Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Saksa kaavailee jopa 200 000 koronatestiä päivässä – esikuvana Etelä-Korea

Saksa aikoo lisätä koronavirustestien tekemistä tuntuvasti, kertovat saksalaismediat.

Saksassa tehdään jo nyt enemmän koronavirustestejä kuin missään muualla Euroopassa. Testien määrä vaihtelee noin 300 000 ja 500 000 välillä viikossa.

Saksalaismedioiden näkemien dokumenttien mukaan liittokansleri Angela Merkel suunnittelee kuitenkin nyt, että testimäärää kasvatettaisiin jopa 200 000 testiin päivässä.

Tavoitteena on testata kaikki ne, joiden epäillään sairastuneen tautiin ja myös kaikki ne, jotka ovat mahdollisesti olleet tekemisissä taudin saaneen ihmisen kanssa.

Mallia testaukseen otetaan Etelä-Koreasta, joka on onnistunut yhtenä harvoista maailman maista torjumaan epidemian leviämisen tehokkaasti.

Saksan hallitus ei ole vahvistanut mediassa olevia tietoja.

Matkapuhelimista apua jäljitykseen

Mediatietojen mukaan maan hallitus on suunnitellut lisäksi, että Saksa voisi matkapuhelimien kautta kerätä tietoa taudin saaneen aiemmista liikkeistä, jotta taudille mahdollisesti altistuneet voitaisiin jäljittää ja eristää helpommin.

Myös tämä toimintatapa on ollut käytössä Etelä-Koreassa.

Vaikka ehdotus on saanut tukea myös joiltain epidemiologeilta, on idea herättänyt myös vastusta. Saksassa yksityisyydensuoja on vahvassa arvossa. Osalla valvontamenetelmät herättävät myös negatiivisia muistoja natsiajalta ja Itä-Saksan tiukannasta valvonnasta.

Saksassa koronavirukseen on kuollut lähes 400 ihmistä. Maassa on vahvistettu yli 52 000 tartuntaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE