Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Saksa poistaa Britannian riskialuelistalta – matkailijat eivät joudu enää karanteeniin

Saksa poistaa Britannian ja Pohjois-Irlannin koronaviruksen riskialueiden listalta. Päätös merkitsee sitä, että näiltä alueilta Saksaan tulevat matkailijat eivät joudu enää karanteeniin.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Päätös on voimassa sunnuntaista lähtien.

Joulukuussa Saksa lisäsi Britannian ja Pohjois-Irlannin riskialueiden joukkoon, mutta niiden koronavirustilanne on huomattavasti parantunut tämän jälkeen.

Britannian hallitus saavutti aiemmin tällä viikolla tavoitteensa, jonka mukaan kaikille yli 50-vuotiaille ja kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleville on tarjottu koronavirusrokotetta. Tavoite saavutettiin suunniteltua aikaisemmin.

Rokotusten ja tiukkojen rajoitusten ansiosta uusien koronatartuntojen määrä on Britanniassa laskenut jyrkästi.

Samaan aikaan Saksassa yritetään hillitä koronan kolmatta aaltoa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE