Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Saksan liittokansleri Suomeen ensi marraskuussa

Petteri Orpon mukaan EPP:n kongressi tuo Suomeen yli 2000 kokousvierasta.

Helsinki pääsee emännöimään Euroopan kansanpuolueen (EPP) kongressia ensi vuoden marraskuussa.

Kongressi tuo Suomeen EPP-puolueiden puheenjohtajat, useita eurooppalaisia pääministereitä sekä valtiojohtoa kuten esimerkiksi Saksan liittokanslerin.

Kaikkiaan kokousvieraita on noin 3 000. EPP:n valtuusto päätti kokouksen järjestäjästä Brysselissä maanantai-iltana.

– Suurkongressin saaminen Helsinkiin on loistava uutinen paitsi kokoomukselle myös Suomelle, sanoi euroryhmän kokoukseen osallistunut kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) tiedotteessa.

Orpo on kommentoinut asiaa myös Twitterissä.

Euroopan kansanpuolue on EU-parlamentin suurin poliittinen ryhmä, johon kuuluu 77 puoluetta kymmenistä maista, mukaan lukien Suomen kokoomus.

Suomesta myös kristillisdemokraatit ovat EPP-ryhmän jäsen, mutta puolueella ei ole ollut europarlamentaarikkoja vuoden 2014 eurovaalien jälkeen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE