Ulkomaat

Saksan vaaliuurnat sulkeutuvat klo 19 – äänestysinto neljän vuoden takaisissa lukemissa

LEHTIKUVA / AFP PHOTO
LEHTIKUVA / AFP PHOTO
LEHTIKUVA / AFP PHOTO

Saksassa kansalaiset ovat käyneet uurnilla suunnilleen samaan tahtiin kuin edellisissä vaaleissa neljä vuotta sitten. Suomen aikaa kello 15:een mennessä äänestämässä oli käynyt 41,1 prosenttia äänioikeutetuista, kertoo Saksan keskusvaalilautakunta.

Vuonna 2013 äänestysvilkkaus oli vastaavaan aikaan iltapäivällä vain hiukan korkeampi, 41,4 prosenttia. Tuolloin vaalien lopulliseksi äänestysprosentiksi tuli 71,5.

Tilanne saattaa kuitenkin vielä muuttua, sillä Süddeutsche Zeitung -lehden mukaan useissa Saksan suurissa kaupungeissa oli äänestetty ainakin aamupäivällä vilkkaammin kuin neljä vuotta sitten.

Esimerkiksi Bremenissä oli käynyt äänestämässä 27 prosenttia äänioikeutetuista eli kaksi prosenttiyksikköä enemmän kuin edellisissä vaaleissa.

Saksan liittopäivävaalien äänestys päättyy kello 19 Suomen aikaa, minkä jälkeen luvassa on heti ovensuukyselyiden tuloksia.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Lisää aiheesta

Toimituksen valinta


Luetuimmat