Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Saksassa odotetaan tuomiota maata kuohuttaneessa uusnatsioikeudenkäynnissä – 43-vuotiasta naista syytetään osallisuudesta 10 ihmiseen murhaan

Saksassa odotetaan tänään tuomioita maata kuohuttaneessa uusnatsioikeudenkäynnissä. Päähuomio kohdistuu 43-vuotiaaseen naiseen, jota syytetään osallisuudesta 10 ihmisen murhiin. Yhdeksän uhreista oli maahanmuuttajia ja yksi oli saksalainen poliisi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Syyttäjien mukaan Beate Zschäpe oli osa uusnatsisolua, johon kuuluneet kaksi miestä tekivät murhat. Mieskaksikko päätti ilmeisesti päivänsä epäonnistuneen pankkiryöstön jälkeen vuonna 2011. Totuus maanalaisen kansallissosialistisen NSU:n toiminnasta alkoi paljastua miesten kuoleman jälkeen.

Zschäpen syytetään osallistuneen muun muassa tekojen suunnitteluun. Hänelle vaaditaan elinkautista vankeusrangaistusta, joka käytännössä merkitsisi ilmeisesti 15 vuoden vankeutta. Vankeutta voitaisiin kuitenkin jatkaa, mikäli tuomitun katsottaisiin olevan edelleen uhka yhteiskunnalle.

Tuomiolla on myös neljä muuta syytettyä. Syytteiden mukaan he tukivat NSU:n toimintaa muun muassa toimittamalla murha-aseen, rahaa ja henkilötodistuksia solun jäsenten piileskellessä.

Poliisi oli pitkään hakoteillä murhista.

NSU:hun liittyvät paljastukset ovat kuohuttaneet koko Saksaa.

Murhat tapahtuivat eri puolilla Saksaa vuosina 2000–2007. Vuosien saatossa poliisi ei osannut epäillä uusnatseja murhista vaan niiden arveltiin olevan maahanmuuttajapiirien sisäisiä välienselvittelyitä. Lehdistö leimasi ne halventavasti “kebab-murhiksi”.

Lisää aiheesta

Poliisi heräsi vasta mieskaksikon kuoleman jälkeen, kun Zschäpe paljasti itse solun toiminnan laajuuden. Kertomansa mukaan hän sai tietää murhista vasta niiden tekemisen jälkeen. Hän on myöntänyt osallistuneensa vain muutaman pankkiryöstön suunnitteluun sekä kolmikon yhteisen kodin polttamiseen miesten kuoleman jälkeen.

Oikeudenkäynti alkoi jo vuonna 2013 ja on ollut sotien jälkeisen Saksan pisimpiä. Sen aikana on kuultu satoja todistajia ja asiantuntijoita. Uhrien omaiset valittavat kuitenkin, että monet kysymykset ovat yhä vailla vastauksia. Esimerkiksi sitä ei edelleenkään tiedetä, miten tappajat valitsivat uhrinsa.

Juttua on päivitetty klo 10:26.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE