Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Salapoliisioperaatio: Auta Pirkanmaan Demarinaisia selvittämään tämän seinävaatteen tekijä

Yksityiskohta seinävaatteesta, jonka tekijää etsitään. Kuva koko seinävaatteesta on jutun lopussa.

Pirkanmaan Demarinaisilla on tänä vuonna 100-vuotisjuhlavuosi, jonka kunniaksi ollaan julkaisemassa myös historiikkia. Naispiirin puheenjohtaja Tuula Petäkoski-Hult kertoo, että kirjaa kootessa on tullut vastaan pulma, jonka ratkomiseen hän toivoo pikaista apua Demokraatin lukijoilta.

– Haluaisimme tietää, kuka on tehnyt kuvassa olevan seinävaatteen. Kuva tulee kuvitukseksi kirjan takakanteen ja siihen olisi hyvä saada tekijän nimi, hän kertoo.

Seinävaate on lahjoitettu Petäkoski-Hultin mukaan Työväenmuseo Werstaalle vuonna 2015, oletettavasti silloin, kun SDP muutti Helsingissä pienempiin tiloihin Ympyrätaloon. Seinävaatteessa ei ole merkintöjä tekijästä eikä edes vuodesta, jolloin se on tehty.

– On arvioitu, että seinävaate olisi tehty joskus 1979–2000. Se vaikeuttaa etsintää, kun ei pysty kaventamaan etsintöjä vuoden perusteella siihen joukkoon, joka voisi tietää, Petäkoski-Hult sanoo.

Petäkoski-Hult kertoo kyselleensä seinävaatteen tekijän perään muun muassa Facebookissa yleisesti sekä kohdistamalla viestejä sellaisille sosialidemokraattisen liikkeen ihmisille, joiden hän arveli ehkä tietävän teoksesta. Kalastelu ei ole tuottanut tulosta.

– Onkeen ei ole tarttunut yhtään kalaa. Ne, joille olen kuvan laittanut, ovat kehuneet seinävaatetta upeaksi. Heistäkin olisi kiva tietää sen tekijä tai tekijät. Sitäkään ei tiedä, onko se tehty vaikkapa ryhmätöinä.

Pirkanmaan Demarinaisten historiikki julkaistaan 25.11. ja se lähtee painoon viikon, parin sisällä. Voi siis olla, ettei mysteeri siihen mennessä selviä.

– Kyllä se jää askarruttamaan mieltä, jos tietoa ei saada. Voihan siinä käydä niinkin, että tekijä löytyy, kun kirja on jo julkaistu. Parempi tietysti sekin kuin ettei se selviäisi ollenkaan, Petäkoski-Hult sanoo.

Jos tiedät jotain seinävaatteesta tai sen tekijästä, ota yhteyttä Tuula Petäkoski-Hultiin (tuula.petakoski-hult(a)lempaala.fi). Seinävaate on villaa, juuttia, puuvillaa ja samettia. Sen mitat ovat 149 x 194 cm.

Jos tiedät seinävaatteen tekijän, ota yhteys Tuula Petäkoski-Hultiin (tuula.petakoski-hult(a)lempaala.fi).

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE