Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Salatut elämät kerrakseen: MTV vajosi roskalainaluokkaan

MTV:n toimitusjohtaja Jarkko Nordlund sanoo, että nopeaa käännettä parempaan ei ole odotettavissa.

Televisioyhtiö MTV on taloudellisissa vaikeuksissa, kertoo Yle. Pitkän linjan televisiotoimijan kerrotaan pudonneen roskalainaluokkaan. Ylen mukaan MTV:n keskeiset talouden avainluvut ovat varsin heikkoja. Yhtiön tärkeimmät toiminnot jakautuvat kahteen yhtiöön, joista molemmat tekivät viime vuonna tappiota.

MTV:n toimitusjohtaja Jarkko Nordlund kertoo Ylelle, että koko media-alan tilanne on haasteellinen. Hänen mukaansa MTV:n kannalta piristymisen merkkejä on ilmassa, mutta nopeaa käännettä parempaan hän ei uskalla ennustaa.

Nordlund olisi valmis harkitsemaan kaupallisen median ja Ylen yhteistyötä esimerkiksi uutistoiminnassa. MTV:n omistaa ruotsalainen mediakonserni Bonnier. Ylen haastattelemien analyytikkojen mukaan ilman rikasta omistajaa koko yhtiön tulevaisuus voisi olla uhattuna.

 

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE