Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Salibandyottelussa todettu joukkoaltistuminen

LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin perjantaina 9.10.2020 viisi uutta koronatartuntaa. Tartuntojen kokonaismäärä on tällä hetkellä 130. Sairaalahoidossa on neljä potilasta.

Demokraatti

Demokraatti

Uusista tartunnoista kaksi on ilmaantunut karanteenissa jo oleville ja kaksi liittyy Vaasan opiskelija-altistukseen.

Lisäksi FBC Remixin ja Seinäjoen Valaiden välisessä salibandyottelussa on ollut henkilö, jolla on todettu koronatartunta. Ottelu pelattiin QMax Arenalla lauantaina kello 19.

Molempien joukkueiden pelaajat ja toimihenkilöt sekä tuomarit ja toimitsijat on asetettu karanteeniin, yhteensä noin 60 henkilöä.

Yleisön sairastumisriskin kerrotaan olevan pieni. Ottelua seuranneita kehotetaan kuitenkin seuraamaan vointiaan ja ottamaan koronatulehdukseen viittaavien oireiden ilmaantuessa yhteyttä omaan terveyskeskukseen tai sen ollessa suljettuna maakunnalliseen Päivystysapuun 116 117.

COVID-19 -näytteitä on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä otettu tähän mennessä kaikkiaan 32 012. Eilen tutkittiin 776 näytettä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE