Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Salolainen: Voimapolitiikka syrjäyttämässä keskinäisriippuvuuden

Eduskunnassa käydään parhaillaan palautekeskustelua valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta.

Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron käyttänyt Pertti Salolainen pani merkille, että Itämerta ympäröivät maat nostavat yksi toisensa jälkeen puolustusbudjettejaan ja harkitsevat asevelvollisuuden palauttamista.

– Tämä kertoo, että voimapolitiikka on syrjäyttämässä keskinäisriippuvuuden. Suomi on ollut kaukaa viisas ja pitänyt kaiken aikaa huolta omasta uskottavasta puolustuksestaan, Salolainen sanoi.

Hänen mukaansa heikentyvä turvallisuustilanne tarkoittaa sitä, että Suomenkin on panostettava enemmän puolustukseen.

Salolainen painotti maamme kahdenvälisen yhteistyön Ruotsin, USA:n ja Britannian kanssa sekä Naton tiivistetyn kumppanuuden ohjelman tärkeyttä.

– Naton ovet ovat edelleen auki ja toivomme, ettei presidentti Trump tule tätä muuttamaan. Kokoomuksen mielestä Nato-jäsenyys vahvistaisi Suomen turvallisuutta ja Itämeren vakautta, Salolainen sanoi.

Hän painotti myös toimivia suhteita Venäjän kanssa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE