Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Salon Työväenyhdistys tukee lasten ja nuorten liikkumista

Salon Työväenyhdistyksen johtokunta on päättänyt jakaa yhdistyksen 100-vuotisjuhlarahastosta tukea vuonna 2016 erityisesti lasten ja nuorten liikunnan tukemiseen. Tavoitetta toteutetaan tukemalla urheiluseurojen toimintaa. Tuet luovutetaan syksyn aikana erikseen sovittuina ajankohtina.

– Tämän kaltainen toiminta tukee juhlarahastomme tavoitteita. Seurojen toimintaa tuetaan nyt hankkimalla Salon palloilijoiden Astrum Stadionilta jalkapallomaali sekä rahallisella tuella Vilppaan yleisurheilu-, jalkapallo- ja koripallojunioreille, sanoo yhdistyksen puheenjohtaja Mikko Breilin.

Vilppaan jalkapallon ja yleisurheilun osalta tuki osoitetaan kausi- ja leirimaksujen tukemiseen tarkoitettuihin tileihin, koripallossa tarvittiin uusia pelipaitoja.

– Yhteensä tuki on 1500 euron tietämissä. On tärkeää, että lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus liikkua, varallisuuteen katsomatta. Seuroilla on paljon kustannuksia, jotka näkyvät junioreiden maksuissa. Toivomme osaltamme voivamme hillitä tätä kehitystä, toteaa Breilin.

 

Salon Työväenyhdistyksen juhlarahasto perustettiin yhdistyksen 100-vuotisjuhlavuoden yhteydessä ja sen pääomaa on kartutettu kuluvana vuonna yhdistyksen täyttäessä 125 vuotta. Juhlarahastosta voidaan tukea yleisesti lasten ja nuorten harrastamista, Salon Demarinuoria sekä Nuoria Kotkia.

Lisätiedot: Mikko Breilin, puheenjohtaja p. 040 716 0791

 

Saija Karnisto-Toivonen, Salo

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE