Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Salvinin Lega-puolue näyttää vastoin odotuksia hävinneen sunnuntain aluevaalit

Italiassa populistijohtaja Matteo Salvinin Lega-puolue näyttää vastoin odotuksia hävinneen sunnuntain aluevaalit Emilia-Romagnassa maan pohjoisosassa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ääntenlaskun alettua julkaistu vaaliennuste lupasi noin 50 prosentin kannatusta keskustavasemmistolaisen Demokraattisen puolueen (PD) ehdokkaalle ja vain 43 prosentin kannatusta laitaoikeistolaisen Legan ehdokkaalle.

Emilia-Romagna on vasemmiston perinteistä tukialuetta, mutta oikeisto on saanut kasvavaa tukea erityisesti pikkukaupungeissa ja maaseudulla.

Tällä kertaa poikkeuksellisen hyvällä tasolla ollut äänestysinto kuitenkin vielä satoi keskustavasemmiston laariin.

Äänestysprosentti oli 67, kun se vuoden 2014 vaaleissa oli 37. Äänestysinnon yhdeksi syyksi veikataan niin kutsuttua “sardiiniliikettä”, joka on äärioikeiston vastainen kansanliike.

Salvinin tavoitteena uudet vaalit

Äänioikeutettuja aluejohtajan valintaan liittyneissä vaaleissa oli 3,5 miljoonaa.

– Ensimmäistä kertaa 70 vuoteen Emilia-Romagnassa oli vaalikamppailu, Salvini sanoi medialle ennusteen julkistamisen jälkeen.

Hän ei myöntänyt tappiota.

Vielä maaliskuun europarlamenttivaaleissa Lega päihitti PD:n alueella.

Legan uusi vaalivoitto olisi voinut horjuttaa entisestään Italian haurasta koalitiohallitusta, jota PD yrittää pitää koossa yhdessä populistisen Viiden tähden liikkeen kanssa. Italian hallituksen kaatumisella olisi merkittäviä vaikutuksia myös EU-tasolla.

Salvinin tavoitteena on ajaa maa uusiin vaaleihin, mikä voisi avata hänelle tien pääministeriksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE