Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Sama meno tulee jatkumaan” – Rinne perussuomalaisten eduskuntaryhmän hajoamisesta

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne pitää perussuomalaisten eduskuntaryhmän hajoamista historiallisena tapahtumana.

– Tämä on Suomen poliittisessa historiassa todella mielenkiintoinen tapahtuma. Yksi hallituspuolueryhmä hajoaa merkittävästi. Jää nähtäväksi millä tavalla pääministeri ja valtiovarainministeri suhtautuvat uuteen tilanteeseen, Rinne sanoo.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä lohkesi tiistaina iltapäivällä 20 edustajan ryhmä, johon kuuluivat muun muassa kaikki perussuomalaiset ministerit ja puolueen väistynyt puheenjohtaja Timo Soini. Ryhmä kutsuu itseään nimellä Uusi vaihtoehto. Rinne arvioi, että ryhmän koko saattaa vielä muuttua.

– Nyt se näyttäisi olevan kahdenkymmenen ihmisen kokoinen. Katsotaan millainen se on huomenna. Näyttää siltä, että Soinille lojaalien joukko on valmis jatkamaan hallituksen epäoikeudenmukaista politiikkaa. Se tarkoittaa sitä, että tällä ryhmällä olisi enemmistö, 108 kansanedustajaa. Sillä voi jollakin tavalla hallita.

Vaikka samat ministerit jatkaisivat hallituksessa, perustuslain mukaiset hallitusneuvottelut on joka tapauksessa käytävä.

– Uudet hallitusneuvottelut täytyy käydä ilman muuta. Samaa perussuomalaisten ryhmää ei ole enää olemassa. Politiikan sisältö ei varmaan kovin paljoa muutu.

– Perussuomalaisten joukko, joka on nyt Timo Soinin ympärille kiinnittynyt, on ollut tukemassa hallituksen epäoikeudenmukaista leikkauspolitiikkaa ja yhteiskunnan rakenteiden muuttamista hyvinvointivaltiosta markkinaehtoiseksi. Sama meno tulee jatkumaan varmaan tämänkin ryhmän kanssa, Rinne arvioi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE