Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Sama se miten pukeutuu, kunhan osaa asiansa” – JHL:n Päivi Niemi-Laine hätkähdytti ensimmäisissä neuvotteluissaan

JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine haluaa pysyä johtajanakin omana itsenään.

Naiset kokevat työelämässä monenlaista syrjintää aliarvioinnista aina seksuaaliseen häirintään saakka. Julkis- ja hyvinvointialojen puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine on välttynyt siltä, mutta on kuullut pöyristyttävistä kokemuksista naisystäviltään.

JHL:n jäsenistä noin 70 prosenttia on naisia. Minkä neuvon puheenjohtaja antaa, jos työpaikalla joutuu kokemaan epäasiallista käytöstä?

– Siitä pitää kertoa heti ääneen ja esimiesten on puututtava asiaan. Sitä vaatii jo työturvallisuuslakikin. Tarvitaan myös työvälineitä. Mikään sormella heristely ei riitä.

Niemi-Lainetta kismittää se, että naisella on aina kaksinkertainen taakka todistaa uskottavuutensa – on sitten kyse pätevyydestä tai toisen, yleensä miehen, epäasiallisesta käytöksestä.

JHL:n tuoretta puheenjohtajaa on vaikea laittaa ihan perinteiseen ay-johtajan muottiin.

– Olen aina pukeutunut aika räväkästi, Niemi-Laine naurahtaa.

Hän muistaa vielä ay-uransa ensimmäisen tärkeän neuvottelunsa. Kyseessä olivat Kuntien eläkevakuutuksen Kevan työehtosopimukset.

Lisää aiheesta

– Muut katsoivat vaatteitani. Tulin neuvotteluihin minihameessa ja yli polven ulottuvissa saappaissa.

Suut menivät tukkoon, kun yksi mies tokaisi: “Sama se, miten pukeutuu, kunhan osaa asiansa”. Eli ei siitä sitten sen enempää. Asiat kun olivat hallussa.

Jokaisen pitää uskaltaa johtaa asioita omalla tavallaan.

Niemi-Laine on miettinyt omaa johtajan rooliaan. Hänen mielestään naisten ei tarvitse “muuttua” miehiksi käytökseltään, kun on valtaa ja vastuuta.

– Jokaisen pitää uskaltaa johtaa asioita omalla tavallaan. Tärkeää on olla sinut itsensä kanssa, tuntea omat hyvät ja huonot puolensa – ja oppia elämään niiden kanssa.

Hän myöntää olevansa aikamoinen “jänääjä”.

– Minun pitää opetella kuuntelemaan paremmin.

JHL:n edustajisto kokoontuu torstaina valitsemaan liitolle väliaikaisen puheenjohtajan. Päivi Niemi-Laineelle ei ainakaan vielä viime viikolla ollut löytynyt vastaehdokasta. Tämä pesti kestää ensi kesään asti, jolloin liitto saa pysyvän puheenjohtajan.

Lue Päivi Niemi-Laineen koko haastattelu Demokraatin viikkolehdestä 1.9.

Katso myös video verkkolehdestä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE