Juhlavuotensa kunniaksi Sampo järjesti tänä vuonna yhteistyössä Helsingin Juhlaviikkojen kanssa ensimmäistä kertaa Sampo 2017 kansainvälisen nukketeatterifestivaalin.

Festivaalin tavoitteena oli koota yhteen niin kotimaisia kuin ulkomaisiakin huippuesityksiä sekä näyttää mitä kaikkea ja kuinka monipuolinen taiteenlaji nukketeatteri onkaan. Ja että se ei suinkaan ole tarkoitettu vain lapsiyleisölle, vaan aivan yhtä paljon, ellei enemmänkin, aikuisille.

Sunnuntaina päättynyt kuusipäiväinen tapahtuma sisälsi yhteensä huikeat 27 näytöstä 16 eri esityksestä. Niistä kahdeksan oli suunnattu aikuisille ja muut lapsille tai kaikenikäisille vauvoista lähtien. Esityspaikkojakin oli viisi ympäri keskustaa.

Toden ja mielikuvituksen rajamailla

Festivaalin ulkomaiset vieraat saapuivat Ranskasta, Tšekin tasavallasta, Sloveniasta, Serbiasta ja Islannista. Suurin osa näiden ryhmien esityksistä oli suunnattu aikuisille tai vähintään kouluikäisille.

Yksi isoista aikuisesityksistä oli yhdessä Juhlaviikkojen kanssa Savoy-teatterissa toteutettu ranskalaisen Blick Théâtren fyysistä teatteria ja nukketeatteria yhdistänyt [hullu].

Esitys kuvasi naista, joka ei sopeudu valtavirran sääntöihin ja tapoihin, vaan pakenee sitä omaan mielikuvitusmaailmaansa. Vähitellen todellisuuden ja mielikuvien rajat liukenevat, eikä kuviteltu maailma kaljupäisine nukkehahmoineen enää olekaan turvallinen. Nukkien naisen suojaksi rakentama pahvilaatikkoseinä muuttuu estäväksi muuriksi ja mukavat nukkeihmiset hyökkääviksi ja määräileviksi hahmoiksi, jotka osittain jopa kiinnittyivät osaksi ihmisiä.

Sanaton esitys antoi paljon valtaa katsojan tulkinnoille. Kuka oikeastaan on hullu ja miten se määritellään. Aikaa oli myös ihailla esiintyjien hienoa tekniikkaa ja jopa miettiä, miten eri jutut oli toteutettu, sillä aavistuksen verran liian viipyilevä tempo verotti jonkin verran intensiteettiä. Silti tunnelman vähittäinen muuttuminen hauskasta karmivammaksi tehosi. Loppuun asti hiottu esitys oli vaikuttava.

Yksi Sampo 2017 festivaalin varsinaisia työmyyriä oli slovenialainen monitaituri Matija Solce. Hän oli mukana ja lavalla peräti kolmessa esityksessä. Kaksi niistä, Pieniä yötarinoita ja Koiran elämää olivat hänen kokonaan toteuttamiaan sooloesityksiä. Tšekkiläisen Fekete Seretlek -ryhmän esineteatteri- ja konserttiesityksessä KAR hän toimi niin ohjaajana, lavastajana, musiikin tekijänä kuin esiintyjänäkin.

Solce on äärimmäisen mielikuvitusrikas ja monipuolinen nukketeatteritaiteilija ja muusikko. Hänen kummatkin sooloesityksensä perustuivat sekä itsekehiteltyihin nukkemekanismeihin että erilaisten esineiden ja materiaalien mitä kekseliäimpään käyttöön. Jopa villahahtuvat muuttuivat hänen käsissään esityksen hahmoiksi. Eikä näyttämöksikään tarvittu kuin kankaalla peitetty silityslauta ja tuoli.

Pieniä yötarinoita oli ironinen kuvaus luomisen tuskaa potevasta kirjailijasta ja hänen hahmoistaan, jotka yöllä alkoivat elää aivan omaa elämäänsä.

Koiran elämää taas periaatteessa katsoi maailmaa koiran perspektiivistä. Kirjailija Karel Capekin tuotantoon perustuva esitys ei kuitenkaan ollut mikään lasten tarina, vaan kriittinen ja humoristinen kommentti niin menneeseen natsimaailmaan kuin nykyiseen menoon USA:n presidentteineen.

Vino huumori olikin yksi olennainen osa Solcen esityksiä. Toinen oli improvisointi ja jatkuva kontakti yleisöön. Kummatkin esitykset olivat sekä aivan hulluja että pohjimmiltaan tarkasti suunniteltuja.

Fekete Seretlekin KAR oli hurja ja karnevalistinen kabareekonsertti, jossa musiikkia ja rytmejä tehtiin perinteisten laulun ja soittimien, harmonikka, viulu, kontrabasso, sello ja trumpetti, lisäksi myös ryyppylaseilla, metallisella keittopadalla tai vaikkapa stepaten.

Esityksen lähtökohtana oli Anna Kareninan tarina, jossa vahvat tunteet, rakkaus ja kuolema vuorottelivat. Itku ja nauru olivat koko ajan läsnä. Musiikki pohjautui lähinnä venäläisiin kansanlauluihin, joista esityksen kuusi aivan huikeaa muusikko-näyttelijää olivat tehneet omat muunnelmansa. Komea esitys, jota olisi seurannut pitempäänkin.

Annikki Alku