Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sampo Terho hehkuttaa, siniset innoissaan: “Järki voitti”

Eurooppa-neuvosto pääsi viime yönä sopuun EU:n uusista maahanmuuttolinjauksista.

Demokraatti

Demokraatti

Siniset kertoo tiedotteessaan olevansa “innoissaan”, että puolueen ajama tavoite turvapaikkahakemusten käsittelystä EU:n ulkopuolella etenee.

“Tämä on historiallinen ensiaskel kohti järkevämpää turvapaikkapolitiikkaa”, puheenjohtaja Sampo Terho hehkuttaa.

“Tätä Siniset ovat ajaneet ja Suomen hallitus tuki EU:n omaksumaa järkevää linjaa. Maahanmuuton ongelmien ratkaiseminen on EU:n elinehto. Ensi kertaa minun elinaikanani maahanmuuttopolitiikassa tehdään nyt päätöksiä, jotka vievät asioita parempaan, eikä aina vain huonompaan suuntaan.”

Aamulla päättyneessä kokouksessa, noin 14 tunnin kokoustamisen jälkeen, sovittiin pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan siirtolaisten keskusten perustamisesta EU-maihin Välimeren rannalla, esimerkiksi Italiaan ja Espanjaan. Toimipisteiden paikkaa ei hänen mukaansa vielä päätetty.

Turvapaikkaan oikeutetut ihmiset siirrettäisiin keskuksista EU-maihin jäsenmaiden vapaaehtoisuuteen perustuen. Muut palautettaisiin.

Afrikan pohjoisrannikolle perustetaan Sipilän mukaan alueellisia maihinnousukeskuksia yhteistyössä YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n ja kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön IOM:n kanssa. Niihin tuotaisiin mereltä pelastettuja ihmisiä, ja tarkoituksena olisi pysäyttää ihmissalakuljettajien toiminta.

“Tämä ratkaisu on kaikkien osapuolten etu. Maahanmuutosta tulee hallitumpaa, järjestelmän väärinkäytökset vähenevät, ihmissalakuljettajien likainen bisnes joutuu vaikeuksiin, EU-kansalaisten turvallisuus kohenee ja EU:n sisäinen vapaa liikkuvuus pelastuu”, luettelee Terho.

“Järki voitti ja nyt on tärkeää jatkaa päättäväisesti toimeenpanoon. EU:n tulevaisuus riippuu näistä päätöksistä ja niiden tehokkaasta toimeenpanosta.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE