Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sampo Terho huolestui Sanni Grahn-Laasosen toimista – “Vinoutuuko sukupuolijakauma?”

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) ajaa muutoksia korkeakoulujen sisäänpääsykäytäntöihin. Ylioppilaskirjoitusten painoarvoa halutaan lisätä roimasti.

– Sinisiä huolestuttaa heikkeneekö alueellinen tasa-arvo tai vinoutuuko sukupuolijakauma yliopisto-opiskelijoiden parissa, jos opiskelijavalinnat tehdään aiempaa voimakkaammin ylioppilaskirjoitusten perusteella, Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho (s.) sanoo tiedotteessaan.

Terhon mukaan uudistuksen seurauksena huonommin yo-kirjoituksissa menestyneiden tai ammattikoulusta valmistuneiden mahdollisuudet päästä korkeakouluihin heikkenisivät.

– Todistusvalinnan raju lisääminen pakottaa nuoret tekemään tulevaisuuttaan ohjaavia päätöksiä entistä aikaisemmin, ja nostaisi yo-kirjoitukset liiankin ratkaisevaksi koetukseksi nuorten uran kannalta.

Sinisten mukaan valintakoeuudistuksen rinnalla olisi panostettava erityisesti toisen asteen opinto-ohjaukseen ja muihin keinoihin, joilla lisätään opiskelijoiden hakeutumista suoraan oikealle alalle.

– Siniset haluavat myös erityisesti lisätä avoimen korkeakoulun kautta otettavien tutkinto-opiskelijoiden määrää, kunhan osaamistasosta ei tingitä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE