Politiikka

Sampo Terho juhlii: ”Hallitus teki kaukaa viisaan ratkaisun”

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Sinisen eduskuntaryhmän Sampo Terho sanoo, että hallitus osoitti toimintakykynsä päätöksillään budjettiriihessä.

– Kuten käyristä nähdään, Suomen talouden hukattu vuosikymmen on ohi.

Terhon mukaan keskiluokan verokapina on nyt käynnistynyt.

Terho iloitsee, että hallitus parantaa nuorten työttömien asemaa.

Yritystuista hän sanoo hallituksen tehneen ”kaukaa viisaan ratkaisun”.

– Nyt tehdään parlamentaarinen työryhmä sen valmisteluun.

Terhokin vahvistaa, että perhevapaauudistus lähtee liikkeelle.

Terhon mukaan hallitus käy läpi Suomen terrorismilainsäädännön ja tekee siihen muutoksia.

– Muutamme kansalaisuuslakia niin, että kansalaisuus otetaan pois kaksoiskansalaisilta, jotka syyllistyvät terroritekoon.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat