Politiikka

Sampo Terho tylyttää taas perussuomalaisia: ”Aikamme ei kulu möläytysten tai oikeusjuttujen julkiseen puimiseen”

Lehtikuva / Roni Rekomaa
Lehtikuva / Roni Rekomaa
Lehtikuva / Roni Rekomaa

Sinisen tulevaisuuden Sampo Terho, Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri, kommentoi tänään ilmestynyttä kirjaa perussuomalaisten hajoamisesta blogissaan.

Terho ei ole saanut kirjaa vielä käsiinsä, mutta hän palaa aihepiiriin.

”Tänään ilmestyy kirja Perussuomalaisten hajoamisesta ja Sinisten synnystä, mikä arvatenkin vielä kertaalleen nostaa keskusteluun erilaiset näkemykset tapahtumien kulusta ja eri toimijoiden motiiveista. Palaan siksi vielä kertaalleen tähän aiheeseen ja ennen kaikkea uuden liikkeemme Sinisen tulevaisuuden ideaan.”

Terhon mukaan perussuomalaisten koko puheenjohtajisto ja samalla suunta vaihtui kesäkuisessa puoluekokouksessa hyvin ikävässä ilmapiirissä.

”Samoin nopeasti kävi ilmi, ettei Perussuomalaisilla uuden johdon alaisuudessa enää ollut mahdollisuutta hallitusyhteistyöhön. Ei nykyisellä hallituspohjalla ja tuskin millään muullakaan. Oli tehtävä joko hyppy tuntemattomaan tai sitten jatkettava liikkeessä, joka näytti suuntaavan yhden asian ikuiseksi oppositiopuolueeksi. Oli päätettävä haluaako tehdä elämäntyönsä vaikuttamalla vai valittamalla.”

Kukaan ei luopunut aatteestaan, vaan vie sitä eteenpäin tavallaan.

Terho sanoo, että päätös oli kipeä mutta vaihtoehtoja ei ollut.

”Puoluetuet, 20 vuotta rakennettu puolueorganisaatio ja helppo uudelleenvalinta saivat jäädä, oli pakko siirtyä eteenpäin. Oli otettava iso riski ja hyväksyttävä edessä oleva valtava työmäärä.”

Terhon mielestä hajaannus oli lopulta parhaaksi kaikille osapuolille.

”Näin kaikki voivat täydestä sydämestä jatkaa itsensä ja omatuntonsa näköisen politiikan tekemistä. Kaikki varmasti jatkossakin puolustavat yhtä lailla Sinisissä kuin Perussuomalaisissa juuri niitä asioita, joita ovat luvanneet ja joista ovat kiinnostuneita. Kukaan ei luopunut aatteestaan, vaan vie sitä eteenpäin tavallaan.”

Perussuomalaisista siniset erottaa Terhon mukaan yhteistyökyky.

”Pystymme siten ajamaan asioitamme myös hallituksessa, joka Suomen politiikassa on ainoa paikka saada aikaan käytännön tuloksia. Keskitymme myös laajempaan agendaan, eikä aikamme kulu möläytysten tai oikeusjuttujen julkiseen puimiseen, mikä aiemmin vei minultakin Perussuomalaisten ryhmänjohtajana merkittävän osan työajasta ja -energiasta.”

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 38 Demokraatti
ANI SUORASUU - Ann Selinille ei ryppyillä
VARAA PAREMPAAN - Eveliina Heinäluoma haluaa herättää puolueet Helsingissä
KUIN ERI PLANEELTA - SDP:n ja hallituksen sote-linjat eivät kohtaa
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat