Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Sanasota kiihtyy USA:n ja Venäjän kesken – “Hakkeroitte!”- “Roskaa!”

USA kamppailee paitsi uuden kylmän sodan partaalla myös hirmumyrsky Matthew'n aiheuttamia tuhoja vastaan. Tämä kuva on tosin Haitista.

Yhdysvallat syyttää julkisesti Venäjän viranomaisia osasta viimeaikojen hakkerointitapauksista. Amerikkalaisviranomaisten lausunnon mukaan hakkeroinneilla halutaan sekaantua Yhdysvaltain vaaleihin.

Yhdysvallat ilmoitti, että se aikoo vastata hakkerointiin “valitsemallaan hetkellä”.

– Ryhdymme toimiin etujemme turvaamiseksi, myös kyberavaruudessa, ja teemme niin valitsemallamme hetkellä ja tavalla, yhdysvaltalainen virkamieslähde kertoi uutistoimisto AFP:lle.

– Suuren yleisön ei tule olettaa, että se on välttämättä tietoinen kaikista toimista, joihin olemme ryhtyneet tai ryhdymme.

Venäjä kiistää syytökset roskapuheena.

– Tämä on taas jotain pötyä, kommentoi presidentin tiedottaja Dmitri Peskov uutistoimisto Interfaxille.

– Presidentti Vladimir Putinin verkkosivulle hyökkää päivittäin kymmeniä tuhansia hakkereita. Moni hyökkäyksistä tulee Yhdysvalloista, mutta emme me syytä joka kerta Valkoista taloa tai Langleya (keskustiedustelupalvelu CIA).

Lisää aiheesta

Valtuutus korkealta?

Yhdysvaltalaisviranomaisten lausunnon mukaan Venäjän masinoimien hakkerointien kohteina on ollut sekä henkilöitä ja instituutioita.

– Uskomme, että vain korkeat venäläisviranomaiset ovat voineet valtuuttaa nämä toimet, kun ottaa huomioon niiden laajuuden ja arkaluontoisuuden.

Lausunnossa mainitaan muun muassa tietomurto, jonka vuoksi demokraattien kansallisen komitean sähköposteja vuosi kesällä julkisuuteen. Niistä paljastui, että useat komitean jäsenet suosivat Hillary Clintonia ehdokaskisassa Bernie Sandersin kustannuksella.

Sen sijaan yhdysvaltalaisviranomaiset eivät suoraan yhdistä äänestäjien rekisteröintijärjestelmään kohdistuneita hakkerointiyrityksiä Venäjän viranomaisiin.

Yhdysvaltain kongressissa sekä demokraattien että republikaanien leiristä on hakkerointisyytösten jälkeen vaadittu hallinnolta tiukkaa otetta Venäjää kohtaan.

STT-AFP, Washington 

 

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE