Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Sanders joutui kilpakumppanien ristituleen: “Venäjä auttaa sinua tulemaan valituksi, jotta häviäisit Trumpille”

Kuvassa (vasemmalta) Elizabeth Warren, Bernie Sanders ja Joe Biden.

Yhdysvalloissa demokraattien presidenttiehdokaskilpaa johtava Bernie Sanders on joutunut kovaan myllytykseen tuoreimmassa demokraattien televisioväittelyssä Etelä-Carolinassa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Väittely on viimeinen ennen lauantaista Etelä-Carolinan esivaalia ja ensi viikon niin sanottua supertiistaita, jolloin esivaaleja ja vaalikokouksia käydään yli kymmenessä osavaltiossa.

Sanders oli sijoitettu ensimmäistä kertaa tv-väittelyssä ehdokkaiden joukossa keskelle lavaa, mikä kielii johtoasemasta. Demokraattien presidenttiehdokkuutta tavoittelevat Sandersin kilpakumppanit pyrkivät väittelyn alussa vuoron perään haastamaan Sandersia.

Esimerkiksi ex-varapresidentti Joe Biden syytti Sandersia lepsusta suhtautumisesta aseidenkäytön valvontaan. New Yorkin entinen pormestari Michael Bloomberg taas sanoi, että Venäjä pyrkii edesauttamaan Sandersin valintaa presidenttiehdokkaaksi.

“Hei herra Putin.”

Washington Post -lehti uutisoi viime viikolla, että Venäjän väitetään tukevan Sandersia demokraattien presidenttiehdokkaaksi. Lehden mukaan yhdysvaltalaisviranomaiset ovat kertoneet Sandersille epäilyistä, joiden mukaan Venäjä pyrkii tukemaan Sandersin kampanjaa vaikuttaakseen demokraattien ehdokasvalintaan.

Bloomberg ei saanut mairittelevia arvioita ensimmäisestä tv-väittelystään Nevadassa. Etelä-Carolinassa hän käytti ensimmäisen puheenvuoronsa Sandersin arvosteluun ja sanoi Venäjän pyrkimysten todistavan, että Sanders on demokraattien heikoin ehdokas Trumpia vastaan.

Lisää aiheesta

– Venäjä auttaa sinua tulemaan valituksi, jotta häviäisit Trumpille, Bloomberg sanoi.

Sanders aloitti vastauksensa parahtamalla “voi herra Bloomberg”.

– Hei herra Putin. Jos minusta tulee presidentti, usko, että et sekaannu enää yksiinkään Yhdysvaltojen vaaleihin, Sanders jatkoi.

Sanders suhtautui osin huvittuneesti hyökkäykseen.

Esivaalikiertueen hyvin aloittanutta Pete Buttigiegia kismitti, että Sanders arvostelee Buttigiegin kampanjaa miljonäärikaverien rahoittamaksi. Buttigieg huomautti, että hänellä on pelkästään Charlestonin kaupungissa Etelä-Carolinassa yli 2 000 lahjoittajaa.

– Ruohonjuuritason lahjoitukset ovat kampanjani elämänlanka, Buttigieg sanoi.

Elizabeth Warren arvosteli Sandersia siitä, että hän ei selitä, kuinka kaavailemansa terveydenhuolto-ohjelma, minimipalkkaohjelma tai ilmainen yliopistokoulutus rahoitettaisiin.

Sanders suhtautui osin huvittuneesti kilpakumppaneidensa hyökkäykseen.

– Kuulen nimeäni mainittavan jonkin verran tänään. Minkähän vuoksi? Sanders sanoi ja sai yleisön naurahtamaan.

“Olen tehnyt mielipuolen lailla töitä.”

Joe Bidenin ensivaalikiertue alkoi odotuksia huonommin, ja hän tarvitsee lauantaisessa Etelä-Carolinan esivaalissa voiton pitääkseen kampanjansa elossa.

Kun ex-varapresidentiltä kysyttiin hänen vähenevästä kannatuksestaan mustien äänestäjien keskuudessa, hän kertoi luottavansa siihen, että lauantain esivaalista tulee voitto. Biden lisäsi mielipidetiedustelujen osoittavan, että hän on yhä suosituin ehdokas mustien äänestäjien keskuudessa.

– Olen tehnyt mielipuolen lailla töitä sen eteen, että olen ansainnut heidän äänensä, Biden sanoi.

Biden väisti kysymyksen siitä, mitä tapahtuu, jos Etelä-Carolinasta ei tule voittoa.

– Minä voitan Etelä-Carolinassa, kuului vastaus.

STT–Annukka Koskela

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE