tyovaenkirjallisuuspaiva
kaisaniemi

”En tajunnut mitään!” – viisuvoittaja pani Jorvin sairaalan päivätyön katkolle

Kuva: Lehtikuva / Martti Kainulainen
Sandhja juhli Uuden musiikin kilpailun (UMK) finaalin voittoa Helsingissä lauantai-iltana. Sandhja edustaa Suomea kappaleella Sing It Away Tukholman Euroviisu-finaalissa toukokuussa.

Suomen tämänvuotinen edustaja Euroviisuihin oli heti finaalin jälkeen täysin pyörryksissä ja epäuskoinen siitä, mitä juuri tapahtui.

Nauravainen ja energiaa pulppuava Sandhja lauloi tiensä suomalaisten sydämiin ja Tukholman viisulavalle kappaleellaan Sing it away.

– Meinasin pyörtyä, en tajunnut mitään! Onneksi ihmiset tulivat halaamaan minua, niin pysyin pystyssä, onnellinen voittaja hihkui voiton jälkeen.

24-vuotias Sandhja on kotoisin Espoosta, ja hän on työskennellyt sairaanhoitajana Jorvin sairaalassa. Työt jäivät kuitenkin katkolle lokakuussa, jolloin Sandhja päätti keskittyä musiikin tekoon.

– Ja se näköjään kannatti, Sandhja iloitsi.

Onneksi ihmiset tulivat halaamaan minua, niin pysyin pystyssä.

Nuori artisti uskoo, että hänen energinen ja iloa pulppuava esityksensä voi purra isommilla lavoilla Euroviisuissakin.

– Jos suomalaiset lämpenivät tälle, niin luulen että Eurooppakin voisi, hän uskoo.

Sandhja luottaa laulunsa sanomaan. Esimerkiksi ennen finaalia hän kertoi jännittävänsä niin, että hän kyseenalaisti kaiken, mitä lavalla pitäisi tapahtua.

– Mutta sitten mietin oman kappaleeni sanomaa: kun pelko nujertaa sinut, niin sitten vain laulat sen pois, Sandhja sanoi ennen ratkaisevaa esitystä.

Sandhja kertoo, että ei ole ennen erityisesti seurannut Euroviisuja, mutta haluaa nyt työntää päänsä viisukulttuuriin.

Finaalin ratkettua Sandhja aikoi lähteä Helsingin yöhön juhlimaan ystäviensä ja perheensä kanssa. Alkoholiin hän ei koske, ei ole koskenut sitten teini-iän, hän sanoo.

Sandhja on Suomen 50. euroviisuedustaja. Viisut lauletaan toukokuussa Tukholmassa.

 

AVAINSANAT

Juhlaviikkojen HKO-konsertissa kuultiin venäläisiä kuriositeetteja ja saksalaista täyspainoisuutta

Kuva: Chris Lee
Helsingin kaupunginorkesterin kapellimestari Susanna Mälkki.

Juhlaviikkojen perjantaikonsertin päättänyt Gustav Mahlerin ”Das Lied von der Erde” (”Maan laulu”) oli arvoisensa illan huipennus. Teoksen runot on 700-luvun kiinalaisista lähteistä poiminut Hans Bethge (”Die chinesische flöte”, 1907). Tekstit on käännöksessä nimetty mukaelmiksi, kohteliaasti ja asianmukaisesti. Lähdekritiikille lienee paikkansa.

Runot kertovat elämän moninaisuudesta ja kaksijakoisuudesta, kauneuden ja luonnon, ihmisolon, yksinäisyyden ja kuoleman aiheet puhuttavat. Elämän vääjäämättömän kulun hyväksymisen suhteen on aina tehtävää.

Mahlerin monipuolisuus näkyy kiinnostuksena kirjallisuudesta sekä tunnetusti myös filosofiasta. Suuret kysymykset saivat jalansijan hänen ajattelussaan. Tämänkin laulusarjan runoihin on jäänyt säveltäjän kädenjälki teososia muokattaessa.

Kahden laulajan, Gerhild Rombergerin (altto) ja Burkhard Fritzin (tenori) tulkitseman tarinan vuorokerronta nosti esiin Rombergerin sulavaksi hiotun, pakottomana ja liki kulmattomana etenevän korkeahkon alton. Linjakkaassa äänessä on hämmästyttävää vuolautta ja soinnin aatelista kuulautta.

Burkhard Fritz näytti puolestaan miehisen tahtotilan voiman ja suoraviivaisuuden. Heti ensimmäisen osan Juomalaulussa nousutahtien kiskoina kiiltävät säkeet huokuivat korkealla kiitävän tenorin itsevarmuutta ja määrätietoisuutta.

Helsingin juhlaviikot, Musiikkitalo

Helsingin kaupunginorkesteri

Susanna Mälkki, kapellimestari, Gerhild Romberger, altto, Burkhard Fritz, tenori

Mahlerin musiikissa on vahvaa kuvakieltä ja luonnekuvia. Tempoilla ja sävyvaihteluilla sanottava hakee kulloinkin tarvitsemaansa tehoa. Teoksessa on soinnin heleyttä ja lempeyttä, siinä soi vahvuuden kokemus ja tunteitten heittelehtiminen laidalta toiselle. Elämän kirjo on laveasti esillä. Tunnelma vaihtelee vuorolaulun tahdissa, osat esittelevät vuodenaikojen kiertoa, ihmiselämän surua ja toiveita ja luonnon suureen järjestykseen tyytymistä.

Tekijälle ominainen ylilyövä tyylittely piipahtaa sekin teoksessa, lähes mässäilevällä asenteella on omintakeinen paikkansa neljännessä laulussa.

Venäläisen historian havinaa

Dimitri Šostakovitšin Nenä-oopperan jälkeenjääneet välisoitot, interludit, ovat kuriositeetteina vallan nasevia.

Konsertissa kuultiin kolme, syistä tai toisista unhoon jäänyttä oopperan osaa. Ensimmäisen erikoisuus on urkujen asema. Interludi alkaa urkujen sormiolla kiipeilevien sävelten liikehdinnällä, johon korkeiden jousten tremolo tuo oman väri(nä)nsä. Kiihdytys seuraa kuin ensimmäisen pianokonserton kolmannessa osassa, viuhuva ja yltiöpäinen.

Toisessa pääosan saavat balalaikka ja sen sukusoitin domra. Hauskuutta ja korvanhyvää tarjotaan, onhan asialla Šostakovitš. Kolmas on kaihtelematonta kääntyilyä, eri suuntiin tunkeilevaa häpeilemätöntä uteliaisuutta ja sävelten irtipäästelemistä, tanssillista keimailuakin.

Nuoren Igor Stravinskyn Hautajaislaulu on syntynyt säveltäjän opettajan, Nikolai Rimski-Korsakovin kuoleman jälkeen. Stravinsky toivoi voivansa esityttää teoksen jossakin muistotilaisuudessa ja onnistui lopulta. Partituurin tummina humajavat ensisivut antavat vihiä teoksen luonteesta. Kaiho vaihtuu haikeuteen, esiin työntyvä nousu paisuu purkauksenomaisesti. Aran aiheen hienosäätö tapailee vielä varoen eri sävellysteknisiä suuntia. Teoksen peitelty pateettisuus ei häiritse, aitous tunteitten aallokossa näyttää kasvavien suuruuksien kohdalla olevan yhtä yleistä kuin normikansalaisillakin.

HKOn kapellimestari Susanna Mälkki pitelee orkesteriaan tarvittaessa hellästi, tarvittaessa lisää määrätietoisuuden tulivoimaa. Luottamuksellinen suhde johtajan ja muusikoiden välillä on tasaisesti kypsymässä, hedelmällinen.

Matti Saurama

Keskustelua aiheesta

Vastakulttuuri voimissaan juhlaviikoilla – Vixen on opinkappale oopperasta

Kuva: Saara Autere

Silent Operan Vixen perustuu Leoš Janáčekin oopperaan ”Ovela Kettu” sekä uskollisesti että rajusti ja rujosti omille teilleen räjähdellen.

Janáčekin teos perustuu alun perin sarjakuvalle vuodelta 1920 (ilmestyi sittemmin kirjana), mitä voisi jopa pitää viittauksena aikojen takaa tähän maailmanaikaan.

Vixen -oopperaa voi esitysmuodon ja hengen perusteella kutsua myös musikaaliksi, vaikka uskollisuus oopperalle onkin ilmeinen. Koko tuotantokoneisto on saanut tässä aikaan näyttävän produktion. Katsojan selkäpii sen kertoo.

Esitystä kuunnellaan kuulokkeet korvilla, esityksen kieli on englanti. Yleisö seuraa tapahtumia seisoskellen sekä Bruno-salissa vaeltaen, satunnaisesti sinne tänne istahdellen.

Vauhti on vimmainen ja volyymi korkealla, tarinan käänteet käryävät katuoopperan henkeä. Ollaan kuin vastakulttuurin sirkusteltassa ja karnevaalit ovat karata käsistä. Eipä jää epäselväksi, että metsän elämän sijaan tässä seurataan nuorisojoukon, epävarman ja ailahtelevasti aggressiivisen ja hellyyttä kaipaavan seurueen elämää. Ihastutaan, kiinnostutaan, kähmitään, torjutaan, tullaan raskaaksi, liikutellaan huumekääröjä ja kaljoitellaan.

Kun alkuperäisen tarinan lopussa Kettu ammutaan, ammuttavaksi osuu nytkin kettu, tyttö nimeltä Vixen.

OOPPERA

Helsingin juhlaviikot, Konepajan Bruno

Silent Opera: Vixen (Leoš Janáčekin oopperan Ovela Kettu pohjalta)

Ohjaus, libretto Daisy Evans – Musiikinjohto Stephen Higgins – Musiikin sovitus Stephen Higgins, Max Pappenheim – Lavastus Kitty Callister – Valaistus Jake Wiltshire – Äänitys David Gregory, Max Pappenheim –

Rooleissa Rosie Lomas, Ivan Ludlow, Timothy Dickinson, Robin Bailey, Rosanna Ter Berg, Jessie Grimes, Phillip Granell

Laulajat ottavat kaiken irti roolihenkilöistään, antautuvat täysillä pitämään kiinni rispaantuneesta elämänlangasta. Eläytyminen on armottoman raadollista, yleisöä liki tulevaa. Minkäänlainen hillitseminen ei kuulu asiaan, seuraamukset teoista herättävät vasta kaiken jo tapahduttua, jos aina silloinkaan.

Janáčekin musiikki hallitsee taustalla, orkesterisoinnille on tilansa, musikaali-sävyt täyttävät roolihenkilöiden vuorosanat. Mutta solistit saavat näyttää muutakin kuin mageeta kelluntaa. Teknisesti ja fyysisesti vaativia hetkiä osuu yhdelle sun toiselle, etenkin Vixenille. Solistit ovat taitavia ja äänet kestäviä.

Poimin loppuun pienen yksityiskohdan, joka jäi kirkkaana mieleen, ei silmille hyppien, vaan kuin huomaamatta ohikiitäen: vaikea ja herkkä hetki, kettu syö miehen kädestä. Lyhyt kohtaus on lämmöllä ja räikeyttä kaihtaen ohjattu ja esitetty. Mitä kaikkea siihen sisältyykään… mitä kaikkea sen jälkeen…

Kun elämäämme ympäröivä aika on risainen, täynnä vääristyneitä kysymysmerkkejä, tällainen ooppera on paikallaan. Sen merkitys lienee heijastaa, nostaa esiin, näyttää voima ja taistella. Saada yleisö vähintäänkin pysähtymään.

Matti Saurama

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Shokki-ilmoitus legendaariselta muusikolta Ylellä: Olen tehnyt osani

Kuva: Kari Hulkko

Suomalaisen rockin konkari Remu Aaltonen sanoo jättävänsä keikkalavat jäähyväiskiertueen jälkeen. Aaltonen, 69, kertoo asiasta Ylen haastattelussa.

Aaltonen täyttää 70 vuotta tammikuussa. Hän kertoo Ylelle tehneensä nyt oman osansa.

Rokkiveteraanin Last Call -nimisen kiertueen on tarkoitus päättyä Helsingin jäähalliin tammikuussa.

Remu Aaltonen teki läpimurtonsa Hurriganesin solistina ja rumpalina. Myös osa hänen sooloalbumeistaan on menestynyt.

AVAINSANAT

”Hän on ilmiö vielä 40 vuotta kuolemansa jälkeen”

Kuva: Lehtikuva

Rockin kuninkaana tunnetun Elvis Presleyn kuolemasta tulee huomenna kuluneeksi 40 vuotta. Supertähden entiselle kotitalolle, nykyisin museona toimivaan Gracelandiin odotetaan tuhansia faneja muistelemaan idoliaan tämän kuoleman vuosipäivän alla. Kaikkiaan Yhdysvaltain Memphisissä sijaitseva museo odottaa jopa 50 000 Elvis-fanin osallistuvan tähden kuoleman 40-vuotisjuhlallisuuksiin.

Osa ihailijoista ei ollut Elviksen eläessä vielä edes syntynyt, mutta hänen musiikkinsa puhuttelee yhä. Niin myös Elviksen faniklubia Lähi-idän Qatarissa johtavaa 36-vuotiasta Lisa Bseisoa.

– Elvis on kuuluisin kaikista kuuluisuuksista, Gracelandissa useamman kerran vieraillut Bseiso sanoo.

– Hän on ilmiö vielä 40 vuotta kuolemansa jälkeen. Yhä yhtä voimakas kuin rakastavakin.

Nuorisonvillitsijä mursi rajoja ja sydämiä

1950-luvulla uransa huipulla ollut Presley mullisti musiikkimaailman rajoja kaatavalla tyylillään. Hänen musiikkinsa yhdisteli muun muassa rhythm´n bluesia, bluesia, countrya ja gospelia hämärtäen paitsi tyylirajoja myös erottelua Yhdysvaltain mustan ja valkoisen väestön musiikin välillä. Sosiaalisia ja roturajoja rikkova, lantiotaan estoitta pyörittävä ja nuorisoa hurmokseen asti villitsevä tähti sai konservatiivipiirit raivoihinsa.

Elviksestä kehkeytyi yksi populaarikulttuurin suurvaikuttajista, jonka tyyli on muovannut vahvasti listaykkösten seuraavia sukupolvia aina The Beatlesista Rolling Stonesiin ja Bruno Marsiin.

– Hänen kuulemisensa ensi kertaa oli kuin olisi murtautunut ulos vankilasta, muusikko ja kirjallisuuden nobelisti Bob Dylan on kuvaillut rockidolia.

Elvis on yhä maailman eniten levyjä myynyt artisti noin miljardilla myydyllä äänitteellä.

Kuoli vain 42-vuotiaana

Elviksen elämän lopputaivalta varjostivat lääkkeiden väärinkäyttö ja terveysongelmat.

Presley löydettiin tajuttomana kotoaan 16. elokuuta 1977. Hänet kiidätettiin sairaalaan, missä hänet todettiin kuolleeksi vain 42-vuotiaana.

Kuoleman todettiin johtuneen sydämen rytmihäiriöstä. Lääkkeiden väärinkäytön uskotaan olleen ainakin osasyy artistin kuolemaan.

Presleyn hautapaikka on Gracelandissa.

AVAINSANAT

Ahvenanmaalla pistetään Figaro-ooppera Suomen juhlavuoden merkeissä uusiksi

Figari 1917 -oopperan työryhmä nousemassa maihin Ahvenanmaalla.

Uusiksi libretoitu klassikko-ooppera ”Figaro 1917” kertoo Suomesta tarinan, jota  ei ole aiemmin kuultu. Maarianhaminan Alandica-kulttuurikeskuksessa toteutettavasta suurhankkeesta vastaa ahvenanmaalainen Kulturföreningen Katrina, jonka ensimmäinen tuotanto oli vuonna 2014 esitetty menestysooppera ”Magnus-Maria”.

”Finsk fientlighet, svenskt svek” – ”Suomi vihaa, Ruotsi pettää.”  Näin Ahvenanmaalla kirottiin 1917, kun maakunta liitettiin väkisin osaksi sisällissotaa kohti ajautuvaa Suomea. Itämereltä rantautui tsaarin armeijan sotilaita ja bolshevikkeja, punakaartilaisia ja jääkäreitä, saksalaisia matruuseja ja Ruotsin armeijan jalkaväkeä. Vakoilijoita ja lobbareita oli kaikkialta.

Samaan aikaan Maarianhamina eli loistoaikaansa kansainvälisenä kylpyläkaupunkina. Kaupungin ylilääkärin pesti oli niin himottu, että hän kulki ladattu revolveri taskussaan. Ruotsin kuuluisin näyttelijätär konsertoi iltaisin ja turistivirtoja varten nousi puistoon kipsillä kuorrutettu jättiläishotelli.

Figaro 1917 kertoo viimeisestä kuumasta kesäpäivästä ennen kuin kaikki muuttui. Ahvenanmaan itsenäisyysliikkeen aktivistit vietiin vangittuina Helsinkiin ja haaveet kansainvälisestä kylpyläparatiisista roihusivat taivaan tuuliin.  Tässä kansanoopperassa Ahvenanmaan matka suomalaisuuteen kuvataan taistelevan kansanliikkeen tragikoomisten antisankareiden näkökulmasta.

Tekijät lupaavat, ettäaailman suosituimman oopperan musiikkiin kirjoittettu uusi libretto on villi, häpeilemätön ja yllättävä.

Mitä Suomi ja maailma voi oppia saarivaltakunnalta, jonka kansalaisista 100 vuotta sitten yli 90 prosenttia vastusti yhdistymistä, mutta joutui hyväksymään liiton nuoren, vieraskielisen isänmaan kanssa?

Libreton on kirjoittanut yhteistyössä ahvenanmaalaisen Katarina Gäddnäsin näytelmäkirjailija Laura Ruohonen, joka myös ohjaa produktion. Kapellimestari on kansainvälisestikin menestynyt Anna-Maria Helsing ja komendantin roolin laulaa Pietarin Marinski-teatterin  solisti Sergei Romanov. Kansainvälisen ensemblen esityksessä käytetään ruotsia, venäjää, ja suomea kuten aiheeseen sopii.

 

 

Figaro 1917 -oopperasta on vain neljä esitystä: 18.8, 19.8, 20.8 ja 21.8.2017

Keskustelua aiheesta