“En tajunnut mitään!” – viisuvoittaja pani Jorvin sairaalan päivätyön katkolle

Kuva: Lehtikuva / Martti Kainulainen
LKS 20160227 - Sandhja juhlii Uuden Musiikin Kilpailun (UMK) finaalin voittoa Helsingissä 27. helmikuuta 2016. Sandhja edustaa Suomea Euroviisuissa kappaleella Sing It Away Tukholmassa toukokuussa. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN
Sandhja juhli Uuden musiikin kilpailun (UMK) finaalin voittoa Helsingissä lauantai-iltana. Sandhja edustaa Suomea kappaleella Sing It Away Tukholman Euroviisu-finaalissa toukokuussa.

Suomen tämänvuotinen edustaja Euroviisuihin oli heti finaalin jälkeen täysin pyörryksissä ja epäuskoinen siitä, mitä juuri tapahtui.

Nauravainen ja energiaa pulppuava Sandhja lauloi tiensä suomalaisten sydämiin ja Tukholman viisulavalle kappaleellaan Sing it away.

– Meinasin pyörtyä, en tajunnut mitään! Onneksi ihmiset tulivat halaamaan minua, niin pysyin pystyssä, onnellinen voittaja hihkui voiton jälkeen.

24-vuotias Sandhja on kotoisin Espoosta, ja hän on työskennellyt sairaanhoitajana Jorvin sairaalassa. Työt jäivät kuitenkin katkolle lokakuussa, jolloin Sandhja päätti keskittyä musiikin tekoon.

– Ja se näköjään kannatti, Sandhja iloitsi.

Onneksi ihmiset tulivat halaamaan minua, niin pysyin pystyssä.

Nuori artisti uskoo, että hänen energinen ja iloa pulppuava esityksensä voi purra isommilla lavoilla Euroviisuissakin.

– Jos suomalaiset lämpenivät tälle, niin luulen että Eurooppakin voisi, hän uskoo.

Sandhja luottaa laulunsa sanomaan. Esimerkiksi ennen finaalia hän kertoi jännittävänsä niin, että hän kyseenalaisti kaiken, mitä lavalla pitäisi tapahtua.

– Mutta sitten mietin oman kappaleeni sanomaa: kun pelko nujertaa sinut, niin sitten vain laulat sen pois, Sandhja sanoi ennen ratkaisevaa esitystä.

Sandhja kertoo, että ei ole ennen erityisesti seurannut Euroviisuja, mutta haluaa nyt työntää päänsä viisukulttuuriin.

Finaalin ratkettua Sandhja aikoi lähteä Helsingin yöhön juhlimaan ystäviensä ja perheensä kanssa. Alkoholiin hän ei koske, ei ole koskenut sitten teini-iän, hän sanoo.

Sandhja on Suomen 50. euroviisuedustaja. Viisut lauletaan toukokuussa Tukholmassa.

 

AVAINSANAT

Hector veti Huvilassa viimeistelyharjoituksen syksyn juhlakiertuetta varten

Kuva: Kari Hulkko
hector verkkoon
Hector ja Powerband vetivät Huvila-teltan ääriään myöten täyteen. Yleisö sai mitä oli tullut hakemaan, paljon hittejä Hectorin 50-vuoden mittaiselta artistiuralta.

Kaikesta on kauan. Niin kuin nyt pasifistisen “Palkkasoturi”-laulun ensijulkaisusta — 50 vuotta jo silläkin täynnä. “Hotelli Hannikainen” -albumin ilmestymisestä on vierähtänyt 40 vuotta. Sodanvastainen merkkiteos, “Nuku idiootti” -lp täyttää ihan kohta 30.

Siinä joitakin kilometripylväitä Hectorin pitkältä lauluntekijäuralta, johon mahtuu valtava määrä hittejä, paljon mieliinpainuvia avainbiisejä ja toki myös muutamia huteja. Tölikan iso-Heikki on ravistellut ja hellinyt lauluillaan suomalaissieluja jo kuudella vuosikymmenellä. Mies itse täyttää vasta ensi vuonna 70, joten nuorena on tullut vitsa väännettyä. Varsinaisia omia studio-albumeja on tehtynä 21 ja siihen päälle H.E.C.-yhtyeen jäsenenä tehty bändilevy, 1970-luvun alun Cumulus-älppärit sekä pari konserttialbumia.

Helsingin juhlaviikot, Huvila-teltta

Hector & Powerband

Hector, laulu ja kitara, Aili Ikonen, laulu/viulu, Iida Laine, sello, Okko Laru, rummut/kapellimestari, Jarmo Nikku, kitara, Jussi Turunen, kitara
Masa Maijanen, basso, Esa Kotilainen, koskettimet/haitari, Matti Kallio, koskettimet/irlanninhuilut, Panu Syrjänen, saksofoni
Janne Toivonen, trumpetti

Coverit olisi voinut jättää vähemmälle

Marras-joulukuussa Hectorilla on edessä 50-vuotistaiteilijajuhlakiertue, joka starttaa Kuopiosta ja päättyy joulukuun 10. päivä  Helsingin Areenalla. Hectorilla on todellakin ollut aina näihin erilaisiin juhlakiertueisiinsa valmistautuessaan materiaalia, mistä lähteä biisilistoja kasaamaan.

Siksi oli vähän kummallista, että juhlakiertueen starttina, ehkäpä vielä viimeistelyharjoituksen luonteisena vedetty juhlaviikkokeikka Huvilassa sisälsi niin ison nipun lainabiisejä. Onhan Hectorilla sentään plakkarissaan suurin piirtein laajin biisikatalogi koko maassa, joten hän voisi koota muutamankin laadukkaan setin pelkästään omista tuotannostaan. Huvilan keikan 23 biisin kattauksessa kuultiin kahdeksan cover-vetoa, toki hyvin valittua ja esitettyä, mutta kuitenkin…

Ehkä yllättävin laina repertuaarissa oli Beatles-tribuuttina ihan originaalin hengessä soitettu “Strawberry Fields Forever”. Palkkasoturi kuului tietysti asiaan syvänä kumarruksena sen originaaliesittäjä Buffy Saint-Marielle ja oman hatunnostonsa sai  myös viikkoa aiemmin samassa Huvila-teltassa esiintynyt Jimmy Webb, kun ilmoille kajahti “Vanhan Kirkon puisto”, Hectorin hieno suomennos “MacArthur Parkista”. 1970-luvun merkittävää suunnannäyttäjäänsä, tämän vuoden alussa menehtynyttä David Bowieta Hector muisti  ihan omalla “Herra Mirandos” -laulullaan.

Mirandos-albumilta kuultiin muutenkin riittoisasti materiaalia: nimibiisin lisäksi harvemmin livenä kuultu “Asfalttiprinssi”, aina pakollinen numero “Lumi teki enkelin eteiseen” sekä encorena vielä “Olen hautausmaa”. Hyvin oli edustettuna myös Hectorin uran ehdottomiin virstanylväisiin kuuluva pitkäsoitto “Kadonneet lapset”. Nimikappaleen, cover muuten sekin vaikka harva alkuperäistä italobiisiä tunteekaan, lisäksi siltä kuultiin toinen laina “Kissojen yö” sekä levyn ja koko laulajauran avainteos “Tuulisina öinä”. Siinä olikin illan kohokohta yhdessä iäti ajankohtaisen ja konserteissa aina tilanteen mukaan vähän päivitetettävän “Eurooppa”-kappaleen ohella.

Kahdelta viimeisimmältä Hector-albumilta ei kuultu kuin lainabiisi “Kesytetty”, vaikka niiltäkin olisi löytynyt useita hienoja omia sävellyksiä. Kokonaan ilman “edustusta” jäivät esimerkiksi alussa mainitut tasavuosia juhlivat albumit, joista varsinkin Nuku, idiootti -levyn komeita lauluja jäi nyt kaipaamaan. Siinä kaipuussa joku “Piironkinjalka” tuntui marältä rätiltä vasten pläsiä ja kovasti mielelläni olisin “Laura”-kappaleen sijasta kuullut samalta levyltä  “Jäävalssin”, kerrankin.

Kohti timanttisutta

Hector lupasi, että juhlakiertueella soitetaan sitten pitkään ja hartaasti, kun Huvilan soittoaikalimitit (ja taas se Huvila-käytäntöön istutettu järjettömän pitkä kolmen vartin väliaika) eivät nyt siihen antaneet mahdollisuuksia. Loppuun olisi tosin mahtunut pari encore-vetoa lisääkin, mutta ehkäsoittokuntoon hiottua materiaalia ei sittenkään ollut vielä tarpeeksi.

Hectorilla oli lavalla taustallaan edellisiltä kiertueilta tuttu Powerbandinsa, jossa tutut soittokumppanit Esa Kotilaisesta Jarmo Nikkuun vetivät repertuaaria yhtyeen nimen edellyttämällä tavalla, alussa ehkä vähän liiankin isolla powerilla.

Uutena tulokkaana ryhmässä oli viulisti-lauluja Aili Ikonen, joka sai Heikin huokaistessa vetää myös omasta repertuaaristaan illan maestron sanoittaman laulun.

Hectorin Huvila-keikka jätti vähän nälkää nähdä joku juhlakiertueenkin keikka. Josko biisilista olisi silloin hioitunut jalokiveksi? Ehkä silloin kuullaan “Sota on kaunis”, se Jäävalssi ja kaupan päälle vielä “Jäävalssin jälkeen”? Tuollaisilla biiseillä lisätään timanttisuutta, nyt kuultiin aika paljon vain puolijalokiveä.

Keskustelua aiheesta

Jyhkeäksi kasvanut progemessu haltioitti Huvilassa

Kuva: Kari Hulkko
proge1 verkkoon
Wigwam-urkuri Jukka Gustavsonin ja illan yhtyeen kitaristi Timo Kämäräisen ja basisti Lauri Porran otatukset olivat Huvilan progeillan suola.

– Haluutekste progee!? Haluuttekste lovee!? Wiguttaako teitä!?

Näin kyseli kapellimestari-basisti Lauri Porra Huvilta-teltan yleisöltä aina sopivissa väleissä sunnuntai-iltana. Vastaus oli koko ajan kumuloituva joooooo!! LoveProge-konsertissa fiilis nousi niin katsomossa kuin lavallakin alun vähän akateemishenkisestä tunnustelusta lopun Wigwam- hurmioon.

Love Recordsin 15-vuotisen taipaleen aikana levytetystä aika vaikuttavasta proge-katalogista Huvilan konsertissa keskityttiin muutamiin keskeisiin nimiin ja ehkä vähän yllättäen myös Juice Leskisen ensimmäiseen bändiin  Coitus Intiin. Sen kahdella lp:llä, etenkin teemalevyksikin luokitellulla “Per Vers, runoilijalla”, oli kyllä kuultavissa proge-vaikutteita, mutta tiukemman väittelyn aihe voi olla, kuuluivatko ne varsinaisesti tähän “uudistusmielisen rokin” genreen.

Helsingin juhlaviikot, Huvila-teltta

LoveProge

Konsertti Love Recordsin progressivisen rockin bändien tuotannosta

Bändissä Lauri Porra (basso,  Timo Kämäräinen (kitarat), Tuomo Prättälä (piano. laulu), Sami Kuoppamäki (rummut), Pepa Päivinen (puhaltimet)

Solistit Emma Salokoski, Jukka Gustavson, Mikko Alatalo

Huvilan kattauksesta olivat poissa  vähän marginaalisempaan asemaan aikanaan jääneet Lovelle levyttäneet progebändit sekä  lajityypistä vain vaikutteita lainailleet valtavirtaisemman rockin veivaajat. Itse jäin kuitenkin kaipaamaan konserttiin työnäytettä Piirpaukelta, joka kuitenkin oli yksi Love-katalogin keskeisiä bändejä 1970-luvulla. Lieko se laskettu tällä kertaa johonkin modernin kansanmusiikin fakkiin kuuluvaksi, kun Sakari Kukon ja kumppaneiden hienoa säveltuotantoa ei kuultu lain.

Sielukasta Strengiä

Homma polkaistiin käyntiin Jukka Tolosella ja Tasavallan Presidentillä, mutta tunnelma alkoi lämmetä vasta Emma Salokosken päästyä lauteille esittämään itsekin levyttämäänsä Pekka Strengiä. Salokoskihan on vain 26-vuotiaana menehtyneen Strengin sukulaisia, joten hänellä on kaiketi geneettistäkin kutsumusta  näiden laulujen pariin. Mutta Strengin pastellimaisen herkät laulut myös istuvat hyvin Emman taipuisalle äänelle. Siksi niitä olisi kuunnellut kernaasti enemmän kuin kahden biisin verran.

proge2 verkkoon

Emma Salokosken ja Mikko Alatalon solistiosuudet toivat vaihtelua proge-illan jylhään yleisilmeeseen.

Suomalaisen progen kiistattoman kuningasbändi Wigwamin urkurin noustessa lauteille, lämpö alkoi nousta jo lupaaviin lukemiin. Jukka Gustavson availi äänijänteitää ja vetreytti sormiaan Pekka Pohjolan esikoslevyn  kappaleella “Nipistys” ja avasi pellit sitten Jim Pembroken sinfonisella sävellyksellä “Grass for Blades”, joka nauttii Wigu-fanien jakamatonta suosiota vuosikymmeneste toiseen niin Pembroken soololevyllä kuin alun alkaen onkin julkaistu. Gustavson lauloi sen nyt toimivasti vuorovedolla illan bändissä pianoa soittaneen Tuomo Prättälän kanssa.

Sitten sauna tylysti jäähdytettiin: 45 minuutin väliaika. Kolme varttia juuri kun, tunnelma oli noussut teltaharjaan! Eikö pienemmällä virvokepaussilla olisi pärjätty?

Onneksi suurmestari Gustavsonin (tittelöinti Lauri Porran) osuus ei ollut vielä tässä, ei todellakaan.

Hurja Wigwam-tykitys

Kakkospuolen alkuun kuultiin senaattori Mikko Alatalon laulama kimara, jossa aineksina oli kaksi osaa tuhdeinta Coitus Intiä ja yksi osa Tabula Rasaa ja yksi Alatalon soolotuotantoa.

Per Vers -albumin komea nimikappale ja levyn toinen helmi, “Odysseus”, kuuluvat Juicen koko isossa tuotannossa aivan kärkipäähän ja saivat Alatalolta arvoisensa tulkinnan. Ihan niin korkealle ei Mikko enää Per Versin kohokohdissa päässyt kuin laulaessaan sen levylle 42 vuotta sitten, mutta kyllä äänessä potkua oli yhä.  Tabula Rasa -veto “Tuho” jäi tukkoiseksi, mutta omasta tuotannosta napattu “Syli” taittui tutun sielukkaasti, vaikka biisi hiukka väärässä seurassa olikin.

Ja sitten repesi taivas. Illan loppukiihdytyksessä kuultiin hengästyttävä sarja Wigwam-järkäleitä: “Losing Hold”, “Do or Die” ja “Marvelry Skimmer” soivat Porran liidaaman bändin ja etenkin kitaristi Timo Kämäräisen käsissä infernaalisen palavasti. Gustavsonin vimmainen urkusaundi ilmeisesti piiskasi myös nuoremman polven virtuoosit parhaaseensa. Wigu-kitaristi Pekka Rechardtin säveltämästä Do or Diesta on tuskin koskaan kuultu näin uljaasti soinutta vetoa.

Vähän vetelästi valitut encore-biisit menivät Wigwam-euforiassa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mutta ne Porran, Kämäräisen ja Gustavsonin instrumentaaliset kolmiottelut jäivät soimaan korviin pitkäksi aikaa. Ei tinnituksena vaan hyväilevinä.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Hempeiden saundien ja täysvyörytysten ilta

Kuva: Helsingin juhlaviiikot
Lowland1
Musiikillisia rajoja rikkoneessa Helsingin juhlaviikkojen Classical Trancelations -konsertissa flyygeliä soitti Petri Alanko.

Muodiksi puettu eri lajityyppien lähentäminen ja sekoittaminen saa johtaja Topi Lehtipuun avajaisvuonna suhteellisen mittavan sijan. Tähän mennessä isot orkesterit on asetettu poikittaisten liikkeiden palvelukseen, toki hyvällä menestyksellä ja muusikoiden ystävällisellä asenteella.

Mielistelyä tai ei, mutta vähän yksivakaa ja yksisuuntainen on tuollainen näkökulma, kärjistäen sanottuna yleisön kosinnasta puuttuu enää kontilleen meno ja pussailu.

Nassakkaa mielihyväilyä

Trancelations-konsertin idea on ulkomailta hyväksi katsottu. Sovitetaan trance-klassikoita orkesterille ja sitten konsertoidaan.

Helsingin juhlaviikot, Musiikkitalo

Classical Trancelations in Concert

HKO, kapellimestarina Klaus Mäkelä

Petri “Lowland” Alanko (piano, alkuperäissovitukset pianolle) Tapio Hakanen ”DJ Orkidea”, konseptin ideointi

Nyt kuullun konseptin takana ovat Tapio ”Orkidea” Hakanen sekä Club Unity. Flyygelin ääressä istunut Petri ”Lowland” Alanko on aiemmin sovittanut trance-kappaleita pelkästään pianolle, Pessi Levanto tässä täysimittaiselle sinfoniaorkesterille.

Trance-teoksista on nyt jätetty tarkoituksella niiden konemaisesti jytkyävä biitti pois. Iso orkesteri saa hoitaa koko väri(s)tyksen ja sykkeen. Romanttiset ja ihanan pidäkkeettömät sovitukset liikkuvat hempeiden suvantojen rantamilta valtaviin mittoihin kasvaviin hyökyihin.

Sovittajalla on paikka näyttää taitonsa mutta myös tuskailla materiaalin niukkuuden ja samankaltaisuuksien kanssa. Kappaleen alussa esitellään usein idea, jota sitten sekvenssinomaisesti liikutellaan eteenpäin. Matkalla teosytimen ympärille kertyy yhä massiivisemmaksi kasvava kuorrutus. Levannon ansiosta lopputulos on hyvinkin tasapainoinen, mutta jossain määrin myös tasapaksu. Syy lienee tuo lähtökohtien yksinkertaisuus. Mutta se ei ole vika, koska itseisarvoksi luokiteltava monimutkaisuus ei tässä välttämättä palvele asiaa, ei etenkään suuria, trancemusiikkia halajavia kuulijamassoja.

Hurmioitunut yleisö, luonnikas kapellimestari, takuuvarma HKO

Yleisö olikin haltioissaan, innostunutta ja kivalla tavalla spontaanin äänekästä. Suosiota osoitettiin pidäkkeettä, jos siihen oli vähänkin aihetta.

Orkesteri availi laveata osaamisarsenaaliaan ja myötäsukaista mielenlaatuaan. Solistit ja Ahjo-kuoro toimittivat osuutensa taitojaan ja näyttävyyttään kuka mitenkin esitellen.

HKO:ta johti Klaus Mäkelä. Luonnikkaasti liikehtivät kädet ovat edellytys uran aukeamiselle. Hallinta olikin mallikelpoista, rentous riittävää. Tulkinnan yksityiskohdat olivat harkittuja, tyylikkäitä ja tehokkaita. Ehkä äärituntoja, perhosen siiven huumaavaa vislausta ja toisaalta tulisuutta, tulisieluisuuttakin saisi otteisiin ripauksen lisätä.

Kun kuulijat seuraavan kerran vaeltavat suuriin saleihin, toivoisi heidän saapuvan ajoissa. Teatterit ovat katsoneet parhaaksi myöhästelyissä sulkea ovet esityksen ilmoitettuna alkamisajankohtana. Olkaa siis hyvä ja tulkaa sovitusti, suokaa keskittymis- ja työrauha taiteilijoille. Enkä panisi pahaksi, että hätäisimmät henkilökohtaisuudet hoidettaisiin ennen esitystä kuin että konsertin aikana juoksennellaan ulos-sisään.

Uudet ajatukset herättävät aina keskustelua ja mielipiteitä. Katsotaan mihin tämänkaltainen rajojen avaus johtaa. Portti uusien yleisöjoukkojen astua sinfoniamaailmaan on kuitenkin potkaistu auki. Musiikin pehmeä saundi ja turpeat vyörytykset ison apparaatin loihtimana ovat yhteinen aarre, josta nauttikaamme.

Matti Saurama

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Huima ilta Huvilassa: Jimmy Webbin tuhannen ja yhden yön musiikilliset tarinat

Kuva: Kari Hulkko
jimmy webb huvilateltassa
Jimmy Webb osoitti Huvilan konsertissaan olevansa paitsi hieno lauluntekijä, myös verraton viihdyttäjä ja tarinaniskijä.

Helsingin juhlaviikkojen Huvila-teltassa ei varmaan ole aiemmin nähty niin monelle populaarimusiikin kirkkaimmille tähdille biisejä kirjoittanutta lauluntekijää. Jimmy Webb on myös saanut amerikkalaisen musiikkibisneksen liki kaikki tärkeimmät palkinnot ja huomionosoitukset, ja hän on itse asiassa ainoa lauluntekijä, jolle on myönnetty Grammy-palkinto kolmessa keskeisessä kategoriassa – säveltäjänä, sanoittajana ja sovittajana.

Kun Webbin tekemiä kappaleita ovat levyttäneet sellaiset eri genrejen mahtinimet kuin Frank Sinatra, Nina Simone, Art Garfunkel, Linda Ronstadt, Glen Campbell tai Donna Summer unohtamatta The Fifth Dimension -yhtyettä, ei ole ihme, että hän ei ole itse esiintyvänä artistina kohonnut sellaisiin sfääreihin ja mega-arvostukseen kuin laulunkirjoittajana.

Ehkä tähtien varjoon jääminen ei ole ainoa syy Webbin matalampaan profiiliin omien laulujensa esittäjänä. Huvila-teltan konsertti näet osoitti, ettei hän ole laulajana sieltä virtuoosimaisemmasta päästä. Aivan ykkösluokan esiintyjä, viihdyttäjä ja tarinakertoja hän kuitenkin on, joten lauluäänen puutteet korvautuvat vahvalla läsnäololla. Etenkin, kun hän osaa heittää äänellisestä händikäpistään itseironista läppää ja pyytää jopa yleisöä auttamaan kohdassa, jossa äänen pitää nouste erityisen korkealle.

Vakuuttava setti

Webbin konserttien perussettiin ei kuulu kuin kymmenkunta kappaletta, mutta liki puolet puolitoistatuntisen konsertin kestosta kuluukin laulujen ympärille kutoutuvien tarinoiden kertomiseen.Yhdistelmästä syntyi musiikillinen tarinailta, joka piti Huvilankin katsomossa intensiteetin huipussaan alkuakordeista viimeisiin kiitoksiin.

Jimmy Webbin biisilista Huvilateltassa
The Highwayman
Galveston
By the Time I Get to Phoenix
Didn’t We?
Up, Up and Away
Do What You Gonna Do
All I Know
Wichita Lineman
MacArthur Park
Time Flies

Juttua piisasi joka biisin ympärille riittoisasti, ja name-dropping oli armotonta, mutta varsin oikeutettua. Jos esimerkiksi Sinatra on tullut sanomaan tuolloin vielä teini-ikäiselle klopille tämän tekemästä kappaleesta, että se on komein rakkauslaulu, minkä hän on kuunaan kuullut, niin saahan sitä omaa häntäänsä vähän nostaa.

Webbin tarinointi oli ennen kaikkea suurille artisteille hattua kohottavaa. Erityisen lämpimän huomion sai laulu-uransa jokunen vuosi sitten alzheimerin taudin takia lopettamaan joutunut Glen Campbell, jolle Webb kirjoitti enemmän lauluja kuin kellekään toiselle.

Mukavia olivat myös muistot vuoden biisinä 1968 Grammy-palkitusta Fifth Dimension -hitistä “Up, Up Away”, jonka Webb vakuutti jälleen kerran olevan vain laulu kuumailmapallosta. Ei siis mistään filosofisesti korkealentoisemmasta tai vaikkapa sen ajan innoittamasta pilvimatkailusta. – Se nousi USA:n Top 40 -listalla  ensimmäisellä viikolla sijalle 25, ja voin vakuuttaa, että se oli sen listan ainoa kappale, joka ei kertonut huumeista,”, Webb virnuili.

Huvila-keikan alku oli suorastaan tyrmäävä. Klassikkoputki “Highwayman”, “Galveston”, “By the Time I Get to Phoenix” ei jättänyt sijaa epäilyksille: nyt todella ollaan suuren amerikkalaisen laulukirjan äärellä ja sitä lukee sen kirjoittaja itse. Muutenkin setti oli rakennettu varmoille kivijaloille. Kymmenestä kuullusta biisistä kuusi löytyi arvostetun amerikkalaisen listalehti Billboardin erikseen Jimmy Webbin kappaleista laatimalta Top 10 -listalta.

Jos oli setin alku silkkaa murhaa, niin pieni kuolema ravisteli yleisöä lopussakin. Webbin ehkä kaksi kaikkien aikojen tunnetuinta laulua hänen itsensä totutusta aika poikkeavalla tavalla esittämänä ponnauttivat kansan aplodeeraamaan seisaaltaan. Campbellille kirjoitetun jättihitti “Wichita Linemanin” ja irlantilaisnäyttelijä Richard Harrisin ikimuistoisesti 1980-luvulla kärisemän “MacArthur Park”  -pop-sinfonian jälkeen standing ovation oli kerrankin kohdallaan.

Encorena kuultu, Rosemary Clooneyn myöhäisemmällä urallaan levyttämä “Time Flies”  oli kaunis päätös hienolle illalle.

“Limppunen” lämppääjänä

Mies ja piano -pohjalta suuria sävelteoksiaan pelkistänyttä Webbiä ennen Huvilan lavalle nousi suomalaisessa mittakaavassa liki saman mittaluokan lauluntekijä. Dave Lindholmilta pelkistyksiin on totuttu, ja yksin luuttu- ja slidekitaransa kanssa hän nytkin stagella oli.

Päinvastoin kuin illan spiikkeri lupaili, Daven vajaan tunnin setti ei koostunut siitä ihan tutuimmasta klassikkokamasta. Toki repertuaarissa olivat myös ne isommat hitit kuten “Annan kitaran laulaa vaan” “Joo, joo mä rakastan sua” ja “Pieni ja hento ote”, mutta myös ei ihan joka päivä kuultua tavaraa. Dave esimerkiksi polkaisi homman käyntiin parin vuoden takaisella luomulaululullaan “Hoida puut” ja bluesimmassa jaksossa kuultiin muun muassa  Big Boy Crudupin “That’s All Right Mama” alkuperäisessä, ei elvismäisessä muodossaan.

Maittava setti, hyvin samanmoinen kuin kuultiin Työväen Musiikkitapahtumassa toissa kesänä.

Keskustelua aiheesta

Teoston tilastot paljastavat suosituimmat keikkapaikat – legendaarinen Tavastia yhdeksäs

Teoston keräämien tietojen mukaan vuonna 2015 Suomessa soitettiin 60 146 keikkaa 51 611 eri tapahtumassa. Keikkojen määrä koko maassa kasvoi edellisvuodesta. Vuonna 2014 keikkoja oli 58 506.

Elävää musiikkia sisältävien tapahtumien määrä jatkoi silti hienoista laskuaan: vuonna 2014 elävän musiikin tapahtumia oli 52 559.

Teosto on tilastoinut elävää musiikkia sisältävien tapahtumien ja keikkojen kokonaismäärää Suomessa vuodesta 2009. Vuoteen 2013 asti tapahtumien ja keikkojen määrä kasvoi vuosittain, mutta vuonna 2014 sekä keikkojen että eri tapahtumien määrä laski noin 6 prosenttia.

Laskun syynä pidettiin Suomen taloudellisesti haastavan tilanteen heijastumista ravintoloihin ja tapahtumanjärjestäjiin, artistien esiintymispalkkioiden nousua ja äänitealan murroksen aiheuttamaa livemusiikin ylitarjontaa.

Teosto kerää tietoa elävän musiikin esitystapahtumista vuosittain. Tietoja kerätään sekä tapahtumajärjestäjiltä että artisteilta ja bändeiltä. Tietoja käytetään esityskorvausten maksamiseen musiikin tekijöille.

Keikka- ja tapahtumamäärissä maakuntien Top 5 -listalle ylsivät Uusimaa, Pirkanmaa, Varsinais-Suomi, Pohjois-Pohjanmaa ja Keski-Suomi.

Paikkakunnan asukaslukuun suhteutettuna eniten keikkoja ja tapahtumia järjestettiin edellisten vuosien tapaan Lapissa: sijoituksen selittää alueen pienet asukasmäärät ja hiihtokeskusten suuri elävän musiikin tarjonta.

Uudellamaalla eniten keikkoja järjestettiin viime vuonna Irish Bar Molly Malone’ssa (370 keikkaa). Helsingin Musiikkitalo oli listalla sijalla kolme (333 keikkaa) ja legendaarinen Tavastia-klubi sijalla neljä (314 keikkaa).

Valtakunnan ykkösesityspaikka on Teoston julkaiseman keikkakartan mukaan M/S Finlandia 648 keikalla. Tässä listassa esimerkiksi Tavastia on vasta yhdeksäs.