Politiikka
12.4.2017 06:58 ・ Päivitetty: 12.4.2017 07:38
Sanna Marin ei pyri Tampereen pormestariksi
SDP:n 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sanna Marin ei pyri Tampereen pormestariksi.
– Minulle olisi suuri kunnia johtaa kaupunkia ja kehittää Tamperetta entistä paremmaksi sen pormestarina. En kuitenkaan tässä vaiheessa ole valmis jättämään tehtäviäni valtakunnan politiikassa, hän kertoo blogikirjoituksessaan.
– Valintaani helpottaa tieto siitä, että Tampere saa varmasti hyvän sosialidemokraattisen pormestarin tulevalle valtuustokaudelle, hän toteaa.
Sanna Marin kirjoittaa, että Tampere on hänelle rakas kaupunki, joka oikealla johtajuudella kehittyy vieläkin merkittävämmäksi kasvukeskukseksi Suomessa.
Hän kertoo sosialidemokraattien nousemisen kaupungin suurimmaksi puolueeksi, oman puolueensa tuen ja tamperelaisten luottamuksen kuntavaaleissa velvoittaneen häntä pohtimaan vakavasti halukkuuttaan pormestarin tehtävään.
– Tehtävä on painava ja siinä on mahdollisuus vaikuttaa kaupunkimme tulevaisuuteen. Olen keskustellut asiasta lukuisten henkilöiden kanssa ja punninnut asian tarkasti niin kaupungin näkökulmasta kuin oman elämäni ja tulevaisuuteni kannalta.
– Kansanedustajan työ ja SDP:n ensimmäisen varapuheenjohtajan asema ovat molemmat tehtäviä, joihin olen saanut luottamuksen isolta joukolta ihmisiä. Suhtaudun tähän luottamukseen nöyrästi ja jatkan työtä kaupungin ja tamperelaisten ihmisten eteen kaupunginvaltuutettuna. Kotini on Tampereella, mutta sydän Tampereen lisäksi myös Sosialidemokraattisessa liikkeessä ja sen uudistamisessa.
Marinin mukaan SDP:n on otettava suunta, joka puhuttelee entistä enemmän myös liikkuvia äänestäjiä ja uuden sukupolven edustajia.
– Sosialidemokraattien on vallattava isot kaupungit takaisin kuten Tampereella nyt teimme. Tätä työtä haluan johtaa rakentavana muutosvoimana puoluejohdossa.
Päätös ehdokkaasta odotettavissa tänään.
SDP:n pormestariehdokkaasta päättää kunnallisjärjestön edustajisto tänään. Valittu pormestari aloittaa koalitioneuvottelut tähtäimenään koalitio, jolla on valtuustossa enemmistö. SDP on Tampereen suurin puolue. Kansanedustaja Sanna Marin oli Tampereen ääniharava peräti 5 781 äänellä.
SAK:n entinen puheenjohtaja Lauri Lyly on aiemmin kertonut olevansa käytettävissä vaalituloksen perusteella kaikkiin tehtäviin, mihin kunnallisjärjestö häntä esittää. Lyly oli 3 571 äänellään Tampereen kolmanneksi eniten ääniä saanut ehdokas.
Apulaispormestari, SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Pekka Salmi on ilmoittanut tänään Twitterissä vetäytymisestään pormestarikisasta.
– Pormestari on valittava eniten ääniä saaneiden joukosta, Salmi tviittaa.
Olen päättänyt vetäytyä pormestarikisasta. Pormestari on valittava eniten ääniä saaneiden joukosta. @TampereUutiset @aamulehti @YleTampere
— Pekka Tapani Salmi (@PekkaTSalmi) April 12, 2017
Mahdollisia pormestarinimiä ovat Aamulehden mukaan Lylyn ohella kansanedustaja Pia Viitanen, kansanedustaja Jukka Gustafsson ja kunnallisjärjestön puheenjohtaja Atanas Aleksovski.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.