Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sanna Marin: Hallituspuolueiden puheenjohtajat kertovat koronalinjauksista kello 9.30

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Pääministeri Sanna Marin kertoo Twitterissä, että hallituksen neuvottelu on päättynyt.

Demokraatti

Demokraatti

“Hallituspuolueiden puheenjohtajat kertovat linjauksista huomenna klo 9.30.”

Hallitus kokoontui keskiviikkona Säätytalolle neuvottelemaan koronatoimista.

Torstain aamun tilaisuuteen osallistuvat pääministeri Marin, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson, sisäministeri Maria Ohisalo, opetusministeri Jussi Saramo ja perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru.Paikalla on myös sosiaali- ja terveysministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijoita.

STT:n tietojen mukaan pääministeri Marin on kutsunut eduskuntapuolueiden edustajat koolle Säätytaloon kello 12 torstaina kuulemaan koronatilanteen aiheuttamista toimista. Helsingin Sanomien ja Ylen mukaan hallitus aikoo todeta poikkeusolot koronavirustilanteen pahenemisen vuoksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE