Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sanna Marin kommentoi Tampereen pormestarikysymystä: “Tilaisuuksia ilmoittautua ehdokkaaksi on ollut useita”

SDP:n tamperelainen kansanedustaja ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sanna Marin kommentoi Tampereen pormestarikysymystä omilla verkkosivuillaan maanantaina.

Marin kirjoittaa, että Tampereen sosialidemokraattinen kunnallisjärjestö on linjannut, että SDP käy kuntavaalit kuntavaaleina.

“Emme aseta pormestariehdokasta ennen vaaleja, emmekä käy kampanjaa yksilöt vaan asiat edellä.”

Marin kertoo, että myös hänen kiinnostustaan pormestarin tehtävään on kysytty.

“Tilaisuuksia ilmoittautua ehdokkaaksi on ollut useita. Katson kuitenkin näin, että kun yhdessä on jotain sovittu, niin se linja pidetään. En siis aio ilmoittautua pormestariehdokkaaksi ennen vaaleja.”

Marin on ehdolla kaupunginvaltuustoon.

“Olen motivoitunut toimimaan kotikaupunkini hyväksi tulevaisuudessakin. Minulle on tärkeää, että Tampere kasvaa taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla.”

Lisää aiheesta

Demokraatti kertoi aiemmin tänään, että SAK:n entinen puheenjohtaja, kuntavaaliehdokas Lauri Lyly on kiinnostunut Tampereen seuraavaksi pormestariksi, jos kunnallisjärjestö sellaista esittää.

Lyly kertoi Facebookissa viime viikolla olevansa valmis haasteeseen, jos vaalitulos, oma kunnallisjärjestö ja Tampereen kaupunginvaltuusto antavat siihen mahdollisuuden.

– Paikkoja ei jaeta ennen vaaleja. Mutta olen käytettävissä vaalituloksen perusteella kaikkiin tehtäviin, mihin kunnallisjärjestö minua esittää, Lyly täsmensi maanantaina Demokraatille.

Myös sosialidemokraattisen valtuustoryhmän puheenjohtaja, apulaispormestari Pekka Salmi tavoittelee Tampereen pormestarin tehtävää, mikäli SDP nousee Tampereen suurimmaksi puolueeksi.

– Olen pitkään harkinnut asiaa. Pormestarin tehtävä kiinnostaa minua erittäin paljon. Se olisi luonteva jatko nykyiselle apulaispormestarin tehtävälle. Tiedän, mitä tehtävässä menestyminen vaatii. Laajan kokemukseni ansiosta minulla on edellytykset hoitaa tehtävä kunnialla, Salmi perusteli viime viikolla.

SDP:n pormestariehdokkaan valitsee kunnallisjärjestön edustajisto. Se on siis jo aikaisemmin linjannut, ettei SDP aseta pormestariehdokasta ennen vaaleja.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE