Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sanna Marin: “Koska ateriaetuun liittyy avoimia kysymyksiä, maksan tähän liittyvät kustannukset itse”

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Pääministeri Sanna Marin on kommentoinut Twitterissä pääministerin aamiaisista syntynyttä kohua.

Demokraatti

Demokraatti

“Pääministerin tehtäviin liittyvät palvelut ovat olleet vakiintuneita, mutta tästä huolimatta on ilmennyt, että asiaan liittyy epäselvyyttä. On hyvä, että asia selvitetään kunnolla.”

“Koska ateriaetuun liittyy avoimia kysymyksiä, maksan tähän liittyvät kustannukset itse ja varmistan, että Kesärantaan ja pääministerin palveluihin liittyvien ohjeiden asianmukaisuus tarkistetaan ja tarvittaessa ohjeet päivitetään.”

Asia nousi julkisuuteen Iltalehden kerrottua, että pääministerin perheen yksityiskäyttöön tulevia elintarvikkeita maksetaan valtion varoista noin 300 eurolla kuussa.

– En ole pääministerinä pyytänyt ateriaetua tai osallistunut asiasta päättämiseen. Kun olen aloittanut tehtävässä, minulle on kerrottu, että tämä sisältyy Kesärannassa asumiseen ja yöpymiseen, ja että näin on toimittu myös aiempien pääministerien osalta, Marin päivitti jo aiemmin Twitterissä.

Lisää aiheesta

– On hyvä, että menettely selvitetään. Olen luottanut asiassa virkamiehiltä saamaani tietoon ja ohjeistukseen. En ole itse tehnyt hankintoja, vaan kaikki hankinnat on tehty valtioneuvoston kanslian virkakunnan ja työntekijöiden toimesta.

– Olen eilen pyytänyt, että kaikki tähän liittyvät hankinnat keskeytetään, kunnes asiaan saadaan selvyys, Marin sanoi perjantaina.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE