Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sanna Marin: “Osa kunnista ja muista toimijoista etsii valtiosta tai jopa elinkeinoelämästä syyllistä omaan heikkoon varautumiseensa”

Pääministeri Sanna Marin sanoo, että pandemiasuunnitelman mukaisesti terveydenhuollon yksiköillä tulee olla varmuusvarastoissaan vähintään 3–6 kuukauden normaalia kulutusta vastaava määrä suojaimia ja muita keskeisiä terveydenhuollon tarvikkeita.

Demokraatti

Demokraatti

“Osa sairaanhoitopiireistä, kunnista ja muista toimijoista on varautunut asianmukaisesti epidemiaan. Osa toimijoista sen sijaan ei ole varautunut velvoitteidensa mukaisesti epidemiaan. Vastuu asianmukaisesta varautumisesta on jokaisella toimijalla”, Marin kirjoittaa Facebookissa.

Marinin mukaan valtio on selvittänyt alkuvuoden aikana eri toimijoiden varautumista ja huoltovarmuusvarastossa olevien materiaalien tilanteen. Jo helmikuun alussa on tilattu lisää suojaimia, kun on käynyt ilmi, ettei kaikilla alueilla olla riittävästi varauduttu epidemiaan.

“Hallitus on myös kartoittanut suomalaisten yritysten valmiutta käynnistää pikaisesti tuotantoa suojaimien valmistamiseksi. Tuotanto osan tuotteiden osalta on käynnistynyt ja toisten osalta on käynnistymässä. Onneksi Suomessa on laajaa osaamista ja kykyä vastata tilanteeseen.”

Marin kirjoittaa, että osa kunnista ja muista toimijoista etsii valtiosta tai jopa elinkeinoelämästä syyllistä omaan heikkoon varautumiseensa.

“Hallitus tekee kaikkensa vastatakseen kasvavaan tarpeeseen suojainten saamiseksi, sillä sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö on suojattava asianmukaisesti.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE