Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sanna Marin: “Tämä on SDP:n kohtalonkysymys”

SDP:n varapuheenjohtajan Sanna Marinin mukaan puolueen on kyettävä katsomaan yksittäistä vaalikautta pidemmälle, vaikka SDP on hänen mielestään onnistunut hyvin oppositiopolitiikassaan.

Tämä on Marinin mukaan “SDP:n kohtalonkysymys”. Hän pohtii SDP:n tilaa blogikirjoituksessaan.

— On selvä, että olemme iloisia ja kiitollisia puolueen kannatuksen vahvistumisesta, mutta yhtälailla on tunnustettava, että keskeiset syyt pitkään jatkuneelle kannatuksen alenemiselle ovat yhä olemassa.

Näihin kuuluu Marinin mukaan puolueen ikärakenne.

— Emme ole onnistuneet puhuttelemaan uusia sukupolvia ja liikkuvia äänestäjiä yhtä hyvin kuin monet muut puolueet.

Marin sanoo myös, että SDP ei ole hahmottanut riittävän ajoissa yhteiskunnallisia muutoksia esimerkiksi työelämässä, ympäristössä ja globaalissa taloudessa. Myös puolueen toimintatavat ovat liian jäykkiä ja hierarkkisia.

— On ymmärrettävää, että iso laiva kääntyy hitaasti, mutta jos se ei käänny ollenkaan, on jossain vikaa ja pahasti.

Lisää aiheesta

— Hieman kärjistäen sanottuna puolueessa siedetään huonosti politiikkaan ja toimintaan kohdistuvaa kritiikkiä ja liiaksikin yksittäisiin henkilöihin ja heidän toimintaansa kohdistuvaa arviointia.

Marinin mukaan sosialidemokraattisen politiikan ja toimintatapojen uudistaminen on välttämätöntä. Hän on itse hahmotellut sille suuntaviivoja.

— Nähdäkseni oleellista on, että kykenemme uudistamaan yhteiskuntaa ilmastollisesti- ja ympäristöllisesti kestävään suuntaan samaan aikaan, kun vahvistamme ja monipuolistamme Suomen elinkeinorakennetta ja luomme mahdollisuuksia uuteen työhön. Yhteiskunnan sisällä keskeisin haasteemme on eriarvoistumiseen puuttuminen sekä tulo- ja hyvinvointierojen tasaaminen.

Marin olisi valmis jäsenäänestykseen puolueen puheenjohtajasta ja pohtisi myös puoluesihteerin valinnan siirtämistä puoluekokoukselta puoluevaltuustolle.

Demarinuoret ovat parhaillaan kokoontuneet liittokokoukseen Tampereelle. Puheenjohtaja, kansanedustaja Joona Räsänen jättää paikkansa järjestön johdossa, ja seuraaja on joko Matias Mäkynen tai Mikkel Näkkäläjärvi. Liitto juhlii 110-vuotista taivaltaan.

— Osuvampaa paikkaa ei kokoukselle olisi voinut valita, sillä liiton ensimmäinen kokous pidettiin juuri Tampereen työväentalossa. Tuossa joukossa on paljon tulevaisuuden vaikuttajia ja tulevia SDP:n avainhenkilöitä.

Marin toivoo, että Demarinuoret on tulevaisuudessakin se muutosvoima, joka työntää sosialidemokraattista liikettä ja aatetta eteenpäin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE