Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sanna Marin toivoo korjausliikettä eduskuntatyön sukupuolittuneisuuteen – ”Jako on yhä hyvin vahvaa”

SDP:n kansanedustaja ja puolueen 2.varapuheenjohtaja Sanna Marin suhtautuu politiikkaan sellaisella palolla ja innolla, ettei se jää hänen kanssaan keskustelevilta huomaamatta. Hän puhuu mielellään monista asioista, mutta feministinä tasa-arvoasiat ovat erityisen lähellä hänen sydäntään.

Kasvaessaan nyt 30-vuotias Marin uskoi varttuvansa yhteiskuntaan, jossa tasa-arvo on toteutunut ja lasikatot ovat politiikankin portailla korkealle kivunneiden naisten läpäiseminä murtuneet. Hän on huomannut, että kerran raivattu tie kuitenkin kasvaa helposti umpeen, uudestaan raivattavaksi.

– Kun aloittaa politiikassa, tuntuu, että tiet ovat hirveän leveitä ja mahdollisuuksia vaikuttaa ja ottaa kantaa on paljon. Mitä pitemmälle pääsee, sitä enemmän polut kapenevat, etkä välttämättä enää pystykään keskittymään kysymyksiin, joihin on intohimoa, halua ja osaamista. Sukupuoli alkaa vaikuttaa siihen, minkälaisiin asioihin pääsee vaikuttamaan, Marin kuvailee.

Marin kertoo hieman yllättyneensä, kuinka sukupuolittunut työ- ja vaikuttamisympäristö eduskunta edelleen on. Esimerkiksi talous-, ulko- ja puolustuspolitiikka näyttäytyvät kovina, miehisinä alueina, kun taas naisten tontilla ovat pehmeiksi mielletyt teemat sosiaali- ja terveydenhuollosta sivistys- ja ympäristöasioihin.

– Jos katsotaan valiokuntien kokoonpanoja ja valiokuntiin kutsuttavien asiantuntijoiden sukupuolta, jako on yhä hyvin vahvaa, Marin sanoo ja muistuttaa, ettei kyse ole vain naisten vähäisestä edustuksesta miehisiksi mielletyissä valiokunnissa vaan korjausliike on tervetullut myös toiseen suuntaan.

Marinin mukaan on ylipäätään olennaista kiinnittää huomiota tapaan, jolla sukupuolten kasvamista tiettyihin rooleihin ohjataan. Tarpeen on lisäksi tarkastella rakenteita, jotka vaikuttavat esimerkiksi työelämän tasa-arvoon. Marin toivoo, että esimerkiksi vanhempainvapaiden uudistaminen etenisi.

Meidän pitää miettiä, miten demokratisoimme puoluerakenteita ja kuinka hyödynnämme erilaisia osallistumisen keinoja.

Lisää aiheesta

SDP:n puoluekokous lähestyy ja henkilövalinnat puhuttavat. Marin toivoo, etteivät puheet puoluejohdon valinnasta syrjäytä keskustelua esimerkiksi periaateohjelmasta, vaan se saisi ansaitsemansa huomion. Marin kertoo, että puoluehallitus on käsitellyt myös puoluekokousaloitetta siitä, että periaateohjelman rinnalle luotaisiin poliittinen ohjelma.

– Periaateohjelma olisi iso kuva taustalla – mitkä ovat meidän periaatteemme, arvomme ja millaisesta näkökulmasta katsomme maailmaa. Poliittisessa ohjelmassa olisi konkreettisempia poliittisia tavoitteita eri aiheista, samaan tyyliin kuin Forssan ohjelmassa, Marin selvittää.

Marinin mukaan poliittinen ohjelma voisi asettaa selkeitä tavoitteita esimerkiksi 10-15 vuoden ajalle ja piirtää suuntaa: tällä tavoin haluamme kehittää peruskoulutusta, näin haluamme tehdä Suomesta osaamisen kärkimaan ja näin ratkaisemme ilmasto- ja ympäristökysymyksiä.

– Poliittinen ohjelma olisi minusta fiksu siksi, että se uudistaisi myös puoluekokousten toimintatapaa. Aloitejärjestelmää voitaisiin uudistaa siihen suuntaan, että poliittista ohjelmaa päivitetään selvin muutosesityksin. Tällä tavoin saataisiin puoluekokouksiin enemmän selkeää linjanvetoa, Marin luonnehtii.

Marinin mielestä SDP tarvitsisi kolmannenkin ohjelman – järjestöllisen kehittämisen strategian – joka määrittelisi askelmerkit 2020-luvun puolueorganisaatioon. Toimintatapoja pitää Marinin mukaan uudistaa, jotta myös nuoret kokevat puoluetoiminnan houkuttelevaksi vaihtoehdoksi.

– Meidän pitää miettiä, miten demokratisoimme puoluerakenteita ja kuinka hyödynnämme erilaisia osallistumisen keinoja, hän sanoo.

Lue Sanna Marinin koko haastattelu Demokraatin viikkolehdestä 22.12.2016.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE