Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sanna Marin vetoaa kuntiin: Älkää lomauttako ja irtisanoko

Kuvassa keskellä pääministeri Sanna Marin. Kuva ei ole tämän päivän infosta.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) on juuri vedonnut tiedotustilaisuudessa kuntiin, etteivät ne ryhtyisi lomautuksiin tai irtisanomisiin.

Johannes Ijäs

Demokraatti

– Hallitus toivoo, etteivät kunnat ala laajasti irtisanomaan tai lomauttamaan ihmisiä. Me tulemme myös kuntatalouden osalta katsomaan kokonaisuutta ja tekemään ratkaisuja. Eli pyydän kuntapuolta pidättäytymään mittavista lomautuksista tai irtisanomisista, Marin sanoiö

Hallitus esitteli tänään Marinin johdolla 3 kokonaisuutta, joilla autetaan yrityksiä selviämään koronaviruksen yli ja jolla turvataan ihmisten työpaikkoja, toimeentuloa sekä yritysten rahoitusta.

Toimien mittaluokka tällä viikolla aiemmin julkistettujen toimien kanssa on yhteensä noin 15 miljardia euroa.

– Lisäbudjetilla turvataan viranomaisten resurssit ja lisätään yritysten avustuksiin määrärahoja. Lisäbudjetin koko on noin 400 miljoonaa. Lisäbudjetteja tullaan tekemään lähiviikkoina lisää, Marin kertoi.

Hallitus toteuttaa suurimman osan työmarkkinajärjestöjen eilisistä esityksistä järjestöjen ehdottamalla tavalla.

– Haluan lämpimästi kiittää kaikkia järjestöjä yhteistyöstä.

Marinin mukaan työmarkkinakeskusjärjestöjen ehdottamat toimet turvaavat etenkin niitä ihmisiä, jotka tulevat lomautetuiksi tai menettävät työpaikkansa. Lisäksi ne sujuvoittavat yritysten sopeutumista.

– Turvaamme näiden lisäksi yrittäjien ja freelancerien toimeentuloa yritysmuodosta riippumatta työttömyysturvan kautta.

Yritysten rahoitusta turvataan useilla miljardiluokan toimilla. Lisäksi otetaan käyttöön uusia suoria tukia. Tarkoitus on turvata yritysten maksuvalmius ja estää konkurssi. Toimet ovat käytössä kaikilla toimialoilla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE