Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sanna Marinilta piikikäs Sipilä-twiitti: “Päivä päivältä näyttää enemmän siltä, ettei…”

SDP:n kansanedustaja Sanna Marin on ottanut Twitterissä kantaa päivän pääuutisaiheeseen, joka koskee Team Finlandin pääministeri Juha Sipilän vienninedistämismatkaa Intiaan.

– Päivä päivältä näyttää enemmän siltä, ettei #Sipilä ole politiikassa edistämässä isänmaan vaan lähipiirinsä etua. #Terrafame #Chempolis, Sanna Marin twiittaa.

Sipilä vieraili viime helmikuussa Intiassa suomalaisen yritysvaltuuskunnan kanssa Team Finlandin matkalla.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on kertonut STT:lle harkinneensa oululaisen Chempoliksen osallistumista viime vuoden vierailulle Intiaan, mutta katsoneensa, että yhtiötä ei ollut syytä jättää pois vienninedistämismatkalta.

Iltalehti uutisoi tänään, että Sipilä edisti viime vuonna vierailullaan Intiaan lastensa osittain omistaman yrityksen bisneksiä. Sipilän aikuiset lapset omistavat Fortel Invest -yhtiön kautta osan Chempoliksesta. Yhtiö ilmoitti vienninedistämismatkan lopulla rakentavansa 110 miljoonan euron arvoisen biojalostamon Intiaan.

Sipilän mukaan hänellä ei ole ollut mitään osaa Chempolis-kaupasta.

Sipilän lähipiirin yritysyhteydet ovat olleet taajaan esillä. Julkisuudessa on aiemmin puitu myös Sipilän sukulaisten konepajayhtiön Katera Steelin yhteyttä kaivosyhtiö Terrafameen.

Yle uutiset puolestaan kertoi myöhemmin tänään iltapäivällä, että Fortum sijoitti viime syksynä yli kuusi miljoonaa euroa Sipilän lasten osin omistamaan Chempolikseen. Sijoituksesta kertoi niin ikään Iltalehti. Ylen mukaan Fortum pelasti talousvaikeuksissa olleen Chempoliksen yhdessä Taaleri Kiertotalous -rahaston kanssa.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoo STT:lle, että hänellä ei ollut roolia valtionyhtiö Fortumin sijoituksessa Chempolikseen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE