Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sanoman suuromistaja Herlin soitti presidentin kansliaan HS-tietovuotokohun keskellä – Sauli Niinistö kertoi IL-tentissä, mitä sitten tapahtui

Koneen hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin vaikuttaa myös mediassa.

Mediakonserni Sanoman hallituksen varapuheenjohtaja Antti Herlin otti yhteyttä presidentin kansliaan keskellä Helsingin Sanomien 16. joulukuuta 2017  julkaistusta jutusta noussutta tietovuotokohua.

Herlin soitti presidentin kansliapäällikölle ja ehdotti tapaamista.

Mitä sen jälkeen tapahtui?

Siihen toi lisävalaistusta presidentti Sauli Niinistö viime perjantaina Iltalehden vaalitentissä.

Niinistö palasi tässä yhteydessä myös päivään, jolloin Helsingin Sanomat julkaisi ison kohun nostattaneen jutun Tikkakoskella sijaitsevasta Puolustusvomien Viestikoekeskuksesta.

Jutun ilmestyttyä Niinistö kertoo olleensa ensin yhteydessä Puolustusvoimien komentajaan Jarmo Lindbergiin.

– Ja kuulin, että nyt on tehty rikosilmoitus siitä vuotamisesta, että tutkitaan kuka tai miten paperit ovat päätyneet vääriin käsiin.

Lisää aiheesta

Tutustuttuaan HS-juttuun presidentti totesi sen herättävän huolta.

– Siinä oli – sanoisinko aika myyvästi – pieniä kuvauksia ”salainen 1”, ”salainen 2” ja ”salainen 3”, ja sitten kerrottiin, että juttusarja jatkuu. Tämä tietysti vähän hälytti, että mitäköhän kaikkea mahtaa olla tulossa, ja tuleeko siitä vahinkoa, Niinistö kertoi IL:lle.

Presidentti  vahvistaa Herlinin yhteydenoton. He eivät kuitenkaan tavanneet eivätkä keskusteleet asiasta keskenään.

– Hän soitti kansliapäällikölle ja pyysi – tai esitti – että jos voimme tavata jossain vaiheessa. Sellaista tapaamista ei ole ollut, Niinistö sanoi.

“Sellaista tapaamista ei ole ollut.”

Kohun ja kritiikin yltyessä Sanoman hallitus aktivoitui asiassa ja pyysi Helsingin Sanomien vastaavalta päätoimittajalta Kaius Niemeltä selvityksen tiedustelujutun journalistisesta prosessista toimituksessa. Tämä on mediassa poikkeuksellista.

Tapauksesta on käynnistetty rikostutkinta. Epäiltyinä rikosnimikkeinä ovat turvallisuussalaisuuden paljastaminen ja virkasalaisuuden rikkominen.

Hissiyhtiö Koneen pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin on Helsingin Sanomia julkaisevan Sanoma Oy:n toiseksi suurin omistaja ja hallituksen varapuheenjohtaja.

Antti Herlin ei ole kommentoinut yhteydenottoa presidentin kansliaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE