Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kirjallisuus

Sarjakuvan Puupäähattu Tiina Pajulle ja Sari Luhtaselle

Sarjakuvan vuotuinen kotimainen pääpalkinto, Puupäähattu, myönnettiin elämäntyöstä kuvittaja Tiina Pajulle (vasemmalla) ja kuvittaja Sari Luhtaselle Puupäähattu-palkinnon jakotilaisuudessa Helsingissä.

Sarjakuvan vuotuinen kotimainen pääpalkinto, Puupäähattu, myönnettiin elämäntyöstä kuvittaja Tiina Pajulle ja kuvittaja Sari Luhtaselle torstaina. Heidän tunnetuin työnsä on vuosina 1987–2016 Anna-lehdessä sekä albumeina ilmestynyt sarja Maisa ja Kaarina.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Lähes 30 vuodessa Maisa ja Kaarina -episodeja kertyi yli 1 300. Elämännautiskelija Maisa ja kiireinen kotiäiti Kaarina ehtivät pitkän ystävyyssuhteen aikana kaluta läpi kaiken mahdollisen, mitä aikuisen naisen arkeen ja juhlaan voi kuulua.

Luhtanen tunnetaan myös suomentajana. Pajun tunnistettava tyyli puolestaan on nähty myös useissa kymmenissä kirjoissa.

Puupäähattu jaettiin edellisen kerran samanaikaisesti kahdelle taiteilijalle vuonna 1998. Silloin sen saivat Vanhat herrat -sarjakuvastaan Pauli Heikkilä ja Markku Paretskoi. Yle kertoi torstaina suruviestin Heikkilän kuolemasta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE