Sarkomaa patistaa puuttumaan kiusaamiseen jo päiväkodissa – ”Lisääntynyt riski jatkaa kiusaamista aikuisena”

Kari Hulkko
Päivähoidossa tapahtuvaan kiusaamiseen puuttuminen on jäänyt kokoomuksen kansanedustajan mukaan varjoon.
Kari Hulkko
Päivähoidossa tapahtuvaan kiusaamiseen puuttuminen on jäänyt kokoomuksen kansanedustajan mukaan varjoon.
Kari Hulkko
Päivähoidossa tapahtuvaan kiusaamiseen puuttuminen on jäänyt kokoomuksen kansanedustajan mukaan varjoon.

Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa jätti tänään opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok.) vastattavaksi kirjallisen kysymyksen kiusaamisen ennaltaehkäisystä ja varhaisesta puuttumisesta varhaiskasvatuksessa ja päivähoidossa.

Sarkomaa pitää vakavana epäkohtana, ettei päivähoitolaissa eikä valtakunnallisissa varhaiskasvatuksen perusteissa ole edes mainintaa kiusaamisen vastaisesta työstä.

– Sen minkä kotona ja päivähoidossa oppii, sen koulussa ja myöhemmin elämässä taitaa, sanoo Sarkomaa tiedotteessaan.

– Kiusaaminen on vakava ongelma lapsille ja nuorille, joka näkyy myös kouluterveyskyselyn tuloksissa. Kiusaavilla lapsilla on lisääntynyt riski jatkaa kiusaamista aikuisena, jos kukaan ei pysäytä negatiivista käyttäytymistä. Kiusaamisen ehkäisyllä on kauaskantoiset myönteiset vaikutukset lasten hyvinvoinnille ja koulunkäynnille sekä koko elämälle, hän jatkaa.

Sarkomaa muistutta, että Mannerheimin lastensuojeluliiton ja Folkhälsanin selvityksen mukaan kiusaaminen on arkipäivää jo päiväkodeissa ja kiusaajia ja kiusattuja koskevat prosenttiluvut vastaavat suurelta osin koulussa tehtyjen tutkimusten tuloksia. Kiusaaminen ilmenee päiväkodissa muun muassa fyysisenä väkivaltana, haukkumisena ja vallankäyttönä.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat