Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Sastamalassa juhlittiin hellesäässä Stormin Torpalla – Heinäluoma povasi vaikeaa talvea

Alpo Jokinen
Kesäjuhlaa Stormin työväentalolla lopeteltiin auringon laskiessa. Kuvassa osallistujia ja tapahtuman järjestäjiä. Keskellä lipun kanssa juhlassa puhunut Sastamalan kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja ja aluevaltuutettu Jenni Jokinen.

Kesähelteisessä säässä Stormin työväentalolla vietettiin sosialidemokraattien kesäjuhlaa torstaina 21. heinäkuuta. Reilut 60 henkeä oli innolla mukana ohjelmassa, jossa oli muun muassa köydenvetoa, mölkynheittoa, frisbeegolfia, puheita, keskustelua ja musiikkia kolmen eri kokoonpanon esittämänä.

Alpo Jokinen

– Tänään täällä iloitaan, että työväentalo on uudelleen herännyt henkiin ja että kiinnostus sosialidemokratiaan on noususuunnassa koko Suomessa, hehkutti Pirkanmaan hyvinvointialuevaltuuston jäsen Jenni Jokinen (sd.).

Jokinen linjasi omassa puheessaan sote-uudistuksen onnistumisen kannalta tärkeimpiä asioita. Uudistuksen kärjessä on asiakas tai potilas.

– Toiminnan onnistumisesta vastaa osaava ja motivoitunut henkilöstö, jonka jaksamisesta on pidettävä huolta. Oikeudenmukainen palkkaus on tärkeä motivointitekijä ja lisäksi henkilöstön pitää päästä aidosti vaikuttamaan asioihin, totesi Jokinen.

Hän muistutti, että kunta-ala tulee uudistuksen myötä muuttumaan merkittävästi. Kuntien tehtäviksi jäävät pääosin sivistys- ja tekninen toimi sekä elinvoima-asiat.

Heinäluoma povasi vaikeaa talvea

Europarlamentaarikko Eero Heinäluoma (sd.) varoitti ensi talvesta tulevan vaikea koko Euroopalle.

– Kohoavat energian hinnat ja erityisesti riskit Keski-Euroopalle tärkeän maakaasun saatavuudesta voivat haitata energiataloutta laajasti ensi talven pakkasilla, sanoi Heinäluoma.

Suomi on hoitanut omaa energiahuoltoaan viisaasti useamman kivijalan varaan. Lähes 90 prosenttia sähköstä tuotetaan päästöttömästi ja yli puolet uusiutuvalla energialla.

– Ydinvoimalla on päästöttömyydessä tärkeä osuutensa ja Suomessa energiapolitiikkaa on ohjannut pyrkimys päästöttömyyteen ja energiaomavaraisuuteen jo pitkään. Emme kuitenkaan ole immuuneja Keski-Euroopan vaikeuksille ja eurooppalaisista kaasumarkkinoista tuleville hintashokeille, hän sanoi.

Europarlamentaarikko Heinäluoma arvioi, että Suomi hoitaa oman osuutensa Venäjältä tulevan energian käytön lopettamisessa, mutta Suomi ei voi olla maksumiehenä Keski-Euroopan epäonnistuneessa energiapolitiikassa. Saksan hallituksen pitää ottaa nyt vastuunsa maan energiahuollon turvaamisessa ja Uniperin omistusjärjestelyistä, Heinäluoma sanoi torstaina. Perjantaina Uniper-kriisissä löydettiin yhteisymmärrys Uniperin, sen pääomistajan Fortumin ja Saksan hallituksen kesken.

Europarlamentaarikko Eero Heinäluoma osallisti yleisöään pyytämällä ehdotuksia puheensa aiheiksi. Kuva: Alpo Jokinen

 

Kohoavat hinnat ja erityisesti koveneva energialasku vaativat Suomessakin hallitukselta vastatoimia. Hallitukselta odotetaan elokuun budjettiriihessä päätöksiä, joilla tavallisia kotitalouksia voidaan auttaa ensi talven ylitse. Näihin täsmätoimiin voivat kuulua päivähoitomaksujen alennukset, pienituloisia auttavat veroratkaisut ja dieselin käyttövoimaveron väliaikainen poistaminen.

Heinäluoma otti kantaa myös UPM:n ja sen hallituksen puheenjohtajan Björn Wahlroosin kovaan oikeistolaiseen työelämälinjaan. Wahlroosin johdolla haluttiin päästä eroon työehtosopimuksista, mutta ay-liikkeen sinnikkäällä toiminnalla sopimuslinja jatkuu. UPM:n voittokehitys tulee pitkälti ulkomailta ja sen johdon toiminta oli vihje työntekijöille, ettei teitä enää tarvita neuvotteluissa, vaan yhtiö voi siirtää toimintansa ulkomaille.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE