ehdokasmainos

Kolumni

Hannu Tapiola

Kirjoittaja on entinen kansanedustaja ja Kotkan kaupunginjohtaja.

Kirjoittaja on entinen kansanedustaja ja Kotkan kaupunginjohtaja.

Sata kuntaa riittää – mutta millä hallituspohjalla?

Sipilän hallitus on esittänyt itsehallintoalueiksi maakuntia. Demarit ovat pitäneet kaupunkiseutuja tärkeämpinä kuin maakuntia. Demokraatin pääkirjoituksessa (28.1.) todettiin, että Suomeen riittäisi sata kuntaa. Millähän hallituspohjalla kuntauudistukseen voitaisiin palata, kun siitä ei tullut mitään SDP:n ja kokoomuksen voimin edellisessä hallituksessa? Maakuntamallissa on ongelmansa, mutta sen kanssa voidaan elää etenkin, jos keskitytään ainakin aluksi sosiaali- ja terveysuudistuksen aikaansaamiseen.

Maakuntaliitot olivat aluksi kotiseutuhenkisiä kansalaisjärjestöjä. Kun aikoinaan muutin Keski-Suomesta Kymenlaaksoon, huomasin, että molempien maakuntalauluissa oli sama ajatus: täällä on kaikki, mikä kalleinta on. Kotkassa tosin Kymenlaakson laulua rakkaampi oli Kotkan Ruusu.

Kun Suomesta tuli EU:n jäsen, Esko Ahon hallitus uudisti aluelainsäädäntöä vuonna 1994. Silloin yhdistettiin maakuntaliitot ja seutukaavaliitot ja perustettiin parinkymmentä kuntainliittopohjaista maakuntaliittoa. Niitä tuli alun alkaen pieneen maahan turhan monta. Keskustapuolueelle tuntuu kuitenkin olevan tärkeätä nimittää Kainuuta ja Keski-Pohjanmaata maakunniksi, vaikka niiden asukasluku on vain 70 000-80 000. Maakunnan pitäisi olla niin suuri, että keskushallinto kuuntelee sen ääntä. Muuttoliike johtanee aikanaan siihen, että maakuntien määrä vähenee.

Useimmat maakunnat rakentuvat niin, että niissä on suuri kaupunkiseutu. Pirkanmaan puolesta miljoonasta asukkaasta 370 000 asuu Tampereen kaupunkiseudulla. Maakuntavaaleissa voi käydä niinkin, että valituksi tulevien enemmistö on Tampereelta. Kaupunkiseutuja ei siten voi ohittaa päätöksenteossa, mutta pelkoa lienee siitä, ketkä lopulta rahoittavat uuden hallintotason.

Pääkaupunkiseudulla ei ole saatu aikaan metropolihallintoa. Olen huomannut, että nyt toivotaan Uudenmaan jakamista kahtia. Euroopasta katsottuna Uudenmaan maakunta ei ole mikään jättiläinen. Maakunta tarjoaa siis sopivasti yhteisen foorumin myös metropolialueelle.

Viisasta olisi aloittaa antamalla itsehallintoalueen tehtäväksi aluksi vain SOTE-uudistus. Sananlaskun mukaan ei sitä koskaan tiedä, missä puussa piru istuu. Jos samalla kertaa halutaan uudistaa myös aluehallinto ja miettiä kuntien tehtävät uudelleen, niin voi olla melko varma, että jossakin se piru piileskelee. Toistaiseksi on kiinnitetty melko vähän huomiota kuntien aseman muuttumiseen. Kunta ei ole vain palvelujen tuottaja ja järjestäjä, vaan sillä on itseisarvo. Kunta on paikallisen kehittämisen moottori ja elinvoimaisuuden takaaja.

SOTE-uudistus vähentää tuhansia luottamushenkilöpaikkoja, kun alan lautakunnat poistuvat. Kunnalliselämässä on totuttu hoitamaan yhteisiä asioita ja jotkut ovat sieltä nousseet valtakunnallisiinkin tehtäviin. Tulevaisuudessa yhä harvempi pääsee osallistumaan yhteiskunnalliseen toimintaan. Kansanvalta siis kapenee. Todellinen huoli on siitä, minkälainen tulevaisuuden kunta on. Asia pitäisi valmistella perusteellisesti.

Kirjoittaja on entinen kansanedustaja ja Kotkan kaupunginjohtaja. Hannu Tapiola

Kirjoittaja on entinen kansanedustaja ja Kotkan kaupunginjohtaja.

Kolumni

Harry Wallin

Kirjoittaja on kansanedustaja (sd.).

Kirjoittaja on kansanedustaja (sd.).

Jatkossa taksiasiakkaan tulee tarkkaan katsoa auton sivuikkunassa olevaa hinnastoa

Hallituspuolueet pääsivät lopulta sopimukseen taksiliikenteen tulevaisuudesta. Ministeri Anne Bernerin ja liikenneministeriön kokoomuslaisten virkamiesten tavoite oli vapauttaa taksiliikenne täysin vapaalle kilpailulle, jolloin taksiluvista olisi luovuttu.

Yhtenä esityksenä oli myös, että kuka tahansa olisi voinut kuljettaa matkustajia taksinomaisesti 10 000 euroon saakka ilman lupaa, kuitteja, arvonlisäveroa ja kirjanpitovelvollisuutta. Se olisi sekoittanut markkinat täysin ja luonut kahdet eri pelisäännöt. Tästä olisi seurannut täydellisesti harmaan talouden taksimarkkinat.

Pitkään liikenne- ja viestintävaliokunnassa jäsenenä olleena tiedän, että tämä asia on ollut monesti esillä. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ilmoitti keväällä, ettei perussuomalaiset tule hyväksymään täyttä vapaata kilpailua taksialalle. Tämän viisaan kannanoton taustalla oli ”ruohonjuuren” tasolta tullut palaute sekä taksiyrittäjiltä että asiakkailta. Keskustan ja kokoomuksen eduskuntaryhmät olisivat olleet valmiita hyväksymään Bernerin alkuperäisen esityksen.

Edessä on Ruotsin ja Viron kaltainen tilanne, jossa asiakkaan tulee tarkkaan katsoa auton sivuikkunassa olevaa hinnastoa.

Jatkossa taksiyrittäjä tarvitsee taksiluvan. Yrityksellä myös pitää olla suomalainen y-tunnus ja auton pitää olla rekisteröitynä Suomessa. Esitykseen lisättiin vaatimus taksikuskin riittävästä kielitaidosta ja rikostaustan tarkistaminen. Hallituksen esityksellä tavoitellaan merkittäviä säästöjä yhdistämällä henkilöiden, postin, tavaroiden sekä koulu- ja erityispalvelukyytejä. Kelan vuosittaiset säästöt voivat olla jopa sata miljoonaa euroa ja kunnilta kulut vähenevät lähes kolmanneksella, arvioi Berner.

Jatkossa Trafi myöntää taksiluvat ja valvoo hinnoittelua. Luvissa ei ole enää tarveharkintaa. Taksimatkojen hinnoittelu vapautuu kilpailulle ja edessä on Ruotsin ja Viron kaltainen tilanne, jossa asiakkaan tulee tarkkaan katsoa auton sivuikkunassa olevaa hinnastoa. Uudistus tulee siirtymäajalla.

Helsingin hovioikeus tuomitsi kaksi Uber-kuljettajaa sakkoihin luvattomasta taksiliikenteen harjoittamisesta. Kuljetuksista saadut 2 800 ja 12 250 euron palkkiot tuomittiin valtiolle menetetyiksi. Hovioikeus piti ratkaisevana, että kyse oli ammattimaisesta henkilöiden kuljettamisesta ja taksilupaa edellyttäneestä toiminnasta.

Kirjoittaja on kansanedustaja (sd.). Harry Wallin

Kirjoittaja on kansanedustaja (sd.).

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Pertti Paasio

Kirjoittaja on ministeri ja sosialidemokraattinen vaikuttaja.

Kirjoittaja on ministeri ja sosialidemokraattinen vaikuttaja.

Pertti Paasio: Äärioikeisto pääsee kohtuuttoman helpolla — “Jotakin on jäänyt tekemättä, lukematta ja ymmärtämättä”

”Kaikki konfliktit aiheutuvat pohjimmiltaan siitä, että erilaisuus koetaan uhkana.”  Näin puhui Pohjois-Irlannin sosialidemokraattien johtaja John Hume vuonna 1998 kiittäessään Euroopan parlamenttia Nobelin rauhanpalkinnon johdosta saamistaan onnitteluista.

Ajatus ansaitsee paikkansa historiassa, samassa historiassa, joka taas on näyttämässä koko kuvaansa niillekin, jotka ovat valmistautuneet vastuuseen rauhallisesta me nosta vaikkapa omassa Euroopassamme. Jotakin on jäänyt tekemättä, lukematta ja ymmärtämättä.

Äärioikeiston paisuminen merkittäväksi poliittiseksi tekijäksi on tärkein ja myös pelottavin eurooppalaisen ajankuvan tekijöistä. Tärkeyttä se on saanut pienuutensa turvin. Suuren tulevaisuuden pikku inisijöitä ei aikanaan otettu vakavasti.

Vastarintaa on kehittynyt kiitettävällä tavalla mm. suurten rasismin vastaisten mielenosoitusten muodossa. Vaarana on kuitekin, että rasismia ja sen lieveilmiöitä käsitellään kepeästi, jopa viihteellisesti asian vakavuuden häiritsemättä esimerkiksi leppoisaa jutustelua median foorumeilla. Vastaukseksi hyväksytään lähes mitä vain. Suhtautuminen avoimesti natsitunnuksin esiintyviin järjestöihin jää pinnalliseksi. Konkreettisia tapauksia käsitellään kertaluonteisina ja vanhentuneina, ei poliittisen ajattelun tuloksina. Haastattelutilanteissa hyväksytään vastauksia, jotka eivät lainkaan liity kysymyksiin.

Kaiken kaikkiaan äärioikeisto pääsee kohtuuttoman helpolla.

Ylimalkaisuus voi liittyä myös kysymyksiin. Kun esimerkiksi perussuomalaisten johtohenkilöiltä kysytään suhtautumista äärioikeistoon ja rasismiin, vastaukseksi yleensä kelpaa vakuutus henkilökohtaisella tasolla, että hän itse vastustaa väkivaltaa. Harvemmin sen sijaan kysytään, miksi puolue antaa tuulensuojan sellaisille, jotka ovat avoimesti ja provokatiivisesti rasisteja. Juuri tästä polusta löytyisivät reitit asian ytimiin. Näiden annetaan kuitenkin ruohottua.

Kun puolueen kansanedustaja kutsuu vieraakseen tunnetun fasistin, joka tekee natsitervehdyksen eduskuntatalossa, asiaa ei pidetä tärkeänä. Se sivuutetaan ylimalkaisuuksilla, lähes huumorilla. Puolueen johtohenkilöistä tulee yhtäkkiä yksityishenkilöitä, jotka eivät vastaa mistään. Luetteloa voisi jatkaa. Kaiken kaikkiaan äärioikeisto pääsee kohtuuttoman helpolla.

Ajan mittaan kauhukertomuksista tulee helposti sankaritarinoita, ellei historiaa tunneta. Rasismi on tunnettava ja tunnistettava, kun se vastaan tulee – ja tuleehan se itse kullekin, joskus omallakin olkapäällä istuen.

Kun Eurooppa maailmansodan raunioille rakennettiin, jäikö jokin sisäinen raunio raivaamatta? On tärkeää arvioida, missä ollaan. Vieläkin tärkeämpää, mihin ollaan menossa.

Kirjoittaja on ministeri ja sosialidemokraattinen vaikuttaja. Pertti Paasio

Kirjoittaja on ministeri ja sosialidemokraattinen vaikuttaja.

Kolumni

Ville Jalovaara

Kirjoittaja on SDP:n puoluevaltuuston jäsen Helsingistä.

Kirjoittaja on SDP:n puoluevaltuuston jäsen Helsingistä.

Jäsenäänestys puheenjohtajasta olisi SDP:ltä rohkea veto

SDP kokoontuu ensi vuoden helmikuussa Lahteen puoluekokoukseen valitsemaan puolueellemme johdon aina vuoteen 2020 asti. Näihin kolmeen edessä olevaan vuoteen osuvat kaikki vanhat vaalit ja lisänä vielä uudet maakuntavaalit. Suomen ja Euroopan tulevaisuuden kannalta tullaan tekemään kauaskantoisia päätöksiä. Kotimaassa meidän on vihdoin kyettävä ratkaisemaan kestävällä tavalla talouteemme ja työllisyyteen liittyvät ongelmat.

Tehtävää riittää myös turvallisuuspolitiikan alalla. Euroopan tilanne on vakautettava ja jo usean vuoden ajan jatkuneesta jännittyneestä tilanteesta olisi meidän lähialueillamme päästävä kohti vakaampia aikoja.

Henkilövalintojen ohella Lahden puoluekokouksessa linjataan suuntaviivat SDP:n tulevalle politiikalle aloitteiden ja uuden periaateohjelman muodossa. Keskustelu puoluekokouksen teemoista on tärkeä käydä rakentavassa ja hyvässä hengessä. Kaksi kuukautta puoluekokouksen jälkeen ovat kunnallisvaalit, joihon SDP:n on mentävä vahvana ja yhtenäisenä: SDP:n tavoite ei voi olla enempää tai vähempää kuin ykkössija.

SDP:n johtopaikoille ei ole vielä ilmoittanut yhtään varmaa ehdokasta lukuun ottamatta puoluesihteerikisaan lähtenyttä yhteiskuntasuhteiden päällikkö Hanna Kuntsia. Nykyinen puheenjohtaja Antti Rinne on luvannut kertoa marraskuun puoluevaltuustossa aikooko hän hakea jatkokautta puheenjohtajana. Tämän jälkeen todennäköisesti muut kisaan lähtöä pohtivat tekevät ratkaisunsa.

Vaali voitaisiin kuitenkin hyvin toimittaa nettiäänestyksen ja uurnavaalin yhdistelmänä, joka ei vaatisi suuria järjestelyjä.

Jos puoluekokoukseen ilmoittautuu enemmän kuin yksi puheenjohtajaehdokas, SDP voisi järjestää nyt ensimmäistä kertaa puheenjohtajasta neuvoa-antavan jäsenäänestyksen. Tätä on pohdittu aiemminkin. Nykyinen SDP:n varapuheenjohtaja Sanna Marin teki siitä ehdotuksen Salossa syksyllä 2012 järjestetyssä puoluevaltuustossa, mutta ehdotus ei saanut silloin riittävää kannatusta.

Kielteisessä kannassa on usein vedottu postitse järjestettävän jäsenvaalin kuluihin. Vaali voitaisiin kuitenkin hyvin toimittaa nettiäänestyksen ja uurnavaalin yhdistelmänä, joka ei vaatisi suuria järjestelyjä. Jokainen SDP:n tulevaisuudesta kiinnostunut varmasti olisi valmis näkemään pientä vaivaa, jotta voisi vaikuttaa näin tärkeään päätökseen.

Jäsenäänestyksen kautta tapahtuva uudenlainen aktivointi voisi tehdä hyvää puolueemme kentälle ja myös saada suuren yleisön uudella tavalla kiinnostumaan SDP:stä ja sen politiikasta. Jäsenäänestys olisi tarpeen myös sen vuoksi, että ainakin Helsingissä meillä valitaan jo lokakuussa puoluekokousedustajat äänestyksellä ilman, että tiedossa on keitä on ehdolla puolueen johtotehtäviin. Niin sanotusti sammutetuin lyhdyin käytävä vaali on demokratian kannalta hieman ongelmallinen asetelma, jos vaalien yhteydessä ei voi ottaa kantaa puoluekokousedustajan mandaatin kannalta keskeiseen kysymykseen, että ketä kannattaa puolueen johtoon.

Lahden puoluekokoukseen on aikaa enää reilut neljä kuukautta. Jos ajatusta jäsenäänestyksestä pidetään puolueen johdossa kannatettavana, tarve ottaa koppi tästä ajatuksesta on nyt ja päätös siitä olisi tehtävä viimeistään marraskuun puoluevaltuustossa. Politiikassa rohkeus ja uudet avaukset usein palkitaan. Nyt SDP:ssä on niiden aika.

Kirjoittaja on SDP:n puoluevaltuuston jäsen Helsingistä. Ville Jalovaara

Kirjoittaja on SDP:n puoluevaltuuston jäsen Helsingistä.

Kolumni

Niko Simola

Kirjoittaja on palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtaja.

Kirjoittaja on palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtaja.

Kävikö Sipilän hallituksella mielessäkään? Samalla rahalla olisi voitu palkata TE-toimistoihin reilut 300 henkilöä

Suomessa on viimeisen 15 vuoden aikana ollut käynnissä erityisesti valtionhallinnossa järjestelmällinen tehtävien ja toimintojen siirto yksityiselle sektorille. Tätä politiikkaa on noudatettu useiden eri hallitusten ja hallituskoalitioiden aikana.

Perustellusti voi väittää, että noudatetun politiikan kantava oletus on, että yksityinen sektori hoitaa tehtävät laadukkaammin ja tehokkaammin kuin julkinen sektori. Kokonaisselvitystä yksityistämisen hyödyistä ei ole tehty, vaan yhä toimitaan saman oletuksen perusteella.

Viimeisimpänä esimerkkinä noudatetusta linjasta on Juha Sipilän hallituksen budjettiesityksessä esitetty 17 miljoonan euron lisämääräraha TE-palvelujen hoitamiseen. Lisämääräraha on tarkoitettu käytettäväksi ostopalveluiden hankintaan henkilöstöpalveluyrityksiltä. TE-toimistojen asiantuntijoiden osaamisalueen palveluita ostetaan yrityksiltä ilman mitään selvityksiä heidän osaamisestaan.

Tällainen vaihtoehto tuskin kävi edes hallituksen mielessä budjettiriihessä.

Vaihtoehtoisesti lisärahalla olisi voitu palkata TE-toimistoihin reilut 300 henkilöä ja samalla hyödyntää jo aiemmin työllistämisvaroin ja määräaikaisina toimineita, tehtäviin perehdytettyjä osaajia. Tällainen vaihtoehto tuskin kävi edes hallituksen mielessä budjettiriihessä.

Suomessa TE-toimistojen määrärahoja ja työvoimaa on systemaattisesti vähennetty vuosikymmenen aikana. Meillä työttömiä palvelee noin 2 200 virkailijaa, kun Ruotsissa samaa työttömien määrää hoitaa yli 14 000 työntekijää.

Kansan tai poliitikkojen suussa julkinen sektori ja sen työntekijät eivät ole tänä päivänä suuressa huudossa. Ei valtionhallinnossa kuitenkaan niin huonosti mene, jos katsotaan tutkimuksia, lukuja ja tilastoja. Euroopan komission kilpailukykyraportin (2014) mukaan Suomessa on koko Euroopan tehokkain valtionhallinto. Meillä on Eurofoundin selvityksen mukaan vähiten valtionhallinnon henkilöstöä suhteessa väkilukuun koko Euroopassa.

Euroopan komission kilpailukykyraportin (2014) mukaan Suomessa on koko Euroopan tehokkain valtionhallinto.

Suomessa olisi syytä käynnistää kunnollinen keskustelu siitä, mitkä tehtävät on syytä hoitaa julkisella sektorilla virkavastuulla. En väitä, etteikö yksityiselläkin sektorilla tehtäisi asioita huolellisesti ja hyvin. Ei kuitenkaan ole merkityksetöntä, hoidetaanko tehtävät yleisen hyödyn nimissä vai perimmältään taloudellista voittoa tavoitellen.

Etukäteislaskelmia on esitetty ja niiden perusteella osoitettu yksityistämisen ja ulkoistamisen hyötyjä. Nyt vihdoin olisi tehtävä kokonaisselvitys, kunnollinen analyysi siitä, onko yksityistämistoimilla todellisuudessa saavutettu niitä tehokkuus-, laatu- ja kustannushyötyjä, joilla yksityistämistä on kulloinkin perusteltu.

Julkinen sektori kaipaisi myös poliitikkoja ja puolueita puolustajakseen. Mistähän löytyisivät ne rohkeat?

Kirjoittaja on palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtaja. Niko Simola

Kirjoittaja on palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtaja.

Kolumni

Kristiina Salonen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Vanhemmuuden kasvukivut – “Se seurasi suihkuun, kauppaan ja uniin”

Se vyöryi heti päälleni peittäen alleen kaiken muun. Se tuntui harteilla fyysisenä painona. Se seurasi suihkuun, kauppaan ja uniin. Vaikka kuinka järjellä yritti itselleen selittää toisin, tunne ei antanut järjelle sijaa.

Vanhemmaksi tuloon ei taida olla täysin valmis koskaan. Huoli vastasyntyneestä lapsesta täytti jokaisen minuutin ja sekunnin. Olo tuntui avuttomalta pienen ihmisen alun edessä, vaikka aikaisempaa kokemusta lasten hoitamisesta oli vaikka muille jakaa. Me kaksi, lapsen vanhemmat, olimme yhtäkkiä yksin vastuussa hänestä kaiken aikaa. Meillä pitäisi olla vastaus siihen, mikä on hänen parhaakseen. Ja kuitenkin aivan yksinkertaisetkin asiat tuntuivat mahdottomilta ratkaista itse.

Jokainen lapsi ja uuden elämän alku on erilainen. Vanhemmat kasvavat yhdessä jokaisen lapsensa kanssa. Lapseen, hänen temperamenttiinsa ja sen kautta tuleviin tarpeisiin tutustuminen vaatii kuitenkin aikaa. Ja juuri pikku hiljaa vastausten löytäminen tuntuu vastasyntyneen esikoisen kanssa tuskastuttavalta.

Huoli ei kuitenkaan ole pahasta. Se on syvää rakkautta lastaan kohtaan.

Joskus uutta perhettä sivusta seuraavat läheisetkin unohtavat, miten he itse aikoinaan oppivat oman lapsensa tarpeisiin vastaamisen pikku hiljaa ja ajan kanssa. Silloin satelee ehdottomia ohjeita ja totuuksia siitä, miten vauvan kanssa pitäisi toimia. Ikäänkuin olisi olemassa vain yksi ja ainoa totuus. Samalla juuri sitä itse toivoo – tarkkaa ohjetta, jota noudattamalla selviäisi kunnialla koko vanhemmuudesta. Sellaisella hetkellä jokaiseen neuvoon tarttuu kuin hukkuva oljenkorteen. Lopulta sitä huomaa ohjeiden ja neuvojen sekamelskassa melkein kadottavansa oman äänensä, oman tapansa olla vanhempi.

Viikko kerrallaan olo kuitenkin alkaa helpottaa. Vauvan kasvaessa ja arjen rutinoituessa syntyy samalla myös luottamus itseen vanhempana. Vaikka huoli häipyy takaa-alalle, se ei poistu kokonaan. Kokeneemmat vanhemmat sanovat huolen vain muuttavan muotoaan. Toiset kertovat murheiden vain kasvavan lapsen kasvaessa. Huoli ei kuitenkaan ole pahasta. Se on syvää rakkautta lastaan kohtaan. Sen määrää vaan ei osaa ymmärtää ennen kuin on itse vanhempi. Huoli näyttääkin olevan osa vanhemmuutta.

“Tuhlatkaa rakkautta tähän lapseen, niin että hän voi aikuisena lapsuudestaan sanoa, että rakkautta minulta ei ainakaan puuttunut”, sanoi kastepappi. Helpolta tuntuvaa ohjetta ei kuitenkaan voi pitää itsestäänselvyytenä. Aikuinen on välillä itsekäs. Hänen huomionsa kiinnittyy työasiaan, puhelimeen tai päivän lehteen lapsen sijaan. Lapsi kuitenkin kaipaa juuri vanhempansa huomiota ja seuraa. Vanhempansa rakkauden ja ihailun avulla lapsi oppii, että hän on hyvä juuri sellaisena kuin on.

Lapsi osaa myös jakaa saamaansa rakkautta. Hänen katseensa on täynnä luottamusta ja rakkautta vanhempaa kohtaan, sekä ihailua. Hänelle oma isä ja äiti ovat ne parhaat mahdolliset. Ja juuri se on vanhemmuuden kasvukivuissa niin kovin armollista ja lohduttavaa.

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja. Kristiina Salonen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.