Kolumni

Hannu Tapiola

Kirjoittaja on entinen kansanedustaja ja Kotkan kaupunginjohtaja.

Sata kuntaa riittää – mutta millä hallituspohjalla?

Sipilän hallitus on esittänyt itsehallintoalueiksi maakuntia. Demarit ovat pitäneet kaupunkiseutuja tärkeämpinä kuin maakuntia. Demokraatin pääkirjoituksessa (28.1.) todettiin, että Suomeen riittäisi sata kuntaa. Millähän hallituspohjalla kuntauudistukseen voitaisiin palata, kun siitä ei tullut mitään SDP:n ja kokoomuksen voimin edellisessä hallituksessa? Maakuntamallissa on ongelmansa, mutta sen kanssa voidaan elää etenkin, jos keskitytään ainakin aluksi sosiaali- ja terveysuudistuksen aikaansaamiseen.

Maakuntaliitot olivat aluksi kotiseutuhenkisiä kansalaisjärjestöjä. Kun aikoinaan muutin Keski-Suomesta Kymenlaaksoon, huomasin, että molempien maakuntalauluissa oli sama ajatus: täällä on kaikki, mikä kalleinta on. Kotkassa tosin Kymenlaakson laulua rakkaampi oli Kotkan Ruusu.

Kun Suomesta tuli EU:n jäsen, Esko Ahon hallitus uudisti aluelainsäädäntöä vuonna 1994. Silloin yhdistettiin maakuntaliitot ja seutukaavaliitot ja perustettiin parinkymmentä kuntainliittopohjaista maakuntaliittoa. Niitä tuli alun alkaen pieneen maahan turhan monta. Keskustapuolueelle tuntuu kuitenkin olevan tärkeätä nimittää Kainuuta ja Keski-Pohjanmaata maakunniksi, vaikka niiden asukasluku on vain 70 000-80 000. Maakunnan pitäisi olla niin suuri, että keskushallinto kuuntelee sen ääntä. Muuttoliike johtanee aikanaan siihen, että maakuntien määrä vähenee.

Useimmat maakunnat rakentuvat niin, että niissä on suuri kaupunkiseutu. Pirkanmaan puolesta miljoonasta asukkaasta 370 000 asuu Tampereen kaupunkiseudulla. Maakuntavaaleissa voi käydä niinkin, että valituksi tulevien enemmistö on Tampereelta. Kaupunkiseutuja ei siten voi ohittaa päätöksenteossa, mutta pelkoa lienee siitä, ketkä lopulta rahoittavat uuden hallintotason.

Pääkaupunkiseudulla ei ole saatu aikaan metropolihallintoa. Olen huomannut, että nyt toivotaan Uudenmaan jakamista kahtia. Euroopasta katsottuna Uudenmaan maakunta ei ole mikään jättiläinen. Maakunta tarjoaa siis sopivasti yhteisen foorumin myös metropolialueelle.

Viisasta olisi aloittaa antamalla itsehallintoalueen tehtäväksi aluksi vain SOTE-uudistus. Sananlaskun mukaan ei sitä koskaan tiedä, missä puussa piru istuu. Jos samalla kertaa halutaan uudistaa myös aluehallinto ja miettiä kuntien tehtävät uudelleen, niin voi olla melko varma, että jossakin se piru piileskelee. Toistaiseksi on kiinnitetty melko vähän huomiota kuntien aseman muuttumiseen. Kunta ei ole vain palvelujen tuottaja ja järjestäjä, vaan sillä on itseisarvo. Kunta on paikallisen kehittämisen moottori ja elinvoimaisuuden takaaja.

SOTE-uudistus vähentää tuhansia luottamushenkilöpaikkoja, kun alan lautakunnat poistuvat. Kunnalliselämässä on totuttu hoitamaan yhteisiä asioita ja jotkut ovat sieltä nousseet valtakunnallisiinkin tehtäviin. Tulevaisuudessa yhä harvempi pääsee osallistumaan yhteiskunnalliseen toimintaan. Kansanvalta siis kapenee. Todellinen huoli on siitä, minkälainen tulevaisuuden kunta on. Asia pitäisi valmistella perusteellisesti.

Hannu Tapiola

Kirjoittaja on entinen kansanedustaja ja Kotkan kaupunginjohtaja.

Kolumni

Jani Kokko

Kirjoittaja on tohtorikoulutettava Jyväskylän yliopistossa, joka viimeistelee väitöstutkimusta Yhdysvaltain poliittisesta historiasta.

Trump teki historiaa — käytti tätä sanaa ensimmäistä kertaa Yhdysvaltain presidenttien virkaanastujaispuheessa

Solidaarisuus. Siinä sana, jota ei ensimmäisenä yhdistetä Yhdysvaltain uuteen presidenttiin. Hän on tullut tunnetuksi lähinnä solidaarisuudesta itseään kohtaan niin liike-elämässä kuin politiikassa. Kuitenkin tuo sana esiintyi ensimmäistä kertaa Yhdysvaltain presidenttien virkaanastujaispuheiden historiassa viime perjantaina, kuin alleviivaten ristiriitaa käsitteen sisällön ja sen sanojan kanssa.

Käsitteellä solidaarisuus voidaan hyvin kuvata virkaanastujaisia, sillä tilaisuus on symboloinut perinteisesti yhtenäisyyttä ja yhteistyötä. Valta on vaihtunut hallitusti ja rauhanomaisesti hallinnolta toiselle, Yhdysvaltain presidenttien virkaanastujaiset ovat olleet seremonia, jota koko maailma on ihaillut ja pitänyt esikuvana vuosikymmenten ajan.

He, jotka olivat saapuneet paikalle pitivät yllään kauniisti sanottuna väkinäistä hymyä.

Viime perjantaina tuon esikuvan julkisivu mureni ja tilaisuus edusti yhtenäisyyttä lähinnä retoriikan tasolla. Paikalla toki oli liittovaltion keskeiset poliittiset toimijat ja vaikuttajat, mutta suuri joukko, lähinnä demokraattien kongressiedustajia, boikotoi juhlallisuuksia. He, jotka olivat saapuneet paikalle pitivät yllään kauniisti sanottuna väkinäistä hymyä.

Vallanvaihdon ristiriita ja monen amerikkalaisen epäluulot uutta presidenttiä kohtaan personoituivat Michelle Obamassa. Hänen kasvoillaan ei koko seremonian aikana ollut havaittavissa pienintäkään hymyä, paitsi silloin kun hänen miehensä astui korokkeelle viimeistä kertaa Yhdysvaltain presidenttinä.

Uuden presidentin ”Amerikka ensin” – linja julistaa solidaarisuutta vain Amerikalle ja amerikkalaisille. Kuten presidentti sanoi, ”kansakunta on olemassa palvellakseen kansalaisia.” Presidentin mielestä Yhdysvallat on liian pitkään rikastuttanut panostuksillaan vieraiden maiden kansalaisia, hyläten ne ihmiset joille hänen vaalivoittonsa antoi äänen. Valta on nyt palautettu takaisin kansalle.

Toisella vuosituhannella virkaanastujaisista on tullut ristiriitojen, ei yhtenäisyyden symboli.

Kansa ei kuitenkaan ole yhtenäisenä ottamassa vastaan valtaa. Yhdysvallat on tällä hetkellä jakautuneempi kuin koskaan aikaisemmin sitten sisällissodan. Poliitikkojen ja puolueiden loittonemisesta 1990-luvulla alkanut kahtiajako on nyt jakanut myös suuren osan tavallisista amerikkalaisista konservatiiveihin ja liberaaleihin.

Vallanvaihdoissa Clintonilta Bushille ja Bushilta Obamalle tuo kahtiajako on pahentunut. Toisella vuosituhannella virkaanastujaisista on tullut ristiriitojen, ei yhtenäisyyden symboli. Tässä suhteessa uuden presidentin puheessaan esittämä visio ”kun Amerikka on yhtenäinen, Amerikka on pysäyttämätön,” ei edusta poliittista realismia.

Yhdysvaltain rajojen ulkopuolelle solidaarisuus ei tule enää olemaan ilmaista. ”Etsimme ystävyyttä ja hyvää tahtoa maailman kansakuntien kanssa – mutta teemme sen ymmärtäen, että jokaisen kansakunnan oikeutena on asettaa omat intressit etusijalle.” Kansallinen turvallisuus on muodostanut Yhdysvaltain ulkopolitiikan ytimen, mutta sitä on vahvistettu sitoutumalla puolustamaan liittolaisia ilman ehtoja. Nyt tuo ulkopolitiikan kulmakivi on murrettu maailman suurimpien asevoimien uuden ylipäällikön toimesta.

Mikäli Yhdysvaltain ja amerikkalaisten etu sitä vaatii, liittolaiset ollaan valmiita hylkäämään, elleivät he maksa konkreettisesti suojelustaan. Suojelu voi tulla kalliiksi, sillä Yhdysvaltain uuden ulkopoliittisen linjana mukana tulee myös protektionistinen kauppapolitiikkaa. Yhdysvaltain ryhtyessä muodostamaan suojamuureja taloudelleen ja työllisyydelleen, ei monelle maalle ole merkitystä ovatko he Yhdysvaltain liittolaisia vai vihollisia.

Amerikasta tehdään jälleen suuri. Mutta kysymys kuuluukin: keiden kustannuksella?

Mutta kaikesta huolimatta valta on vaihtunut ja Yhdysvalloilla on uusi presidentti. Hänen myötänsä on jo alkanut uuden solidaarisuuden toteuttaminen Valkoisen talon toimesta presidentin allekirjoitettua ensimmäisenä virkatyönään määräyksen Barack Obaman terveydenhuoltouudistuksen kumoamiseksi.

Tämän jälkeen on tulossa useita sosiaaliturvaan, terveydenhoitoon ja julkiseen koulutukseen liittyviä uudistuksia, jotka tulevat entisestään heikentämään erityisesti vähemmistöjen asemaa Yhdysvalloissa. Kuten presidentti julisti perjantaina amerikkalaisille ”Äänenne, toiveenne ja unelmanne, määrittelevät Amerikan kohtalon.” Hänen johdollaan Amerikasta tehdään jälleen suuri. Mutta kysymys kuuluukin: keiden kustannuksella?

Jani Kokko

Kirjoittaja on tohtorikoulutettava Jyväskylän yliopistossa, joka viimeistelee väitöstutkimusta Yhdysvaltain poliittisesta historiasta.

Kolumni

Joona Räsänen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Joona Räsänen: Yhdessä-teeman hengessä puolueet voisivat hetkeksi unohtaa päivänpolitiikan erimielisyytensä

Suomessa juhlistetaan tänä vuonna itsenäisyytemme satavuotista taivalta. Itsenäisyyden juhlavuosi tarjoaa meille mahdollisuuden paitsi pohtia yhteistä historiaamme myös katsoa rohkeasti kohti kansakuntamme tulevaisuutta.

Suomen kehitys viimeisen sadan vuoden aikana on todellinen menestystarina. Pienestä maatalousvaltaisesta yhteiskunnasta kehittyi vuosisadassa moderni hyvinvointivaltio. Erilaisten kansainvälisten vertailujen valossa Suomi on jo useamman vuosikymmenen ajan ollut maailman paras maa kansalaisilleen asua ja elää.

Vaikka Suomella on edelleen paljon vahvuuksia ja mahdollisuuksia, on tässä ajassa liikkeellä monia meitä haastavia muutosvoimia sekä uhkatekijöitä. Menneiden vuosien menestyksen muistelun sijaan vuosi kannattaa käyttää siksi pohtien sitä, miten Suomen seuraavatkin sata vuotta tulevat olemaan menestystarina. Tulevaisuutemme uhat toteutuvat kyllä odottelemalla, mutta mahdollisuuksiin tarttuminen vaatii tekoja.

Suomi voisi samalla tässä asiassa näyttää esimerkkiä muulle maailmalle.

Suomessa tehdään paljon laadukasta tulevaisuustutkimusta, mutta se on valitettavan irrallaan poliittisesta päätöksentekoprosessista. Päätöksenteon aikajännekin ulottuu usein yhteen, maksimissaan kahteen, vaalikauteen. Meillä on myös tapana yliarvioida muutosten vaikutuksia lyhyellä aikavälillä ja vastaavasti aliarvioida vaikutuksia pitkällä aikavälillä. Tämän takia olisi keskeistä vahvistaa pidemmän aikavälin tulevaisuusajattelua ja sitoa se päivänpolitiikan päätöksentekoon.

Itsenäisyytemme juhlavuoden hengessä puolueet voisivat yhdessä lähteä hahmottelemaan seuraavan vuosisatamme menestystarinan aineksia. Yhdessä-teeman hengessä puolueet voisivat hetkeksi unohtaa päivänpolitiikan erimielisyytensä ja keskittyä yhdessä luomaan pitkän aikavälin tulevaisuusvisiota Suomelle. Tällainen yhteinen kauaskatseinen tulevaisuuspohdinta lisäisi yhdessä tekemisen henkeä myös politiikkaan.

Suomi voisi samalla tässä asiassa näyttää esimerkkiä muulle maailmalle. Kyky katsoa yhdessä pidemmälle, yli tämän hetken poliittisten erimielisyyksien, olisi nyt arvokasta. Suurimmat haasteemme ovat globaaleja ja ne pitää ratkaista.

Yhdessä.

Joona Räsänen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Mikkel Näkkäläjärvi

Kirjoittaja on Demarinuorten puheenjohtaja.

Kohtalon vuosi 2017: Eurooppaa vaivaava johtajuuden puute on otettava vakavasti — nyt jos koskaan Suomen on otettava jälleen roolia

Maailman hullua vuotta 2016 seuraa Euroopan kohtalon vuosi 2017. Globalisaatio on vastatuulessa, nostalginen nationalismi nostaa päätään ja ihmisoikeusmyönteisiä arvoja haastetaan.

Kuluvana vuonna on edessä Euroopan Unionin tulevaisuuden kannalta tärkeitä vaaleja niin Ranskassa, Saksassa, Alankomaissa kuin Italiassakin. Vaalien tulokset määrittävät Euroopan suunnan, ja siitä on järkevää olla Suomessakin kiinnostunut.

Suurvaltapolitiikka tekee uutta tuloaan kovaa kyytiä. Niin USA:n, Kiinan kuin Venäjänkin valtionjohdon puheista on helppo päätellä, että jatkossa tullaan nojaamaan yhä vahvemmin valtionjohtajien neuvotteluihin ja valtioiden kahdenvälisiin suhteisiin. Kansainvälinen järjestys ja oikeus saavat väistyä.

Tällaisessa maailman tilassa pienille Euroopan maille on sulaa hulluutta toivoa eurooppalaisten instituutioiden heikkenemistä.

Tiedämme mihin nationalismi on pahimmillaan johtanut: sotaan, väkivaltaan, sortoon ja kuolemaan.

Euroopan Unioni on kohdannut monia haasteita. Etelä-Eurooppaa repii taloudellinen ahdinko ja valtavat sosiaaliset ongelmat, terrorismi pitää Eurooppaa varpaillaan, pakolaistilannetta ei olla saatu kunnolla haltuun, pitkä taantuma heikentää hyvinvointia ja populistit lietsovat ihmisiä vihaan.

Nationalististen liikkeiden suosion kasvaminen on tehnyt monista poliitikoista varovaisia ja arkoja, vaikka juuri näinä aikoina olisi tilausta suoraselkäisyydelle. Tiedämme mihin nationalismi on pahimmillaan johtanut: sotaan, väkivaltaan, sortoon ja kuolemaan.

Mallia voi katsoa Kanadasta. Arkailun sijaan Pääministeri Justin Trudeau meni syyrialaisia pakolaisia vastaan lentokentälle, toivotti tervetulleeksi Kanadaan ja on maan ja ehkä koko maailman suosituin poliitikko. Hän toimii täysin päinvastoin kuin maailmalla jylläävät populistit: luo toivoa tulevasta, kunnioittaa ihmisoikeuksia ja haluaa rakentaa parempaa tulevaisuutta yhteistyöllä. Trudeaun idea on voimaannuttaa ihmisiä positiivisella viestillä.

Koko Eurooppaa vaivaa akuutti johtajuuden puute. Myös Suomessa on tultu kauas siitä, kun Paavo Lipposen ja Erkki Liikasen johdolla mentiin EU:n ytimiin ja päättäviin pöytiin. Viiden miljoonan Suomi oli 500 miljoonan Euroopassa vahva tekijä.

Suomen pitkä linja on ollut olla osa ratkaisua, ei osa ongelmaa. Nyt olemme pakoilleet vastuuta vastustamalla fiksua koko Euroopan laajuista pakolaispolitiikkaa, olleet mukana laittamassa Kreikkaa kontalleen ja keskittyneet puhumaan lähinnä maatalouden kriisistä.

Nyt jos koskaan Suomen on otettava jälleen roolia kansainvälisessä politikassa.

On selvää, että EU on saatava jälleen toimimaan, mikäli haluamme olla aidosti itsenäisiä. Tarvitsemme tiiviimpää talous-, puolustus- ja ulkopolitiikkaa, kuin myös tiiviimpää Pohjoismaista yhteistyötä. Ilman vahvaa EU:ta Suomelle jää kumartelijan osa.

Etenkin Suomen 100-vuotisjuhlavuonna juhlin itsenäisyyttä, muistelen historiaamme ja nautin vapaudesta, jonka sotiemme veteraanit meille taistelivat. Kansakunta on aidosti vapaa vain silloin, kun se voi tehdä päätökset itsenäisesti. En kaipaa aikaa, jolloin jouduimme kumartamaan itään.

Nyt jos koskaan Suomen on otettava jälleen roolia kansainvälisessä politikassa. Tässä myös SDP:n on terästäydyttävä. Aikamme haasteet ovat globaaleja, joten ratkaisujenkin on oltava.

Mikkel Näkkäläjärvi

Kirjoittaja on Demarinuorten puheenjohtaja.

Kolumni

Timo Harakka

Kirjoittaja on kansanedustaja (sd.) ja SDP:n puheenjohtajaehdokas.

Timo Harakka: Sosialismi ei ole kuollut

Ihmiskunta rakentaa parempaa maailmaa askel kerrallaan. Joskus harppaukset ovat pitkiä, useimmiten varsin lyhyitä. Olennaista on suunta ja liike.

Puolueemme syntyi tarpeeseen vapauttaa ihminen työn orjuudesta, tiedon puutteesta ja epätasa-arvosta. Sen syntyä elähdyttivät sanat sosialismi ja demokratia.

Yli sadan vuoden aikana on saatu valtavasti aikaan. Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, työajan lyhennys, vapaa ja ilmainen koulutus, terveydenhuollon ja sosiaaliturvan uudistukset. Edellisille polville, hyvinvointiyhteiskunnan rakentajille, kuuluu suuri kunnia.

Mutta miten itse vaalimme tätä perintöä? Miten uudistamme yhteiskuntaa?

Jos sosialismi tarkoittaa määrätietoista tulojen tasausta, sitä tarvitaan tänään enemmän, eikä vähemmän.

Kuten jokainen Thomas Pikettyn teeseihin tutustunut tietää, maailma on eriarvoisempi kuin koskaan. 62 ihmistä omistaa saman kuin puolet maapallon asukkaista. Siis yhteen linja-autoon mahtuva joukko on rikkaampi kuin 3,75 miljardia ihmistä.

Rikkain yksi prosentti omistaa maapallon varoista enemmän kuin loput 99 prosenttia. Jos sosialismi tarkoittaa määrätietoista tulojen tasausta, sitä tarvitaan tänään enemmän, eikä vähemmän.

Mauno Koivisto kirjoitti jo 1960, ettei sosialismi enää tarkoita yhteisomistusta. Yhteiskunta vaikuttaa omistamiseen veroilla ja laeilla, työehdoilla ja talouspolitiikalla. Väinö Tannerille käytännön sosialismia oli osuustoiminta. Aitoa kilpailua edistävä kuluttajaliike on sydäntäni lähellä, siksi olen HOK-Elannon hallintoneuvoston jäsen.

Olen sanonut olevani Supercell-sosialisti. Mitä se tarkoittaa?

Toivon, että suomalaiset yritykset menestyvät kovassa kansainvälisessä kilpailussa – ja tekevät törkeän hyvää tulosta. Siitä voitosta suoritetaan kohtuullinen vero, kuten Supercell nurkumatta tekee. Verorahoilla yhteiskunta tarjoaa uusia mahdollisuuksia jokaiselle suomalaiselle.

Minun sosialidemokratiani tarkoittaa jokaiselle avoimia mahdollisuuksia ja oikeuksia. Olen itse tuon kultaisen kehitystien kasvatti. Syntynyt tehtaan piipun juurelle, kasvanut työläisperheessä ja päässyt ensimmäisten joukossa peruskouluun. Minun sukupolvelleni tarjoutui se mahdollisuus, joka vanhemmiltamme puuttui.

Haluan omille lapsillenikin samat mahdollisuudet, jotka itse olen saanut. Ja sen eteen olen valmis taistelemaan.

2020-luvun sosialidemokratian haaste on kaksiosainen.

Äärikapitalismin ja pankkikeinottelun vaarat paljastuivat vuonna 2007 alkaneessa finanssikriisissä. Kirjassani Luoton loppu (2009) esittelin vastuullisempia vaihtoehtoja – joita ei toteutettu. Seuraava kirjani Suuri kiristys (2014) kuvaa seurauksia: oikeiston aiheuttamaa lamaa, suurtyöttömyyttä, äärioikeiston ja populismin nousua.

Jotta vastaamme sosialidemokraattisten rakentajapolvien haasteeseen, meidän on uudistettava Suomea, Eurooppaa, maailmaa.

2020-luvun sosialidemokratian haaste on kaksiosainen. Ensin on purettava uusliberalistinen, yksityistävä ja eriarvoistava ideologinen järjestelmä. Sitten on rakennettava sosiaalisesti oikeudenmukainen, ympäristöä kunnioittava aito markkinatalous.

Jos tämä on Bernie Sandersin mainostamaa demokraattista sosialismia, niin olkoon: ei nimi henkilöä pahenna.

Kirjoitus on osa SDP:n puheenjohtajaehdokkaiden kirjoitussarjaa, jonka aloitti Antti Rinne. Tytti Tuppuraisen kirjoitus ilmestyy 26.1.

Timo Harakka

Kirjoittaja on kansanedustaja (sd.) ja SDP:n puheenjohtajaehdokas.

Kolumni

Miapetra Kumpula-Natri.

Kirjoittaja on europarlamentaarikko (sd.).

Oikeutta nollatuntisopimuslaisille – EU-parlamentti tutkii McDonald’sin työolosuhteet

Kuultuaan kolmea suurta ammattiliittoa Euroopan parlamentti on päättänyt tutkia pikaruokaravintola McDonald’sin työolosuhteet.

Britannian, Belgian ja Ranskan ammattiliitot ovat ilmaisseet huolensa muun muassa McDonald’sin tekemistä nollatuntisopimuksista ja siitä, onko työntekijöillä asianmukaiset mahdollisuudet kuulua ammattiliittoihin.

Vetoomusvaliokunta päätti ottaa niiden vetoomuksen käsittelyyn.

Päätös johtaa laajempaan nollatuntisopimusten tutkimiseen, sillä Euroopan komissio lupasi kuulemisessaan ottaa nollatuntisopimukset ja vastaavat tutkinnan alle. Myös Euroopan parlamentin työllisyysvaliokunta aikoo teettää tutkimuksen prekaarin työn työsopimuksista EU:ssa, myös Suomessa.

EU:ssa on voimassa osa-aikatyötä koskeva laki, jonka mukaan osa-aikaisille työntekijöille kuuluvat samat oikeudet kuin muillekin.

Kysymys on muun muassa siitä, millaiset oikeudet nollatuntisopimuslaisille kuuluvat. EU:ssa on voimassa osa-aikatyötä koskeva laki, jonka mukaan osa-aikaisille työntekijöille kuuluvat samat oikeudet kuin muillekin.

Nollatuntisopimuksilla työskentelevät ihmiset eivät tällä hetkellä saa välttämättä esimerkiksi äitiyslomaa, palkallista lomaa tai irtisanomissuojaa.

Välttelemällä työnantajan velvollisuuksia nollatuntisopimusten teettäjät siirtävät työnantajalle kuuluvia velvollisuuksia yhteiskunnalle ja saavat epäreilua kilpailuetua sellaisiin yrityksiin nähden, jotka kohtelevat työntekijöitään paremmin.

McDonald’silta vaaditaan nyt selitystä siitä, miten se kohtelee työntekijöitään ja millä perustein. Pikaruokaketju on tutkimuksessa ensimmäisenä, koska juuri sen työntekijät pyysivät EU:lta kannanottoa työoloistaan ja sopimuksistaan.

Miapetra Kumpula-Natri.

Kirjoittaja on europarlamentaarikko (sd.).