Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Satavuotisjuhlat käynnissä eri puolilla Suomea – Helsingissä Kansalaistori täyttyi väestä

Suomi 100 -avajaisia Helsingissä juhlitaan Töölönlahdella ja Kansalaistorilla, kun Suomen satavuotisen itsenäisyyden juhlinta käynnistyy Suomessa ja maailmalla uudenvuoden aattona 31. joulukuuta 2016.

Eri puolilla Suomea juhlitaan vuotta 2017. Suomalaisille vuosi on merkittävä, sillä tulee kuluneeksi 100 vuotta Suomen itsenäistymisestä.

Suomen satavuotisen itsenäisyyden juhlavuoden avajaiset vetivät Helsingissä Kansalaistorin täyteen väkeä, kun juhlijat kerääntyivät kuuntelemaan Saara Aaltoa ja muita eturivin musiikkitähtiä.

Kuiva ja vuodenaikaan nähden lämmin sää olivat omiaan lisäämään väentungosta torilla, jonne oli rakennettu massiivinen, lähes jääkiekkokaukalon laajuinen esiintymislava. Isolle lavalle oli tarvetta, sillä Robinin esiintymistä oli tulossa siivittämään alkavan juhlavuoden mukaisesti sadan tanssijan joukko.

Kansalaistorilla ja Töölönlahdella järjestettävään juhlaan odotettiin ennätysyleisöä. Helsingin poliisin arvioi, että paikalle olisi tulossa jopa 60 000 ihmistä, kun perinteinen juhlapaikka Senaatintori on kerännyt enimmillään noin 35 000 ihmistä. Massiivisen väkimäärän takia Mannerheimintie suljettiin suurelta osin autoliikenteeltä.

Musiikkiesitysten ohella luvassa oli puolenyön aikaan alkava suuri ilotulitus Töölönlahdella.

Tarja Sarjomaa oli tullut Saksan Heidelbergistä saakka Helsinkiin juhlistamaan satavuotisjuhlan avajaisia. Sarjomaa ja hänen ystävänsä tulivat hyvissä ajoin ennen shown alkamista lavan edustalle saadakseen hyvät paikat.

Heitä veti Kansalaistorille ennen muuta Saara Aalto.

Lisää aiheesta

– Hän tekee persoonallaan niin loistavaa pr:ää Suomelle maailmalla, Sarjomaa perusteli.

Pääministeri huolissaan eriarvoistumisesta.

Poliisin mukaan juhlinta sujui suuresta väkimäärästä hyvin. Iltakymmeneen mennessä juhla-alueella ei ollut tapahtunut mainittavia järjestyshäiriöitä.

Myös pääministeri Juha Sipilä (kesk.) osallistui juhlavuoden avajaisiin Kansalaistorilla. Sipilä oli innoissaan juhlavuoden laajasta ja monipuolisesta ohjelmasta.

– Meillä on hieno juhlavuosi alkamassa. Toivottavasti juhlavuotta pystytään viettämään teeman mukaisesti yhdessä ja tiivistämään yhteenkuuluvaisuuden tunnetta tämän vuoden aikana, Sipilä sanoi toimittajille.

Sipilää huolettaa erityisesti pitkään jatkunut eriarvoistumiskehitys Suomessa. Samaan hän kiinnitti huomiota jo aiemmin uudenvuodentervehdyksessään.

– Nyt juhlavuonna on erityisesti kiinnitettävä huomioita siihen, että kaikki suomalaiset pysyvät mukana, Sipilä totesi Kansalaistorilla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE