Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Sateenkaariliput liehuivat Kelan edessä – pääjohtaja: “Emme halua tukea seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä vain Pride-viikolla, vaan sisäistää arvot”

Sateenkaarilippuja Kelan pääkonttorin edustalla Helsingissä.

Yhä useampi yritys ja yhteiskunnallinen toimija osallistuu Helsingissä Pride-viikolle, jolla tuetaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä. Esimerkiksi Helsingin kaupunki ja Kela liputtavat tällä viikolla sateenkaarilipuin.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Suomen Akatemian tutkimushankkeessa mukana oleva vanhempi tutkija Jukka Lehtonen kuitenkin epäilee, että tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kannattaminen on joillekin yrityksille ehkä vain tapa rakentaa imagoa.

Työelämän tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta tutkinut Lehtonen kertoo, että jotkut yritykset esimerkiksi laiminlyövät tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslainsäädäntöä, joka velvoittaa oppilaitoksia ja yli 30 hengen työpaikkoja tekemään yhdenvertaisuus ja tasa-arvosuunnittelua.

Lehtonen kuitenkin uskoo, että eletään käännekohdassa, kun yhä useampi taho tukee julkisesti Pride-viikkoa.

Sekä Lehtonen että Setan pääsihteeri Kerttu Tarjamo toivovat, että Pride-viikkoon osallistuvat yritykset myös kertoisivat, millä tavoin he aikovat edistää yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa omassa toiminnassaan.

Pride ei enää leimaa.

Lehtonen kuitenkin uskoo, että yhdenvertaisuuslainsäädäntö on aktivoinut yhä useamman tahon pohtimaan enemmän yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa.

Lisää aiheesta

– Kun yritykset ovat ottaneet lainsäädännön vakavasti, on houkuttelevaa myös näyttää oma toiminta ja arvot Pride-viikolla, Lehtonen sanoo.

Myös Setan Tarjamo uskoo, että lainsäädäntö on osaltaan vaikuttanut Pride-viikon suosion kasvuun. Hän uskoo, että näkyvä yhteiskunnallinen keskustelu esimerkiksi tasa-arvoisesta avioliittolaista on saanut monenlaiset toimijat osallistumaan Pride-viikkoon.

– Esimerkiksi rekisteröity parisuhde oli aikanaan sellainen laki, joka teki samaa sukupuolta olevien parien suhteet näkyvimmiksi ja yhdenvertaisimmiksi yhteiskunnassa, Tarjamo kertoo.

Tasa-arvoista avioliittolakia kannatettiin laajasti ja useat tahot lähtivät tukemaan sitä. Tällä oli varmasti vaikutusta lain läpimenoon, Tarjamo sanoo.

Hänen mukaansa yhä useammat ymmärtävät, että tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat laajasti tunnustettuja arvoja yhteiskunnassa, jotka on kirjattu myös perustuslakiin sekä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolakiin.

– Useilta tahoilta on karissut pois pelkoja, että jos liputetaan Pridessa, tapahtuisi jotain pahaa tai että siitä tulisi kielteistä palautetta, Tarjamo sanoo.

Sateenkaariliput liehuvat Kelan pääkonttorilla.

Kelan pääjohtaja Elli Aaltonen kertoo, että kelalaiset aikovat osallistua tänä vuonna Pride-viikkoon ja -kulkueeseen niin kuin viime vuonnakin. Aaltosen mukaan idea lähti liikkeelle viime vuonna, kun tasa-arvoinen avioliittolaki tuli voimaan ja laki muutti myös perhe-etuuksia.

Aaltonen ei näe sitä ongelmana, että Kela ottaa kantaa yhteiskunnallisiin keskustelunaiheisiin.

– Minusta meidän tulisi ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin. Jos näyttää siltä, että lainsäädäntö laahaa jäljessä, niin meillä on velvollisuus vaikuttaa lainsäädäntöön siten, että se vastaa tämän päivän tarpeeseen, hän sanoo.

Hän myös painottaa, että Kelan asiakaskunta on monipuolinen. Siksi on tärkeää, että kaikki, myös sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt kohdataan tasa-arvoisesti heidän asiakaspalvelussa.

– Emme halua tukea seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä vain Pride-viikolla, vaan sisäistää nämä arvot osaksi toimintaamme, Aaltonen sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE