Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Säteilyturvakeskus: Iskut Ukrainan ydinvoimalaan eivät aiheuta suoraa uhkaa Suomelle – “En muista, että sotaa olisi koskaan käyty ydinvoima-alueella”

AFP / LEHTIKUVA / ED JONES

Ydinvoimala Ukrainan eteläosassa Zaporizhzhjassa sijaitsee niin kaukana Suomesta, ettei viikonloppuna siihen kohdistuneista iskuista aiheudu suoraa uhkaa Suomelle, arvioidaan Säteilyturvakeskuksesta (STUK).

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

STUKin ydinvoimalaitosten valvontaosaston johtaja Tapani Virolainen kertoo, että vaikka voimala tuhoutuisi, sen tuhot jäisivät paikallisiksi. Pahimmat seurausvaikutukset ulottuisivat hänen mukaansa noin 10-100 kilometrin alueelle.

Laitos on Virolaisen mukaan samankaltainen kuin Loviisan ydinvoimalaitos, eikä sitä voi verrata vuonna 1986 räjähtäneeseen Tshernobylin ydinvoimalaan, jonka reaktorissa oli paljon tulenarkaa grafiittia.

Vaikkei Suomelle aiheudu iskusta suoria uhkia, Virolainen näkee silti huolestuttavana, että sotaa käydään ydinlaitosalueella.

-  En muista, että sotaa olisi koskaan käyty ydinvoima-alueella, tilanne on ainutlaatuinen, Virolainen sanoo.

Ukrainalaiset työskentelevät yhä miehitetyllä laitoksella

Ydinvoimalaitoksen aluetta miehittää Venäjä, mutta voimalan toiminnasta vastaa edelleen Ukrainan valtionyhtiö Energoatom. Virolainen näkee ukrainalaisten työntekijöiden läsnäolon hyvänä asiana.

-  On sinällään hyvä, että laitosta ovat käyttämässä ne, jotka sitä osaavat käyttää, hän sanoo.

Ydinvoimalaitokseen on isketty kahteen otteeseen. Ensimmäisessä iskussa perjantaina Energoatomin mukaan tulitus vahingoitti pahasti erillistä rakennusta, jossa varastoidaan typpeä ja happea. Yhtiön mukaan laitoksella on vakava riski typen sekä radioaktiivisten yhdisteiden vuotoon.

Myöhemmin viikonloppuna voimalaan iskettiin toistamiseen. Tällöin kohteena olleen rakennuksen ikkunoihin ja seiniin ja kattoon tuli osumia, mutta sen sisällä säilytettävä ydinpolttoaine ei päässyt vuotamaan, Virolainen kertoo.

Hänen mukaansa säteilytasot alueella eivät ole nousseet, mutta muutama säteilymittari on hajonnut laitoksesta. Aluetta valvotaan kuitenkin jatkuvasti, ja laitoksella on paljon mittareita.

Venäjä ja Ukraina ovat kumpikin syyttäneet toisiaan ydinvoimalan tulittamisesta. Virolaisen mukaan tekijän sijaan Säteilyturvakeskuksella keskitytään ydinvoimalaitoksen tilan arviointiin.

-  Toivotaan, ettei kumpikaan ampuisi alueella, vaan seurattaisiin kansainvälisiä sopimuksia, Virolainen sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE