Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Satoja tuhansia on kuollut ja koko maa on hajalla” – Putinia ja Trumpia vaadittiin lopettamaan Syyrian sota

Abdirahim "Husu" Hussein puhui Helsingin Senaatintorilla Helsinki Calling -mielenilmauksessa sunnuntaina.

Vapaaehtoisverkosto Helsinki for Human Rightsin järjestämä mielenilmaus kokosi sunnuntaina Senaatintorille poliisin arvion mukaan noin 2500 Trumpin ja Putinin politiikkaa vastustavaa mielenosoittajaa.

Paikalla oli niukasti poliitikkoja, ehkä osin sen vuoksi, että järjestäjät eivät halunneet kulkueeseen puoluetunnuksia. Puhujien joukosta heitä kuitenkin löytyi ainakin kaksi, europarlamentaarikko Heidi Hautala (vihr.) ja Helsingin kaupunginvaltuutettu Abdirahim “Husu” Hussein (sd.).

Tapahtumaa järjestämässä ollut Hussein piti helteisessä säässä järjestettyä mielenilmausta onnistuneena.

– Haluamme näyttää, että olemme eri mieltä Trumpin ja Putinin kanssa. Jopa keli on tänään heitä vastaan. Hienoa, että ihmiset osallistuvat.

Omassa puheessaan Hussein nosti esiin paitsi ihmisoikeudet myös kansainväliset sopimukset, joiden merkitystä sekä Trump että Putin ovat vähätelleet.

– Molemmat herrat ovat sen verran välinpitämättömiä, että heitä eivät nämä aiheet kiinnosta. Toivottavasti viestimme tavoittaa erityisesti ihmiset, jotka eivät uskalla sanoa ääneen mitä ajattelevat, koska heillä ei ole sananvapautta.

Hussein toivoi maanantain huippukokoukselta edistystä ainakin Syyrian suhteen.

“Heitä kiinnostaa vain oman vallan säilyttäminen ja lyhytnäköinen oman edun tavoittelu.”

– Yksi asia, jonka he voisivat samantien lopettaa on seitsemän vuotta kestänyt Syyrian kriisi. Tähän mennessä satoja tuhansia ihmisiä on kuollut ja koko maa on hajalla. Pelkkä jälleenrakentaminen tulee vaatimaan vähintään 15 vuotta, Hussein sanoi.

Heidi Hautalan mukaan moni asia mitä hän presidenttien tapaamiselta toivoisi on todellisuudessa utopiaa.

– Olen ymmärtänyt, että poliittiset tarkkailijat ovat sitä mieltä, että todennäköinen paras vaihtoehto on, että ei tapahdu mitään.

Itse hän pitäisi parhaana lopputuloksena ydinvarustelun lopettamista ja ydinaseriisuntaa.

– Sitten on paljon sellaista mitä ei voi edes toivoa kuten oikeusvaltion puolustaminen ja kansainvälinen ilmastonsuojelu. Vaikka välillä tapahtuu mahdottomiakin asioita, niin ehkä tämä on jo unelmointia, Hautala myönsi.

– Mutta sen takia meidän täytyy pitää näitä asioita esillä, koska Trump ja Putin eivät niistä piittaa. Heitä kiinnostaa vain oman vallan säilyttäminen ja lyhytnäköinen oman edun tavoittelu.

Mekanismit, joilla suurvallat käsittelevät eturistiriitojaan ovat monien asiantuntijoiden mukaan nykyisin heikommat kuin kylmän sodan aikana. Ydinasevarustelua hillitsevät sopimukset ovat umpeutuneet tai umpeutumassa, ja sopimusten ulkopuolella olevien maiden määrä on kasvanut.

Kenelläkään ei tunnu olevan myöskään käsitystä siitä mistä Trump ja Putin Helsingissä keskustelevat.

“Putinille on ollut aika selvää, ettei hän nyt ainakaan mihinkään Nato-maahan tästä lähde.”

– Tämä on todella vaarallinen tilanne. Jos Venäjä ja Yhdysvallat eivät palaa aseistariisunnan tielle, niin silloin mukaan ei saada muitakaan ydinasevaltioita tai potentiaalisia ydinasevaltioita.

Ilmastonmuutoksen osalta Hautala näkee toivoa kaupunkien kasvavassa vaikutusvallassa.

– Vaikka Yhdysvaltain presidentti olisi kuinka vaikutusvaltainen, hän ei voi määrätä osavaltioita, kaupunkeja tai yrityksiä lopettamaan ilmastonmuutoksen vastaista taistelua. Se on myös hyvää bisnestä, vaikka Trump ei sitä vielä tiedä.

Huippukokous on Hautalan mukaan Suomelle paikka näyttää, että se on uudistunut Euroopan unionin jäsenmaa.

– Tämä on maantieteellisesti sama Helsinki kuin aiemmissa huippukokouksissa, mutta on hyvä näyttää heille, että Suomi on muuttunut ja uudistunut. Uskon, että presidentti Niinistö tietää, että hänen odotetaan edustavan EU:ta isäntämaana. Kyllä hän varmasti tämän asian hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla.

Syyt miksi Suomi jälleen valikoitui Venäjän ja Yhdysvaltain huippukokouksen paikaksi, ovat osin arvailujen varassa. Hautala ei usko, että taustalla olisi ajatus Neuvostoliittoon nojautuvasta menneisyyden valtiosta.

– Uskon, että presidentti Putinille on ollut aika selvää, ettei hän nyt ainakaan mihinkään Nato-maahan tästä lähde. Sen verran voin spekuloida.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE