Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Satu Taiveaho siirtyy kaltoinkohdeltujen vanhusten järjestön toiminnanjohtajaksi

Satu Taiveaho.

Turvallisen vanhuuden puolesta – Suvanto ry:n uutena toiminnanjohtajan aloitti 2.5.2017 YTM, SDP:n ex-kansanedustaja Satu Taiveaho. Taiveaho siirtyy tehtävään Suomen perus- ja lähihoitajaliiton – SuPer ry:n järjestöpäällikön tehtävästä. Aiemmin Taiveaho on toiminut muun muassa Etelä-Suomen aluehallintovirastossa sosiaalihuollon johtavana ylitarkastajana, Sininauhasäätiön toimitusjohtajana ja SDP:n kansanedustajana vuosina 2003–2011.

– Koen Suvannon toiminnanjohtajan tehtävän sydämeni asiaksi. Haluan olla edistämässä kaltoinkohdeltujen sekä kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien ikäihmisten asioita. Ikäihmisten kaltoinkohtelua tapahtuu valitettavasti eri tasoilla ja tahoilla yhteiskunnassamme, minkä vuoksi tarvitaan Suvannon kaltaisia toimijoita nostamaan näitä asioita esiin sekä helpottamaan ja auttamaan niitä ikäihmisiä, jotka näitä tilanteita kohtaavat, sanoo Turvallisen vanhuuden puolesta – Suvanto ry:n uusi toiminnanjohtaja Satu Taiveaho

‒ Satu Taiveahon positiivinen ja ihmisläheinen tapa kohdata ihmiset eri tilanteissa sopii järjestömme toiminta-ajatukseen mainiosti, iloitsee valinnasta Suvanto ry:n puheenjohtaja, niinikään SDP:n varsinaissuomalainen kansanedustaja Katja Taimela.

 

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE