Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Saudi-Arabia sanoo torjuneensa Jemenistä laukaistun ballistisen ohjuksen

Saudi-Arabian valtiollisen median mukaan Saudi-Arabia torjui eilen Jemenistä laukaistun ballistisen ohjuksen. Asiasta kertoo saudijohtoinen liittouma.

Liittouman mukaan ohjus oli matkalla kohti eteläistä Khamis Mushaitin kaupunkia. Sen mukaan ohjuksen tuhoamisesta ei aiheutunut vahinkoja.

Saudi-Arabia johtaa liittoumaa, joka tukee Jemenin hallitusta Iranin tukemia kapinallisia vastaan. Liittouma on pommittanut Jemenin huthikapinallisia yli kaksi vuotta.

Jemenin huthikapinallisten televisiokanava kertoi aiemmin, että ohjus osui armeijan kohteeseen, mutta saudiviranomaisten tiedonanto poikkeaa kapinallisten väitteistä.

Vain tunteja ennen ohjuslaukaisua kapinallisjohtaja Abdulmalik al-Huthi uhkasi kostaa Saudi-Arabian johtaman liittouman viime kuussa tekemän päätöksen Jemenin rajojen sulkemisesta. Saudi-Arabia sulki rajat vastauksena ohjuslaukaisuun kohti Saudi-Arabian pääkaupungin Riadin kansainvälistä lentokenttää.

Saudi-Arabia torjui ohjuksen.

Saudi-Arabia syytti Irania Jemenin puolelta lentokenttää kohti ammutusta ohjuksesta sekä siitä, että Iran aseistaa huthikapinallisia. Iran on kiistänyt syytökset.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE