Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sauli Niinistö paljastaa IL:ssä, miten hän viettää isänpäivää – Presidentti, rouva Jenni Haukio ja Aaro, 9 kk, juhlivat jo tänään

Iltalehti kertoo, että presidentti Sauli Niinistö viettää isänpäivää jo tänään lauantaina.

Demokraatti

Demokraatti

Presidentti on varsinaisena isänpäivänä eli huomenna sunnuntaina työmatkalla Pariisin rauhanfoorumissa, johon osallistuvat myös suurvaltojen johtajat, Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Venäjän presidentti Vladimir Putin.

“Mutta sekin on tärkeää, jotta juuri sitä kaivattua luottamusta tulevaisuuteen saataisiin rakennettua”, Niinistö sanoo.

Presidentti Niinistö, rouva Jenni Haukio ja yhdeksän kuukautta vanha Aaro-poika viettävät isänpäivää lauantaina Mäntyniemessä.

Niinistö ottaa haastattelussa kantaa myös syntyneeseen huoleen, että Suomessa syntyy yhä vähemmän lapsia, ja yhä harvempi suomalainen mies tulee isäksi. Asia käy ilmi Tilastokeskuksen väestötilastosta.

“Se on mielestäni suomalaisuuden ongelma, ja tietysti monen muunkin kehittyneen maan. Se on myös yhteisön ongelma, ainakin huoltosuhteen kannalta.”

“Siltä osin kuin on kyse olosuhteista, voi yhteiskunta auttaa, mutta jos kyse on asenteesta, niin on vaikeampi vaikuttaa”, Niinistö pohtii.

Lisää aiheesta

Niinistön mukaan vanhemmuutta voi elää monella tavalla.

“Eivät oma persoonallisuus ja elämäntapa lapsen pesuveden mukana mene.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE