Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Savonlinna on valmis kesän huippuvierailuun – presidentit voi bongata sataman tienoilla

Savonlinnan satama-alueella liikkui aamuyhdeksän aikaan muutama jalankulkija ja pyöräilijä. Rauhallinen aamu ei antanut minkäänlaisia viitteitä siitä, että iltapäivällä kaupungissa vierailevat sekä Suomen presidentti Sauli Niinistö että Venäjän presidentti Vladimir Putin, kertoo ylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen Itä-Suomen poliisista.

– Mutta tilanne varmasti muuttuu, koska keli on hyvä. Alue, jolla presidenttien saattueet liikkuvat, kiinnostaa ihmisiä varmasti. Iltapäivästä alkaen tulee varmasti olemaan ruuhkaa satama-alueella ja keskustassa, Pohjolainen sanoo.

Poliisi kehottaakin välttämään ajoneuvoilla liikkumista Olavinlinnan läheisyydessä iltapäivällä. Tie-, vesi- ja ilmaliikenteessä on rajoituksia. Pysäköintiä on rajoitettu kaupungin keskustassa, ja tieosuuksia suljetaan aika ajoin Savonlinnan ja Punkaharjun välillä.

– Keskustassa kaikki asioinnit kannattaa hoitaa nyt aamupäivällä, kun tilaa riittää, Pohjolainen kertoo.

Pohjolaisen mukaan presidentit on todennäköisintä nähdä tänään Savonlinnan keskusta-alueella sataman tienoilla.

– Toki saattue liikkuu isommallakin alueella, mutta etänä voit hetken nähdä presidenttejä keskustassa. Hehän eivät tapaa kansalaisia missään vaiheessa. Kaikki tapahtuu tietyn aikataulun mukaan. Sanotaanko, että formuloissa renkaan vaihto tapahtuu aika nopeasti ja niin tapahtuu tuollakin.

Valmistelut Putinin vierailulle jatkuivat eilen iltamyöhään Savonlinnan satama-alueella, kun muun muassa kahta harmaata betonista ajoestettä peiteltiin kukkasin.

Lisää aiheesta

Esteet ovat pieni pala massiivisia järjestelyjä, joilla Putinin ja Niinistön tapaaminen halutaan turvata. Presidenttien turvallisuutta on takaamassa muun muassa useita satoja poliiseja.

Keskusteluissa odotetaan nousevan esille etenkin talouden.

Vierailun odotetuin osuus ovat presidenttien viralliset keskustelut, jotka käydään Punkaharjulla. Presidenttien on ilmoitettu keskustelevan kahdenvälisistä suhteista sekä ajankohtaisista kansainvälisistä asioista.

Keskusteluissa odotetaan nousevan esille etenkin talouden, mutta myös muun muassa Itämeren alueen jännittyneen tilanteen ja Ukrainan.

STT:n alkuviikosta haastattelemat Venäjä-tutkijat eivät olleet kovin optimistisia sen suhteen, että keskusteluista olisi odotettavissa uusia selkeitä avauksia.

Putinin vierailuun liittyvät odotukset Suomessa ja Venäjällä ovat olleet varsin erilaiset, arvioi ohjelmajohtaja Arkady Moshes Ulkopoliittisesta instituutista. Hänen mukaansa Venäjän kannalta kysymys on Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlintaan liittyvästä vierailusta, jolla halutaan korostaa maiden suhteellisen ongelmattomia suhteita.

Moshes uskoi, että keskusteluissa kahdenvälisistä aiheista päähuomion saa talous, koska siinä kummallakin on voitettavaa.

Tutkimusjohtaja Markku Kangaspuro Aleksanteri-instituutista painotti, että talouden ohella presidenttien tapaamisessa on yhtä oleellista käydä läpi turvallisuuspolitiikan keskeisiä kysymyksiä Itämeren alueella, Pohjois-Euroopassa ja koko Euroopassa. Kangaspuro arveli myös, että Suomella on Arktisen neuvoston puheenjohtajana tarve tuoda esiin arktisen alueen asioita, kuten ympäristökysymyksiä.

Suomessa on huolestuneesti seurattu Itämeren alueen turvallisuustilanteen kiristymistä, mutta tässäkin kohtaa Suomen ja Venäjän suhteet ovat Arkady Moshesin mukaan paremmat kuin Venäjän suhteet mihinkään toiseen maahan Itämeren alueella.

Moshes arvioi, että Venäjän ja Kiinan laivastoharjoitus voidaan presidenttien tapaamisessa mainita, samoin Valko-Venäjällä toteutettava Zapad-harjoitus ja Nato-vahvistukset Baltian maissa. Myös Ukrainasta ja Syyriasta voidaan antaa lausuntoja.

– Vaikeita asioita voidaan mainita, mutta en usko, että osapuolet odottavat mitään päätöksiä näistä kysymyksistä.

Keskustelujen jälkeen presidenttien ohjelmassa on höyrylaivaristeily Saimaalla ja Savonlinnan kaupungin isännöimä päivällinen. Illalla presidentit vielä seuraavat Moskovan maailmankuulun Bolshoi-teatterin oopperaesitystä.

Kun tieto Putinin vierailusta viime viikolla julkistettiin, kerrottiin myös, että hänen ei ole tarkoitus yöpyä Suomessa.

Edellisen kerran Niinistö ja Putin tapasivat maaliskuussa Venäjällä arktisessa konferenssissa. Putin vieraili Suomessa vuosi sitten heinäkuussa. Tuolloin presidentit tapasivat Kultarannassa.

STT–JOHANNA LATVALA, MERJA PUISTO

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE