Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Savonlinnassa juhlittiin 110-vuotiasta piirijärjestöä

Kaakkois-Suomen sosialidemokraatit viettivät lauantaina perinteistä piirijuhlaa Savonlinnan kauppatorilla. Tällä kertaa juhlan keskeisenä aiheena oli piirin 110 -vuotinen taival. Juhla toi Savonlinnan kauppatorille avoimeen yleisötilaisuuteen suuren joukon kansanedustajia. Politiikan ajankohtaisia kysymyksiä olivat avaamassa Eero Heinäluoma, Suna Kymäläinen, Sirpa Paatero, Satu Taavitsainen ja Riitta Myller. Ay-liikkeen tervehdyksen juhlaan toi Puuliiton puheenjohtaja Jari Nilosaari.

– Piirijuhla Savonlinnassa on mahtava käynnistys politiikan syksyyn, kiitteli juhlaan Savonlinnan kaupungin tervehdyksen tuonut valtuuston puheenjohtaja Anna-Kristiina Mikkonen (sd.)

Iloiseen juhlatunnelmaan aurinkoisella Savonlinnan torilla mahtui myös vakavaa keskustelua päivän politiikasta. Koulutuksen eriarvoistuminen, arjen turvallisuus sekä hallituksen leikkauspolitiikka puhuttivat, niin aamupäivän politiikan areenalla -keskusteluissa, kuin juhlapuheissa.

Politiikan puimista ei piirijuhlassa jätetty vain kotimaan kysymyksiin. Minne seilaat EU? – oli keskustelun aiheena juhlaan kuuluneilla risteilyillä, joilla aihetta alusti kansanedustaja Riitta Myller.

Aurinkoinen sää helli piirijuhla yleisöä (Kuva: Sanna Koskenranta)

Aurinkoinen sää helli piirijuhla yleisöä (Kuva: Sanna Koskenranta)

Musiikin, politiikan, viihteen ja iloisten kohtaamisten piirijuhlassa näyttävin huipentuma oli kuitenkin piirijuhlamarssi, jolla viimeistään varmistettiin sosialidemokraattien näkyvyys Savonlinnan lauantaipäivässä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE