Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Schulzista ulkoministeri, luopuu SPD:n puheenjohtajuudesta – Äänestys vielä edessä: “Pystyn vakuuttamaan jäsenet”

Saksan liittokansleri Angela Merkel oli keskiviikkona silminnähden helpottunut, kun vaikeat hallitusneuvottelut kristillisdemokraattien (CDU), sen sisarpuolueen CSU:n ja sosialidemokraattien (SPD) välillä oli viimein saatu päätökseen ja sopu aikaiseksi yön tunneille venyneen loppurutistuksen jälkeen.

– Meillä on sopimus hyvästä ja vakaasta hallituksesta, jonka maamme tarvitsee, ja jota monet maailmalla meiltä odottavat, Merkel sanoi.

– Tie oli pitkä, mutta uskon tämän olleen vaivan arvoista, liittokansleri jatkoi.

Neuvottelujen ratkettua media aloitti heti spekulaation mahdollisilla ministerivalinnoilla, joista keskeisimmät vuotivat julkisuuteen päivän mittaan. Merkel jatkaa luonnollisesti neljännelle kaudelleen liittokanslerina, ja SPD:n puheenjohtajasta Martin Schulzista (kuvassa) tulee ulkoministeri. CSU:n johtaja Horst Seehofer on puolestaan tarjolla sisäministeriksi.

Ulkoministeriytensä myötä Schulz aikoo luopua myös SPD:n puheenjohtajuudesta. Hänet korvaisi puolueen liittopäiväedustajien puheenjohtaja Andrea Nahles.

Koko Euroopan talouskehityksen kannalta tärkeän valtiovarainministerin salkun saisi hallituksessa Der Spiegelin mukaan SPD:tä edustava Hampurin pormestari Olaf Scholz.

Jäsenäänestys voi kaataa sovun.

Lisää aiheesta

Täysin varma uuden hallituksen synty ei vielä ole, sillä sosialidemokraattien on hyväksyttävä se jäsenäänestyksessään. Äänestyksestä odotetaan varsin tiukkaa, sillä varsinkin puolueen nuorisosiipi on tiukasti hallitukseen menoa vastaan.

Puolueeseen on tänä vuonna liittynyt jo yli 24 000 uutta jäsentä. Valtaosan heistä uskotaan vastustavan koalitiota CDU/CSU:n kanssa, koska vastustajat ovat kampanjoineet kiivaasti uusien jäsenien saamiseksi puolueeseen tukemaan asiaansa.

Schulzin mukaan hallitussovussa näkyy “vahva sosialidemokraattien kädenjälki”, minkä vuoksi se tulee menemään jäsenäänestyksessä läpi.

– Pystyn vakuuttamaan jäsenet. Tämä on hyvä sopimus, Schulz sanoi.

Jäsenäänestykseen menee nelisen viikkoa, mikä tarkoittaisi sitä, että tulos olisi selvillä maaliskuun alussa.

Saksa on ollut ilman hallitusta syyskuussa pidettyjen liittopäivävaalien jälkeen. Sosialidemokraatit taipuivat hallitusneuvotteluihin sen jälkeen, kun Merkelin yritykset muodostaa hallitus vihreiden ja liberaalipuolue FDP:n kanssa epäonnistuivat.

Saksan yhdistymisen jälkeen hallitusneuvottelut eivät koskaan ole kestäneet näin pitkään. Merkelin edellinen hallitus on johtanut Saksaa toimitusministeriönä liittopäivävaaleista saakka.

Jos SPD hylkää sovun, Merkel voi yrittää vielä saada kokoon vähemmistöhallituksen. Muussa tapauksessa Saksassa pidetään uudet vaalit.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE