Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SD-edustaja lyttää perussuomalaisten toimet “kesäkomediaksi” – “Halpamaista”

Matias Mäkynen on SDP:n kansanedustaja.

Perussuomalaiset vaati tänään pääministeri Sanna Marinilta (sd.) eduskunnan kutsumista koolle kesken kesän istunkauden ja pääministeriltä tiedontantoa EU-johtajien neuvottelemasta sovusta EU:n budjettiin ja elpymisrahastoon.

Demokraatti

Demokraatti

Marinin vihjattiin rikkoneen perustustuslakia neuvotellessaan sopimuksesta.

SDP:n kansanedustaja Matias Mäkynen lyttää perussuomalaisten toiminnan kesäkomediaksi Twitterissä.

– Persuilla kesäkomedia. Suuri valiokunta evästi pääministerin perustuslakivaliokunnan kannat huomioiden viikko sitten ENNEN neuvotteluja. Jälkeenpäin saadaan normaalisti raportti ja paketti itsessään käsitellään syksyllä virallisten esitysten valmistuttua. Ilman teatteria, Matias Mäkynen kirjoittaa.

Suuren valiokunnan varajäsenenä hän myös muistuttaa, että asiantuntijoita on kuultu ja suuri valiokunta on evästänyt pääministeri Marinin neuvotteluita varten. Mäkynen pitääkin toimintaa kiusantekona.

– Perustuslailla politikointi on halpamaista. Jos väittää perustuslakia rikotun, on kyettävä osoittamaan selkeästi, mitä ja kuinka on rikottu. @MarinSanna:n neuvottelemassa paketissa ei ilmeisesti ole sisällöllistä kritisoitavaa, kun PS menee epämääräisiin muodollisuuksiin, Mäkynen jatkaa.

Samanhenkinen on myös SDP:n kansanedustajan Niina Malmin kommentti Twitterissä.

Lisää aiheesta

– Tänään ensi-illan saa perussuomalaisten kesäteatterissa näytäntö: keksitään uusia avauksia neuvottelujen loputtua? Vaikka opposition edustajat jättivät valiokunnan lausuntoon eriävät mielipiteet, eivät ne vaatineet, että Suomen tulisi neuvotteluissa vaatia jäsenmaksupalautuksia, Malm tviittaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE