Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sd-kansanedustaja huolissaan pakkoyhtiöittämisestä – “Hallitus tukee yli 100 miljoonalla eurolla ilman tietoa”

SDP:n Sirpa Paatero,Tuula Haatainen ja Antti Rinne eduskunnan täysistunnossa.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) totesi eilen Ylen haastattelutunnilla, että hallitus voi joutua muuttamaan esitystään julkisten palvelujen pakkoyhtiöittämisestä, mikäli perustuslakivaliokunta ei katso hallituksen esittämää mallia kelvolliseksi.

Kansanedustaja Sirpa Paateron (sd.) mukaan hallituksen ajama julkisten palveluiden pakkoyhtiöittäminen on alusta asti ollut käsittämätön ajatus, jolla kielletään julkisilta toimijoilta sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottaminen.

– Perustason palvelut siirretään samalla täysin markkinaehtoiseksi, hän sanoo.

Paateron mukaan on hyvä, että ensimmäinen askel uudistuksen saamiseksi järkevämpään suuntaan on siis jo harkinnassa.

Pakkoyhtiöittäminen on alusta asti ollut käsittämätön ajatus.

– Nyt kuitenkin samanaikaisesti kunnissa ollaan miettimässä “pilotteja” eli ennenaikaista yhtiöittämistä.

– Hallitus on päättänyt tukea tätä yli 100 miljoonalla eurolla, siis ilman tietoa onko lainsäädäntö tältä osin edes perustuslain mukainen saati muutenkaan järkevä tai tarkoituksenmukainen. Samanaikaisesti maakuntien valmisteluun on ollut liian vähän rahaa.

Lisää aiheesta

Paateron mukaan hallituksen on syytä pysäyttää ennenaikaiset julkisen toiminnan yhtiöittämiset ja saada sitä vastoin luotua luottamusta palveluiden järjestämiseen kuntien omana tuotantona, ilman painetta luovuttaa kaikkea yksityisille yrityksille.

– Tällä hetkellä huoli ihmisten palveluista tulevaisuudessa on ajamassa täysin ideologiseen lopputulokseen eli julkisen palvelutuotannon romuttamiseen perustason sote-palveluiden osalta.

– Näin ollaan tekemässä vaikka Suomen julkiset sote-palvelut ovat monissa, esimerkiksi OECD mittareilla mitattuna, yksi maailman tehokkaimmista ja laadukkaimmista järjestelmistä johon suomalaiset ovat tähän mennessä voineet luottaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE