Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sd-kansanedustaja Kiuru näreissään: “PS oli valmis kaatamaan pienituloisimpien Yle-veron poiston”

Kansanedustaja Krista Kiuru (sd.) pitää valitettavana sitä, että kaikki hallituspuolueet eivät olleet valmiita varmistamaan Yleisradion riippumattomuutta sopimalla nyt vuoden 2019 rahoituksesta.

Kiurun mukaan Yle-veron suuruudesta ja porrastuksesta on mahdotonta päättää ilman, että samalla sovitaan Ylen vuoden 2019 menotasosta ja sen vaatimasta indeksikorotuksesta.

Ylen ansaitsema työrauha puoltaa myös sitä, että nyt ratkaistaisiin kerralla kaikki tämän vaalikauden avoinna olevat Yleä koskevat asiat.

– Sosialidemokraatit pitävät tärkeänä, että Yleisradion journalistinen riippumattomuus ja sen edellyttämä rahoitusjärjestelmä turvataan, Kiuru kertoo tiedotteessaan.

– Tämä edellyttää, että Sipilän hallitus lopettaa Ylen asioiden jatkuvan veivaamisen ja Ylen asioissa palataan normaaliin parlamentaariseen valmisteluun ilman, että hallituspuolueet ovat tahollaan kulloinkin päättäneet mitä myöhemmässä parlamentaarisessa työssä saa käsitellä ja päättää.

Kiuru toteaa, että yleisradioveroa tulee kehittää niin, että sosiaalinen oikeudenmukaisuus vahvistuu. Pienituloisten Yle-veroa on siksi perusteltua keventää.

Hänen mukaansa samalla kun tästä sovitaan, tulee sopia myös auki olevasta vuoden 2019 Yle-indeksistä. Kiuru muistuttaa, että kansanedustaja Arto Satosen johtama Yle-työryhmä jätti vuoden 2019 Yle-indeksin sovittavaksi vuoden 2018 syksyllä ottaen silloin huomioon muun muassa talouskehityksen.

Lisää aiheesta

SDP on ajanut alusta saakka pienituloisten Yle-rahoituksen poistoa ja kohtuullistamista.

Aikaisemmin tänään uutisoitiin, että Yle-veroa arvioinut parlamentaarinen työryhmä ei päässyt yksimielisyyteen veron keventämisestä pienituloisilta. SDP:n edustajia ryhmässä olivat Eero Heinäluoma ja Krista Kiuru.

– SDP on ajanut alusta saakka pienituloisten Yle-rahoituksen poistoa ja kohtuullistamista, Kiuru sanoo.

– Olen ihmeissäni siitä, että perussuomalaiset olivat valmiita kaatamaan kaikkein pienituloisimpien suomalaisten mahdollisuuden Yle-verosta vapautumiseen vain siksi, että he eivät halunneet päättää tulevasta rahoitustasosta samassa yhteydessä.

Kiurun mukaan on käsittämätöntä, että vaikka muilla puolueilla oli suuri yksimielisyys linjata kaikki avoinna olevat asiat saman tien, se ei käynyt Perussuomalaisille.

– Näyttää siltä, että hallituspuolueista juuri Perussuomalaiset haluavat jatkaa hinnalla millä hyvänsä hallituksen yksipuolista Yle-asioiden veivaamista ja riippumattomuuden vaarantamista eduskuntakauden loppuun saakka.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE