Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sd-kansanedustajat huolissaan: “On huono ratkaisu leikata etukäteen kuntien valtionosuuksia”

SDP:n hallintovaliokunnassa istuvat kansanedustajat Sirpa Paatero, Mika Kari ja Joona Räsänen ovat huolissaan hallituksen politiikan vaikutuksista kuntiin.

Kansanedustajat nostavat esiin, kuinka kuntien valtionosuuksista ulosmitataan etupainotteisesti kilpailukykysopimuksen vaikutuksia sekä muun muassa asiakasmaksujen korotuksia. Samalla maakuntauudistuksen toimeenpanon kuluja siirretään merkittäviltä osin kunnille.

Edustajat ilmaisivat huolensa hallintovaliokunnan lausuntoon julkisen talouden suunnitelmasta jättämässään eriävässä mielipiteessä.

– On huono ratkaisu tehdä etukäteen leikkauksia kuntien peruspalvelujen valtionosuuksiin merkittävää epävarmuutta sisältävien säästölaskelmien perusteella, Sirpa Paatero huomauttaa.

– Esimerkiksi sosiaali – ja terveydenhuollon asiakasmaksut ovat Suomessa eurooppalaisittain jo nyt hyvin korkeat. Näistä maksuista päättäminen on kunnallisen itsehallinnon asia eikä niihin tule liittää minkäänlaisia muita mahdollisia sanktioita.

Edustajat ovat huolissaan siitä, että kunnat ajetaan yhtiöittämään sosiaali- ja terveyspalvelunsa ennen maakuntalainsäädännön voimaantuloa.

– On kestämätön ajatus, että kunnat ajetaan yhtiöittämisiin, ennen kuin maakuntauudistuksen lopullisesta toteutumisesta on selvyyttä, Mika Kari toteaa.

Lisää aiheesta

– Yhtiöittämistä ei myöhemmin ole mahdollista peruuttaa, jos palvelut on markkinaehtoistettu ja alistettu EU-kilpailuoikeuden piiriin, vaikka tilanne muuttuisi sote-uudistuksessa.

Valtion rahallinen panostus maakuntauudistukseen on vähäinen.

Kansanedustajien mukaan valtion rahallinen panostus maakuntauudistukseen on vähäinen. Valtio varaa maakuntauudistukseen 58 miljoonaa euroa vuonna 2018. Vuonna 2019 panostus tipahtaa 2,2 miljoonaan euroon ja edelleen 1,2 miljoonaan euroon vuonna 2020. Samaan aikaan valinnanvapauden pilotointeihin osoitetaan peräti 100 miljoonaa euroa.

– Ei ole oikein, että maakuntauudistuksen valmistelun ja toimeenpanon kustannuksia vyörytetään voimakkaasti kuntien maksettavaksi, Joona Räsänen huomauttaa.

– Maakuntauudistuksen toimeenpanon resursointi on kautta linjan aivan liian alimitoitettua ja tämä uhkaa osaltaan uudistuksen onnistumista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE