Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sd-kansanedustajat jättivät kirjallisen kysymyksen hallitukselle – “Aikeet tyrmääviä”

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtajan Tarja Filatov eduskunnan kyselytunnilla toukokuussa.

Sosialidemokraattinen eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan ryhmä, kansanedustajat Merja Mäkisalo-Ropponen, Tarja Filatov ja Ilmari Nurminen ovat tänään jättäneet hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen työolosuhteiden järjestelytuen poistamisesta.

Mäkisalo-Ropponen pitää tietoa hallituksen aikeista tyrmäävänä. Hänen mukaansa kyse ei ole suurista rahoista, vaan enemmän kansalaisten yhdenvertaisuudesta.

– Työolojen mukauttaminen on ymmärrettävä laajasti. Se ei ole vain näkö- tai kuulovammaisen tai liikuntaesteisen apuvälineiden hankintaa, vaan siihen sisältyy myös esimerkiksi muistisairaiden työkyvyn tukeminen, Mäkisalo-Ropponen sanoo.

– Tällä hetkellä käytäntö on, että muistisairausdiagnoosin jälkeen henkilö siirtyy lähes automaattisesti eläkkeelle, vaikka kognitiivisen mukauttamisen avulla hänellä voisi olla useita työvuosia edessään.

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtajan Tarja Filatovin mukaan työpaikan olojen mukauttaminen on työnantajalle maksettava tuki, jotta kynnys palkata vammainen tai osatyökykyinen madaltuisi.

– Tuen käyttö on vähäistä, mutta tarkoitus kannatettava. Tukea ei pidä poistaa, vaan kehittää, hän sanoo.

Uusi teknologia mahdollistaa vaikeastikin vammaisen ihmisen osaamisen hyödyntämisen.

Lisää aiheesta

Filatov korostaa, että työelämän muuttuessa samalla muuttuvat myös mukauttamisen vaateet. Hänen mukaansa uusi teknologia mahdollistaa vaikeastikin vammaisen ihmisen osaamisen hyödyntämisen, mutta se saattaa vaatia teknologisia investointeja.

– Yrittäjät eivät investoi, koska ” edullisempia” työntekijöitä on tarjolla. Valtiovallan tulee muuttaa tehottomia yritystukia, jotta niiden avulla vammaisten ihmisten rekrytointi helpottuu.

Filatov pitää tuen vähäistä käyttöä huonona perusteluna tuen poistamiselle. Hänen mukaansa asian tärkeys korostuu työelämän muuttuessa.

Myös Ilmari Nurminen pitää tärkeänä, että hallitus ei poista mukauttamista.

– Ei ainakaan vähäisen käytön takia, vaan pikemminkin hallituksen tulee laajentaa tukea uusiin käyttötarkoituksiin, joilla kaikki työikäiset pidetään paremmin mukana, hän sanoo.

–Hallituksen ei tule lisätä työsyrjintää, vaan päinvastoin ennaltaehkäistä sitä. Siihen velvoittaa yhdenvertaisuuslakikin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE